Seinäjoella asuva Erno Mäkiniemi tekee työpäiviään Alajärven yhteisöllisessä etätyötilassa Hubi25:ssa muun perheen lomaillessa Järviseudulla.
Kotiseudulle on aina mukava poiketa paitsi tuttuja tapaamaan, mutta nykyisessä työelämässä myös etätöitä tekemään.
Sen tietää hyvin Alajärveltä kotoisin oleva It-alan asiantuntija Erno Mäkiniemi. Alajärveltä hän lähti aikoinaan opiskelemaan Vaasan ammattikorkeakouluun. Valmistumisestaan lähtien hän on työskennellyt eri työnantajilla ohjelmistotestauksen parissa.
Nyt Erno, hänen vaimonsa ja parin lapset asuvat Seinäjoella. Työnantajan linjaus mahdollistaa täyden etätyön. Tavallisesti Mäkiniemi käyttää Seinäjoen Framin toimistohotellia, josta on vuokrattuna oma toimistohuone.
Mäkiniemen perhe on silti edelleen tuttu näky myös Järviseudulla, sillä perheen lasten mummolat sijaitsevat Alajärvellä ja Lappajärvellä. Etätyö mahdollistaa myös kokonaisten työpäivien tekemisen Alajärvellä.
Mäkiniemi työskentelee Alajärven etätyötilassa etenkin silloin, kun muulla perheellä on lomaa, mutta hänellä itsellään töitä.
”Kun muu perhe on lomaillut, minulle on ollut hyvä ratkaisu tulla tekemään työpäiviä Hubi25:lle. Siellä matkapuhelinverkot ja nettiyhteydet toimivat ja työtilat sopivat minulle. Olen kokenut etätyön siellä toimivaksi.”
Hänelle etätyö ylipäätään sopii hyvin.
”Työni on aika lailla sataprosenttisesti etätyötä. Asiakkaita on ympäri Suomea ja myös ympäri maailmaa, äskettäin oli esimerkiksi yksi Saksasta. Ohjelmistotestauksessa asiakkaan näkökulmasta ei ole väliä, missä päin maailmaa minä työtäni teen.”
Hoiskontie 25:ssä sijaitseva Hubi25 on maksuton työn tekemisen tila ja kohtaamispaikka muun muassa yrittäjille, freelancereille, itsensä työllistäjille, opiskelijoille ja kaikille muillekin etänä työskenteleville. Paikalle voi mennä yhtä lailla muutamaksi tunniksi kuin useiksi kuukausiksikin.
Työpisteen voi valita vapaasti. Sermein eroteltuja, sähköpöydällä ja näytöillä varusteltuja työpisteitä on seitsemän. Niistä jokaisesta avautuu maisema Alajärvelle. Tavallisten työpöytien lisäksi töitä voi tehdä halutessaan myös esimerkiksi keinutuolissa, säkkituolissa tai sohvalla.
Tarjolla on lisäksi pieni sivuhuone verkkokokousten tai puhelujen puhumista varten.
Sekä maakunnan että Järviseudun lehdet on luettavissa taukotilassa ja kahviakin tarjolla aamulla ja iltapäivällä. Kahvihetket tarjoavat mahdollisuuden verkostoitua paitsi muiden etätyöskentelijöiden, myös muun muassa Järviseudun ammatti-instituutti Jamin, Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu JPYP:n ja SEAMK Maakuntakorkeakoulun työntekijöiden kanssa.

Hubi25 mahdollistaa enemmän aikaa Järviseudulla
Jos Alajärven etätyötilaa ei olisi, Mäkiniemi kävisi harvemmin Alajärven keskustassa.
”Kun sain tietää Hubi25:n olemassaolosta, en oikeastaan ole Alajärvellä muita paikkoja etätyöhön harkinnutkaan. Jotkut kuulemma käyvät tekemässä hommia kirjastolla tai jossain huoltoaseman pöydässä, mutta kun hubi on nimenomaan etätyöhön tarkoitettu, miksi menisin muualle?”
Hubi25:llä työskentelevillä on mahdollisuus syödä omia eväitä ja käyttää esimerkiksi mikroa ja vedenkeitintä, mutta Mäkiniemi on ruokaillut aina keskustan lounaspaikoissa.
”Joskus työurani alussa yritin vähän syödä omia eväitä. Mutta sitten silloiset työkaverit veivät mukanaan lounasravintolaan, enkä ole sen jälkeen jaksanut enää itse ruokia lämmitellä. Alajärvellä on ihan hyvä lounastarjonta.”
Paikallisissa lounasravintoloissa on mukava käydä muutenkin.
”Kyllä siihen liittyy aina sosiaalinen puoli. Työpäiviä saa usein pakertaa ihan itsekseen, niin on kiva käydä kotikylällä lounaalla, yleensä näkee aina jotain tuttuja ja voi päivitellä kuulumiset muutenkin kuin somen kautta.”
Mäkiniemen mukaan Hubi25:n olemassaolo tarkoittaa hänelle useampia Järviseudulla vietettyjä vuorokausia. Tilan kokeilemista hän suosittelee kaikille, joille etätyö on mahdollista.
”Hubi25 on hyvä juttu niin itselleni kuin Alajärvellekin. Hienoa, että etätyötila on käytössä etäilyä kaipaaville.”
Artikkeli on tuotettu osana SEAMKin, Jamin ja JPYP:n toteuttamaa ja Euroopan unionin osarahoittamaa Järvi-Pohjanmaa monipaikkaisen asumisen edelläkävijäksi –hanketta, joka on saanut Leader Aisapari ry:n myöntämää EU:n maaseuturahoitusta.
Teksti ja kuvat: Jukka Vuorio














