Yhdistykset ovat osa suomalaista sielunmaisemaa, mutta riittääkö tekijöitä vielä tulevaisuudessakin? 

Lakis Areena alueineen on yksi hyvä esimerkki siitä, mitä yhteen hiileen puhaltamalla on mahdollista saada aikaan.
Lakis Areena alueineen on yksi hyvä esimerkki siitä, mitä yhteen hiileen puhaltamalla on mahdollista saada aikaan.
Lakis Areena alueineen on yksi hyvä esimerkki siitä, mitä yhteen hiileen puhaltamalla on mahdollista saada aikaan.
Lakis Areena alueineen on yksi hyvä esimerkki siitä, mitä yhteen hiileen puhaltamalla on mahdollista saada aikaan.
Julkaistu:
Kategoria:

VAPAAEHTOISTYÖHÖN perustuvalla yhdistystoiminnalla on Järviseudulla pitkät ja vankat perinteet. Yhdistykset ovat kautta aikojen tarjonneet erilaisia väyliä kolmannen sektorin toimijana muun muassa ihmisten väliseen yhteistyöhön, alueen elinvoiman ylläpitoon, kulttuurin säilyttämiseksi ja hyvinvoinnin tueksi. Tässä monimuotoisuudessaan yhdistysten toiminta on erityisesti pienillä paikkakunnilla korvaamattoman merkityksellistä. 

–Kolmatta sektoria tarvitaan erityisesti nyt valtion säästöjen ja yhteiskunnallisten muutosten edessä. Sote-kentällä kolmannen sektorin toimijoita tarvitaan tilkitsemään esimerkiksi perheiden turvaverkkoja palveluiden heikentyessä ja toisaalta tarpeiden kasvaessa, kertoo Moms for Kids -yhdistyksen toiminnanjohtaja Annukka Navis. 

Moms for Kids tekee määrätietoista työtä lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Ajan haasteet on tunnistettu myös Momssien toiminnassa.  

–Isoin haaste on kestävän taloudellisen pohjan luominen yhdistyksen toiminnalle, jotta asiakkaat voisivat luottaa toiminnan jatkuvuuteen. Yhdistystoiminnan avustusrahat ovat tiukilla joka suunnasta ja säästöt kutistavat niitä entisestään. Yksityisten lahjoittajien ja yritysten mukaan lähteminen on korvaamattoman arvokasta, toisaalta se voi viedä aikansa, pohtii Navis. 

VIMPELISSÄ elinvoimaisia yhdistyksiä löytyy paljon. Eri yhdistysten vapaaehtoisten toimin on muun muassa rakennettu leikkipuisto, kuntoportaat ja Lakis Areena, kunnostettu urheilukenttiä ja kalasatamaa, järjestetty ruoka-apua ja lahjakortteja, konsertteja, teatteriesityksiä, ynnä muuta. 

Toiminnan jatkuvuus kuitenkin huolettaa monessa yhdistyksessä, kun vapaaehtoisia ei tahdo enää löytyä riveihin.  

MLL Vimpeli on yksi yhdistyksistä, joka etsii joukkoonsa lisää vapaaehtoisia aktiiveja. Yhdistys on toiminut Vimpelissä vuodesta 1927. Tällä hetkellä MLL Vimpelin hallitukseen kuuluu kahdeksan jäsentä ja toimintaa pyöritetään vapaaehtoispohjalta sen hallituksen toimesta. Säännöllistä toimintaa yhdistyksellä on yhdistyksen tiloissa kokoontuva Perhekahvila, joka on avoin kaikille perheille. Lisäksi yhdistys järjestää perheille suunnattuja tapahtumia, kuten teatteriesityksiä. 

–Etsimme hallitukseen lisää jäseniä, mutta MLL:n toiminnasta esimerkiksi Perhekahvilaa voisi joku pitää auki, vaikkei hallitukseen haluaisikaan liittyä, kertovat perhekahvilavastaava Hanna Harju ja yhdistyksen puheenjohtaja Laura Sänkiaho. 

Paikallisten yhdistysten toiminta on tärkeää etenkin pienillä paikkakunnilla, joissa harrastus- ja kulttuuritarjonta voi muuten olla vähäistä. Yhdistyksessä yksittäisenkin ihmisen mielipiteellä on painoarvoa ja yhdistykset ovatkin tärkeä väylä vaikuttamiseen. Esimerkiksi MLL:n toiminnassa on mahdollista vaikuttaa lapsiperheille suunnattuihin tapahtumiin.  

SPR:N VIMPELIN osaston puheenjohtaja Terttu Viita kertoo, että aktiivisia vapaaehtoisia kaivataan aina, sillä pienelläkin paikkakunnalla riittää tekemistä. 

–Onneksi olemme viime vuosina saaneetkin uusia aktiivijäseniä toimintaan mukaan. Viime vuosien erityisenä voimainponnistuksena ovat olleet rokotusapu ja ukrainalaisapu. Tarvetta käsipareille on ollut. SPR:n Vimpelin osasto on toiminut nyt 74 vuotta kunnassamme ja jäseniä tämän vuoden alussa oli 143. Jo jäsenyys on kannanotto paremman maailman puolesta, sillä SPR tekee monimuotoista avustustyötä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. 

MITÄ yhdistystoiminta sitten tekijälleen antaa? Vastausten perusteella ainakin merkityksellistä tekemistä, sosiaalista pääomaa ja hyvän mielen.  

–Hankkeiden suunnittelu ja toteutus on hyvinkin luovaa ja se on palkitsevaa, vaikka talkoolaisista on useinkin pulaa. Oikein mielelläni antaisin vetovastuun nuoremmille ja vireämmille, mutta se taitaa jäädä haaveeksi eli on vain hoidettava hommat. Voi sen kuitenkin ajatella niinkin, että en kai tätä tekisi, jos se olisi kovin vastenmielistä, veistelee monen projektin puuhamies Heikki Salmela Lakaniemi-Pokela-Pyhälahti kyläseurasta. 

Moni kertoo yhdistystoiminnan kautta solmineensa jopa uusia ystävyyssuhteita. Yhteisöllisyys on koettu eheyttävänä kokemuksena ja omaakin hyvinvointia parantavana tekijänä. Yhdistyksissä toimiminen on antanut mahdollisuuden vaikuttaa asioihin ja muuttaa maailmaa. 

Yhteenvetona voisi ajatella, että jos koet paikkakunnalta jotain puuttuvan, tai mikäli haluat toimia yhteiskunnallisen muutoksen moottorina, löytyy olemassa olevista yhdistyksistä varmasti kanava asian toteuttamiseen.  

MLL Vimpelin perhekahvilaa pidetään auki vetäjien vapaapäivien sen mahdollistaessa. Sanna Laakso on ajellut kahvilaan tyttärensä Liljan, 1, kanssa Lappajärven Itäkylästä.

SPR on tukena elämän kriisitilanteissa – Lähestyvä Nälkäpäivän keräys on yksi keskeinen osa SPR:n toimintaa 

SPR:N Vimpelin paikallisosaston säännölliseen toimintaan on jo pitkään kuulunut Ystävätoiminta, jossa vapaaehtoiset tapaavat ikäihmisiä, yksinäisiä tai muita seuraa tai tukea kaipaavia.  

–Vapaaehtoinen voi käydä säännöllisesti joko henkilökohtaisen ystävän luona, osallistua laitosvierailuihin tai toimia verkkoystävänä. Järjestämme toimintaan tarvittavan koulutuksen. Ystävätoimintaan kuuluu myös joka kuukausi kokoontuva Juttutupa, ja erillismaininnan on ansainnut VAPEPA (Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu) joka tarjoaa myös auttamiskanavan. 

Varoja SPR:n Vimpelin osasto hankkii jäsenmaksujen lisäksi myyjäisillä ja kahvituksilla, joiden turvin yhdistys jakaa joulun alla paitsi valtakunnallisia Hyvä Joulumieli -lahjakortteja, myös osaston omia. 

Tärkeä osa SPR:n toimintaa on Vimpelissä perjantaina 27. syyskuuta alkava Nälkäpäiväkeräys.  

–Keräykseen voi osallistua käteisellä tai mobiilimaksulla, kertoo Terttu Viita. 

Nälkäpäivän lipaskeräys järjestetään ympäri Suomen torstaista lauantaihin 26.–28. syyskuuta 2024.  

Jaa Somessa

Jätä kommentti