Järviseudulle rakentuu uusi kansainvälinen tutkimuskeskittymä, Asteroid and Impactite Research Academy

Heikki Mäkipää johtaa Lappajärven Geopark-hanketta. Kuva: Hannu Takala

Julkaistu:

–Yhdistämällä alueella jo oleva keskeinen osaaminen uudella tavalla ja lisäämällä yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin välille on Geoparkin alueelle, Lappajärvelle, Vimpeliin ja Evijärvelle, perustettu kansainväliset mitat täyttävä asteroidi- ja impaktiittitutkimuksen keskittymä, Asteroid and Impactite Research Academy, kertoo Geoparkin hankejohtaja Heikki Mäkipää.

–Yhteistyötä tiivistetään entisestään sidosryhmien, kuten Suomen ympäristökeskuksen, Geologisen tutkimuskeskuksen, Luonnonvarakeskuksen ja Helsingin yliopiston välillä. Lisäksi Asteroid and Impactite Research Academy tulee toimimaan aktiivisessa vuorovaikutuksessa niiden yritysten kanssa, joilla on kestävän kehityksen ja vastuullisen liiketoiminnan tavoitteita. Tämä lisää tieteenalan näkyvyyttä ja vaikuttavuutta sekä houkuttelee uusia yhteistyökumppaneita ja rahoittajia. Näin alueelle saadaan aikaan keskittymä, joka varmasti kiinnostaa koululaisia, opiskelijoita, ammattitutkijoita ja alan harrastajia myös kansainvälisesti.

TUTKIMUSKESKUKSEN taustaorganisaatioksi perustetaan Asteroid and Impactite Research Foundation, jonka tehtävänä on tukea ja edistää lasten sekä nuorten luonnontieteiden ja teknologian perusteiden tuntemista sekä opiskelua ja harrastuneisuutta kehittämis- ja tutkimushankkeiden, kansallisen ja kansainvälisen verkostoitumisen kautta sekä johtaa tutkimuskeskuksessa harjoitettavaa tieteellistä toimintaa sekä tutkimuskeskuksen turisteille ja muille vierailijoille tarkoitettua toimintaa. Merkittävän osan Säätiön taloudesta muodostavat keskukselle myönnettävät lahjoitukset. Sitä varten avataan erityinen lahjoitustili yksityisille ja yhteisöille.

Asteroid and Impactite Research Academy muodostuu kolmesta erillisestä yksiköstä. Vimpelissä toimii Asteroid Observation and Research Center, joka muodostuu Lakeharjun laelle rakennettavasta yksiköstä. Siellä asteroideja seurataan, ja tehdään perustavanlaatuista tutkimusta, joka sopii niin alan harrastajille kuin ammattilaisille. –Lentoratoja seuraamalla voidaan saada tuloksia muun muassa asteroidin Maahan törmäysnopeudesta ja kulmasta, millä se lähestyy Maan ilmakehää.  Yksi mielenkiintoisimmista tutkimuskohteista ovat Lakeaharjulle sijoitettavat avaruuspölyn kokoojat, jotka keräävät avaruudesta Maan pinnalle saapuneet meteoriittien kappaleet. Lappajärven keskuksessa ne tutkitaan ja vierailijat saavat niistä ainutlaatuisia muistoja mukaansa. Tässä apuna voisi olla Ilmatieteen laitoksen säätutka, joka mahdollistaisi jatkuvan ajantasaisen tiedon saamisen ilman koostumuksen muutoksista.

Lappajärven meteoriittikeskuksesta käytetään nimeä Impactite Research Center.  Keskus keskittyy havainnoimaan ja tutkimiaan enemmänkin meteoriittitörmäyksen vaikutuksesta syntyneitä ilmiöitä, kiviä ja kraattereita. Tutkimuskohteena ovat eri puolilta maailmaa saadut impaktiittikivet niistä tehtyjen ohuthieiden avulla. Todelliseen tutkimukseen voi perehtyä tutkimalla NASA:n avaruuskuvia.

Evijärvellä Taivastelijat ry:n omistama observatoriolla tutkimuskohteena ovat aurinkokunta ja lähiavaruus, joiden ymmärtämiseen observatorion laitteet antavat hyvät mahdollisuudet. Observatorio toimii koulutuskeskuksena yhteistyössä Helsingin yliopiston ja URSA:n kanssa tarjoten koulutuspaikan alan opiskelijoille sekä myös alan harrastajille. Maksavat asiakkaat takaavat observatorion jatkuvan kehittymisen.

Tutkimustulosten julkaisemiseksi keskuksessa on oma raportti-julkaisusarja, josta vastaa keskuksen johtaja. Parhaat tutkimustulokset ja raportit pääsevät Asteroid and Impactite Bulletiiniin, joka on vertaisarvioinnin kautta hyväksyttyjen tutkimusten kerran vuodessa ilmestyvä kirjanen.  Vertaisarvioinnin suorittaa kansainvälinen tutkijaryhmä.

TOIMINTA käynnistyy kokoamalla eri Yhteistyökumppaneina ovat Geopark-alueen yritykset ja kunnat, keskukselle läheisten alojen yhdistykset, suomalaiset yliopistot ja kansainväliset tutkimuslaitokset. Asteroid and Impactite Research Academyn toiminta aloitetaan heti verkostomaisella konseptilla kokoamalla eri kohderyhmille sopivia muutamasta tunnista viikkoon kestäviä tutkimusaiheita.

–Ne ovat rakenteeltaan sellaisia, että niihin voi osallistua ilman sen syvempää tutkijataustaa, ja ne antavat osallistujille sellaista tietoa, jota ei joka päivä itse tule ajatelleeksi. Tutkimusaihiot ja niihin kuuluva opetus sopivat toiminnan alkuvaiheessa erityisen hyvin esimerkiksi Tyky/Tyhy -toimintaan, koululaisryhmille, eläkeläisryhmille, yrityksille ja alan harrastelijaryhmille. Jatkossa Academy voi palvella paremmin myös yksittäisiä matkailijoita tai tutkijoita.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.