MONI Vimpelin kylien ja metsien nimistä tuntuu oudolta nykypäivän korvaan – mitä ovat Kallotpyötinkalliot, Ookrami tai Siekrahultti? Harva tulee arjessaan ajatelleeksi, että nimillä on historiansa, ja usein tarina ulottuu satojen vuosien taakse. Paikannimet ovat kiehtova osa kulttuuriperintöä, ja Vimpelissä ne tarjoavat kurkistuksen niin esiasutuksen aikaan kuin ruotsalais- ja savolaisvaikutteisiin vuosisatojen takaa.
Paikannimistön tutkimus Suomessa on poikkitieteellistä työtä, jossa kielitieteilijät, historiantutkijat ja maantieteilijät lyövät viisaat päänsä yhteen. Kotimaisten kielten keskus eli Kotus ylläpitää valtakunnallista nimirekisteriä ja palvelee myös sukututkijoita ja sanan alkuperästä kiinnostuneita kansalaisia. Nimitietoa on kertynyt jo 2,7 miljoonan nimilapun verran, ja Kotuksen verkkopalveluun voi edelleen lähettää kysymyksiä vaikkapa suvun vanhoista sukunimistä tai kotikulmien erikoisista paikannimistä.
Vimpelin paikannimien taustaa on tutkinut muun muassa Helinä Uusitalo, joka toimii erityisasiantuntijana Kotuksessa. Hänen mukaansa vanha ruotsalaisasutus 1400–1600-luvuilla jätti alueelle vahvan jäljen, vaikka ajan mittaan nimet ovat suomalaisasutuksen myötä muuttuneet ja sulautuneet niin, että alkuperäistä ruotsinkielistä juurta ei aina ole enää tunnistettavissa. ”Savolaiskiila vaikutti merkittävästi siihen, että monet nimet mukautettiin suomalaisille helpommin lausuttavaan muotoon”, Uusitalo kertoo.
JYVÄSKYLÄN yliopistossa laadittu Mirja Lassilan pro gradu -tutkielma (1991) ”Vimpelin seudun ruotsalaisperäiset luonto- ja kulttuurinimet” avaa konkreettisesti, millaisia kielten kerrostumia Vimpelin maisemassa yhä elää. Esimerkiksi Kallotpyötinkalliot-nimi saattaa pohjautua sanoihin skallotter (’paljas, kalju’) ja böte (’kallio’). Kelvenki taas saattaa polveutua sanoista källa (’lähde’) ja äng (’niitty’).
Moni nimi liittyy konkreettisesti alueen maastoon. Maispekki-nimi, joka viittaa pitkään mäkeen, saattaa alkujaan tarkoittaa puron nimeä (bäck), vaikka alkuosa onkin epäselvä. Myös nimi Ookrami, joka karttojen mukaan merkitsee peltoa, saattaa juontua sanoista å (’joki’) ja krum (’käyrä’).
Kaikki nimet eivät kuitenkaan paljastu helposti. Metsäalueen nimi Siekrahultti sisältää ruotsalaisen sanan hult (’lehto’), mutta alkuosa jää tutkijoillekin arvoitukseksi. Toisaalta Vääknulla paljastaa jo nimessään sanan väg (’tie’) ja knulle (’pieni mäki’).
Yksi tunnetuimmista mysteereistä lienee Vimpelin Moskova. Se ei löydy Lassilan gradusta, mutta nimistötutkimuksen kokoelmissa Moskovankallio mainitaan, ja yhteys vaikkapa eteläkarjalaiseen Moskua-nimeen on mahdollinen – joskin epävarma. Nimen muoto voi viitata myös murreasuun moskuva, joka sekin herättää lisää kysymyksiä kuin antaa vastauksia.
Vaikka osa nimistä jäänee lopullisesti hämärän peittoon, kiinnostus nimien alkuperään ei ole hiipumassa. Kotukseen saapuu jatkuvasti kyselyitä paikkojen, kylien ja sukunimien merkityksistä. Tutkijoiden mukaan juuri tällaiset nimistöt, jotka säilyvät arkikielessä vuosisadasta toiseen, kantavat hiljaista historiaa – tarinoita, joita ei ole koskaan kirjoitettu ylös, mutta jotka jäävät elämään sanojen muodossa.
Lasse Pippola
