VIIDETTÄ kertaa Lappajärven kunnan, Lappajärven 4H:n ja Järvilakeuden kansalaisopiston kanssa yhteistyössä järjestetyllä 7–12-vuotiaille tarkoitetulla lasten taideleirillä lajeina olivat kädentaidot, musiikki ja liikunta.
–Suurin osa leiriläisistä on lappajärveläisiä ja lomalaisia, tuttuja menneiltä vuosilta, mutta on mukana myös ihan uusia kasvoja. Tänä vuonna mukana on 28 lasta. Heidät on jaettu kolmeen ryhmään, joissa on suunnilleen samanikäisiä lapsia. Ryhmät kiertävät joka päivä kolme eri puolentoistatunnin työpajaa. Päivällä syödään hyvin ja iltapäivällä saadaan vielä välipalaa, kertoo 4H:n toiminnanohjaaja Anu Peltokangas.
Leirillä useana vuonna musiikkia ohjannut kansalaisopiston Jari Rannanjärvi odottaa, että lasten innostunut puheensorina rauhoittuu yhteiskoulun musiikkiluokassa. Opettaja antaa ohjeita rumpalille, laittaa kappaleen käyntiin ja näyttää taululta sointumerkkejä soittamisen helpottamiseksi. Neljäntenä leiripäivänä soittaminen sujuu jo hienosti.
–Tarkoitus on, että kaikki pääsevät kokeilemaan kaikkia soittimia. Puolessatoista tunnissa kerkeää kokeilemaan useampaa soitinta. Saa soittaa sitä soitinta haluaa, kaikki eivät halua soittaa kaikkia soittimia.
–Apinaorkesteri on suosikki! On soitettu myös Saku Sammakko, Kaksipa poikaa kurikasta ja Kukkuva kello, kertoo Noel.
–Leirillä liikunta ja musiikki on ollut kivointa. Musiikissa pianonsoitto, kertoo pianonsoittoa harrastava Ilja.
Kädentaitoluokan seinälle on ripustettu näytille alkuviikon töitä. Parhaillaan luokassa askarrellaan mobilea, johon tehdään leikkurilla erilaisia kuvioita. Kuviot liimataan nauhoihin ja tauolla haetaan luonnosta tikku, johon nauhat kiinnitetään.
–Joka päivä tehdään joku eri juttu. Pyritään tekemään myös ulkona ja hyödynnetään luonnonmateriaaleja. Alkuviikosta tehtiin pihalla liiduilla ja hiilellä maisemaa ja kasviprinttejä. Ennustettiin säätä, pohdittiin mistä voisi päätellä säätä ja miten säätä voisi kuvata eri tekniikoin. Käytössä on ollut myös vahaliidut ja vesivärit. Täällä kokeillaan kaikennäköistä, kertoo ohjaaja Leena Rissa.
–Kaikki työpajat on ollut kivoja. Kuvis on ehkä ollut kivointa ja siinä mieluisinta hiilipiirtäminen, jota tein ensimmäistä kertaa, kertoo Neea.
–Kaikki on ollut kivaa, liikunta ehkä kivointa. Kuviksessa hiilellä piirtäminen oli kivaa. Kotona on hiiliä, mutta en ole niillä kauhean usein tehnyt, kertoo Venla.

Lappis-Areenalla on käynnissä leikki, jossa harakat varastavat pikkulintujen aarteita. Keskellä kenttää olevaa pesää puolustaa kaksi lasta, kun muut parit yrittävät viedä hernepusseina toimivia aarteita omiin pesiinsä. Lyydia ja Maiju veivät tällä kertaa voiton 16 aarteella.
–On oltu hippaa, pelattu polttopalloa ja oma puoli puhtaana -leikkiä. Kivointa on ollut musiikki ja pianonsoitto, kertovat ensimmäistä kertaa leirillä olleet kaverukset.
Myös Lisan mielestä musiikki ja pianonsoitto oli kivaa.
–Musiikki ja pianonsoitto oli kivointa. Liikunnassa pallonheitto oli kivaa. Olin viime vuonna ja tulen ensi kesänä uudestaan.
Liikuntaryhmässä on leirin nuorimmat, eskarit ja 1.-luokkalaiset yhdessä. Areenan lisäksi hyvällä säällä on hyödynnetty pesäpallo- ja urheilukenttää.
–Urheilukentällä leikittiin seuraa johtajaa -leikkiä ja harjoiteltiin korkeushyppyä hyppäämällä patjalle. Pesäpallokentällä harjoiteltiin heittoa, lyöntejä, kopittelua ja leikittiin kuka pelkää siepparia, kertoo ohjaaja Mari Wiitaniemi.

Viimeisenä leiripäivänä työpajat ovat lyhyempiä ja ainakin kädentaidoissa luvassa on toiveiden päivä.
–Ensin katsotaan yhdessä elokuvaa ja työpajassa tehdään toiveiden mukaan ainakin neulahuovutusta, ystävän nauhoja ja rannekoruja. Leirillä on kaikille jotain, oma lemppari löytyy kyllä. Uudet jutut ei välttämättä alkuun kiinnosta, mutta yleensä lapset innostuvat, kunhan uskaltautuvat kokeilemaan. Täällä saa harjoitella heittäytymistä. Ja puhelimet jäävät aamulla reppuun eikä niitä kaivata koko päivän aikana, Rissa kertoo.

Lue myös:














