SIPSETTI ry:n musiikkikomedia “Tähtipölyä” toi tuulahduksen tosi tv-tähteyttä Levijoen Nuorisoseuran täpötäyteen saliin. Viikonloppuna ensimmäiset esityksensä saaneessa Tarja Kultavuoren käsikirjoittamassa näytelmässä riittää hurttia huumoria, nahkahousua, tanssia sekä osuvia sovituksia tuttuihin kappaleisiin. Onnistuneet roolisuoritukset keräsivät ansaitut aplodit.
Kultavuori kertoo, että ajatus näytelmään sai alkunsa noin vuosi sitten.
–Ystäväni kysyi noin jonkin näytelmän jälkeen, että ”No, jokos tähtipöly on laskeutunut?” Heti ajattelin, että hmm…tähtipölyä, siinäpä olisi kiva näytelmän nimi. Siitä oikeastaan kaikki lähti. Näytelmässä parodioidaan ihmisten käytöstä julkisuuden henkilöitä kohtaan, mutta mukana on myös rakkautta, surua ja autioituvan maaseudun arkea. Kaikkea käsitellään komedian kautta. Tähtipölyä on hupailua, jotta ihmiset saisivat muutakin ajateltavaa. Jos vielä vähän naurattaisikin, niin kiva, sitten olemme onnistuneet, naurahtaa Kultavuori.
–Tähtipölyä on kirjoitettu tietyille ihmisille, joiden tiesin olevan mukana, jatkaa Kultavuori salaperäisesti.
Esitykset jännittävät esiintymisen konkariakin, myös silloin, vaikka kyseessä ei olisikaan oma käsikirjoitus.
–Ei siihen varmaan koskaan totu, minä ainakaan. Se on kuitenkin hyväkin asia, pistää laittamaan parastaan.
Kultavuoren lisäksi näytelmässä ovat mukana Arja Tikkanen, Seppo Koivisto, Jari Penninkangas, Marko Svan, Hannu Matintupa ja Uma Kotapakka.
–Ammattitaitoisella porukalla on mukava tehdä yhteistyötä, löytyy joustoa ja kykyä heittäytyä. Uskon hyvän yhteishengen välittyvän myös katsojille.
Esitettäviin näytöksiin ehtii vielä mukaan, niitä on sunnuntaihin 30. maaliskuuta saakka.














