JUTTU Kotikunta -lehdessä 9.11.1956: ”Vimpelin kunnanlääkäri V.K. Aro valmisti viime vuonna värifilmin Vimpelistä. Valtuusto myönsi pienen määrärahan varsinaisen kotiseutufilmin valmistamiseen. Kunnanlääkäri Aro on nyt suuren osan tästä filmistä saanut valmiiksi ja esitti valtuuston ja lautakuntien jäsenille viime lauantaina valtuuston istuntosalissa.
Filmin kuvaus on hyvin onnistunut. Kuvat ovat erittäin kauniita. Siinä esiintyy vimpeliläinen luonto kesäisessä kauneudessaan. Erikoisesti auringonlasku- ja nousukuvat ovat korkeaa luokkaa, samoin järvi- ja kukka-aiheiset kuvat. Varsinaista kansanelämää kuvaa filmi muun muassa Sääksjärven vanhassa Mäkelän talossa, jossa loukutetaan pellavaa, lihdataan, häklätään, äestetään, kynnetään, kuokitaan perunaa ja niin edelleen.
Tervanpolttoa kuvataan viimekesäisillä tervajuhlilla. Siellä tuomaanmatinmiehet häärivät hautansa ympärillä, laskevat tervaa ja hoitelevat hautansa tulta. Välillä opettaa Tuomaalan Köyhä-Taavetti Kettu-Jussia kirjoittamaan hiilellä veistettyyn puuhun. Kalastajista on myös erittäin hyviä kuvavälähdyksiä, samoin pesäpallo-ottelusta. Seurakuntaelämää filmi kuvaa kauniisti ja monipuolisesti. Kun vielä valmistusvaiheessa olevat mm. työtilaisuuksia kuvaavat osat valmistuvat, tulee filmistä hyvin kaunis ja kotiseutu ansaitsee tällä työllä kaikkien vimpeliläisten tunnustuksen ja kiitoksen.”
TIISTAINA 6. toukokuuta kello 13 Nuorisotalolla eläkeläisten kahvikerhossa, voimme palata tuon vanhan filmin tunnelmiin. Se kestää noin tunnin ja on kaksiosainen sisältäen K.E. Kentalan tekemän Järviseudun kuntien (Evijärvi, Lappajärvi, Vimpeli ja Alajärvi) lyhyet esittelyt vuodelta 1976.
Tervetuloa kaikki asiasta kiinnostuneet!
Aila Aho














