Sotalapset, osa kolme: Paluu Suomeen

Gunnel veljensä Erkin kanssa Sandnabbassa.
Mauri Jokelan toimittama sarja Gunnel Huldinin lapsuudenmuisteluista jatkuu.

Ehdin käydä Ruotsissa koulua puolitoista vuotta. Sitten keväällä 1946 tuli kasvattivanhemmilleni kirje, jossa sanottiin, että Suomi haluaa lapsensa takaisin kotiin, sillä sota oli päättynyt. 

Mutta jos kasvattivanhemmat haluaisivat adoptoida minut, voisi käydä niin, että saisin jäädä. 

Paperit lähetettiin isälle mukana kysymys, voisivatko he adoptoida minut. 

Minun Ruotsissa olovuosien aikana kotona oli tapahtunut kaikenlaista. Kun äitini kuoli, jäi isä yksin kaikkien lasten ja lampaiden lehmien ja hevosten kanssa ja maanviljelystyöt oli yksin hoidettava. Hänen oli pakko etsiä naispuolista apua. Suomi oli hävitetty maa, surua ja kurjuutta oli kaikkialla. 

Samoihin aikoihin oli evijärveläinen Milja jäänyt leskeksi neljän lapsen kanssa.  Kohtalotoverit Isä ja Milja löysivät toisensa ja avioituivat. Miljan mukana Sandnabbaan tuli hänen nuorin lapsensa, toiset pääsivät asumaan sukulaistensa luokse. Isä ja Milja olivat vielä nuoria ja terveitä ja niin alkoi minulle syntyä sisarpuolia. 

Kun kirje Ruotsista tuli isälle, mukana kysymys tahtoisiko hän antaa minut adoptoitavaksi, oli tuvassa seistämän lasta ja kaksi aikuista. Siitä huolimatta isän vastaus oli määrätietoisesti ”ei”, hän ei luovu useammasta lapsesta. Hän oli katunut monta kertaa, että oli antanut pois pikkuveljeni (jonka onnekseni sain nähdä kolmenkymmenen neljän vuoden kuluttua). 

Niinpä sain pakata tavarani ja sanoa hyvästit ystävilleni ja kasvattivanhemmilleni, jotka olivat asiasta surullisia. Kaikki luulivat, että olisi vaikea saada minut junaan, että en ehkä haluaisi lähteä, mutta ei siinä ollut hankaluutta, sillä kaipasin kotiin ja sisarusteni luokse. 

Junassa oli paljon lapsia. Meillä oli kaulan ympärille ripustettu levyke, jossa kerrottiin. keitä olimme ja mihin Suomessa olimme matkalla. Matka kesti kauan, sillä juna pysähtyi koko ajan poimimaan lisää lapsia. Muistan erään muutaman vuoden minua nuoremman tytön, joka huusi koko ajan äitiä ja halusi pois junasta joka kerta, kun se pysähtyi. Meillä oli kanssamme tosi kilttejä hoitajia koko matkan Haaparantaan asti. Muistan itkeneeni, kun meidän piti vaihtaa junaa, eivätkä hoitajat enää voineet olla mukanamme. 

Niin alkoi matka Suomessa. Olimme pettyneitä, kun juna ei ollut niin hieno kuin ruotsalainen juna ja se kulki niin kovin nykäyksin ja epätasaisesti, että kaatuilimme. Emme ymmärtäneet, että kiskot olivat vaurioituneet monissa pommituksissa. 

Joka kerta kun juna pysähtyi, jäi siitä pois monta lasta. Bennäsin asemalla oli minun ja muutaman muun poistuttava junasta. Meidän piti mennä tavaravaunuun, mistä laskettiin muutamia luukkuja auki ja meidät pantiin riviin. Alhaalla olivat vanhempamme ja katselivat meitä. Hoitaja luki lapusta nimemme ja sitten saimme osoittaa sitä, jonka arvelimme olevan isämme tai äitimme. 

Minä tunnistin isäni ja näytin oikein. Isän kasvot loistivat ilosta, kun hän nosti minut junasta ja piteli minua korkealla ilmassa. Hoitaja sanoi isälle, että hän tahtoisi minut takaisin junaan, sillä olin viihdyttänyt muita laululla koko matkan. 

Matka kotiin Sandnabbaan jatkui. Olin silloin kymmenvuotias. Viisi vuotta olin ollut poissa. Muistan selvästi, kuinka vieraalta kaikki tuntui, sisarukset ja tietysti äitipuoli. Täällä ei hemmoteltu halauksin. Äitipuoli vain katsoi minua ja sanoi: Päivää. Piilouduin äkkiä isän selän taakse. Onneksi kaikki sisarukset puhuivat ruotsia, eikä kestänyt kauan, kuin jo päästin irti isästä. Pelastukseni oli, että isä oli hyvin ymmärtäväinen, että sain tuntea turvaa hänen luonaan. 

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.