Kortesjärven seurakunnan vanhat ruumisvaunut kuntoon 

Vaunut olivat aikoinaan varsin komeat, mutta "eläkepäivät" vailla kunnon säilytystilaa aiheuttivat pahaa jälkeä. 
Vaunut olivat aikoinaan varsin komeat, mutta "eläkepäivät" vailla kunnon säilytystilaa aiheuttivat pahaa jälkeä. 
Vaunut olivat aikoinaan varsin komeat, mutta "eläkepäivät" vailla kunnon säilytystilaa aiheuttivat pahaa jälkeä. 
Vaunut olivat aikoinaan varsin komeat, mutta "eläkepäivät" vailla kunnon säilytystilaa aiheuttivat pahaa jälkeä. 

MENNEINÄ vuosina, kun autoja ei vielä yleisesti ollut käytössä ja tavarakuljetukset erityisesti maaseudulla toimivat hevospeleillä, oli erilaisia kuljetuksia varten olemassa aina tarkoituksenmukaiset rattaat. Niinpä oli varsin yleistä, että seurakunnilla tai kyläkunnilla oli yhteisessä käytössä vainajien kuljettamista varten erityiset ruumisvaunut. Myös Kortesjärven seurakunnalla oli omat ruumisvaunut, jotka eräiden tietojen mukaan olisivat kanttori Hugo Pekosen rakentamat. Pekonen tuli kanttoriksi Kortesjärvelle vuonna 1925. 

Sittemmin kun autot yleistyivät, jäivät ruumisvaunut pois käytöstä ja monet niistä saivat jäädä käyttämättöminä seisomaan jonnekin säiden ja ajan hampaan syötäväksi tuhoutuen näin lopullisesti. 

Näin oli käydä myös Kortesjärven seurakunnan ruumisvaunuille. Ne jäivät lopullisesti pois käytöstä joskus 1950-luvun alkupuolella. Viimeinen varma tieto niiden käytöstä löytyy Ylikosken kyläkirjasta. Siinä on kuva Ylikosken talon pihalta kevättalvelta 1953, jossa talvivarustelluilla ruumisvaunuilla lähdetään kuljettamaan Reino Ylikosken arkkua kirkolle. 

Vaunujen käytön jäätyä täälläkin historiaan saivat ne tarpeettomina jäädä vaille asianmukaista hoitoa, eikä niille aina löytynyt edes kunnollista säilytystilaa. Niinpä vaunut pääsivät rapistumaan hyvin huonoon kuntoon. Kortesjärven seurakuntatalon valmistuttua vuonna 1972 pahoin kärsineet vaunut sijoitettiin seurakunnan vanhaan ruumishuoneeseen, joka uusien tilojen valmistuttua jäi varastokäyttöön. Vaunujen kuntoon saattamisesta on Kortesjärvi-Seuralla vuosien saatossa ollut suunnitelmia, mutta ehkä työn määrän ja vaativuuden ja osin kustannustenkin vuoksi homma on jäänyt odottamaan aikoja parempia. Seuran toimittamassa perinnealbumissa vuodelta 1992 on kuva ruumisvaunuista seurakunnan vanhan tikashuoneen edustalla ja kuvatekstissä on maininta, että tulevana kesänä vaunut entisöidään. 

Vaunujen entisöinti osoittautui haastavaksi

Nyt kun seurakuntatalo on sisäilmaongelmien vuoksi purkutuomiolla ja vanha ruumishuone kunnostettu uudelleen alkuperäiseen tarkoitukseensa, joutuivat ruumisvaunut taas evakkoon. Kun seurakunnalla ei ollut osoittaa vaunuille säilytystilaa, päätettiin vaunut lahjoittaa Kortesjärvi-Seuralle, jolloin seurakunta sai vaunut pois huolestaan. 

Vaunujen siirryttyä Kortesjärvi-Seuran vastuulle tuli nyt aika lopultakin panna täytäntöön suunnitelmat vaunujen kunnostamisesta. Yhteistyössä Järvilakeuden kansalaisopiston kanssa lähdettiin viime syksynä Matti Tyynismaan ohjastamana töihin, mikä kyllä kohta osoittautui paljon haastavammaksi kuin ensi silmäyksellä oli arveltu. Vaunut olivat niin huonossa kunnossa, että suurin osa rakenteista oli tehtävä kokonaan uusiksi. Nyt on vaunujen runko ja kuomuosa saatu valmiiksi, samoin jousitus ja etuakseliston kääntökehä. Jäljellä on kuitenkin vielä ehkä haastavin osuus, eli vaunujen pyörästön kunnostus. Siihen tarvittavaa tietotaitoa on hankittu kaikki tietävän netin kautta ja valmiudet hommaan alkavat olla kunnossa. Tekniset apuvälineet tuottavat jonkin verran ongelmia, mutta eiköhän niistäkin selvitä. 

Tarkoitus on, että tulevana kesänä vaunut olisivat valmiina palvelemaan vaikkapa alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan, tai ainakin ohikulkijoiden ihailtavana niitä varten rakennettavassa vitriinissä. 

Mauri Jokela 

Vaunujen runko ja kuomuosa on nyt kunnostettu. 
Tältä näyttivät runko ja kuomuosa, kun hommaan ryhdyttiin.
Näistä pitäisi tehdä eturattaat. 

Jaa Somessa

Jätä kommentti