Rally-toko on rentoa yhdessä oloa ja onnistumisen iloa

Roosa Utanen, Marianne Rantala, Katariina Podlineva ja Eeva-Maija Savola koirineen onnistuivat rally-tokon piirikisoissa. Taustalla valmentaja Helena Isoniemi.

Julkaistu:

Aihe:

JÄRVISEUDUN Kennelkerhon joukkue ”Kultaiset paimenet” sijoittui kolmanneksi rally-tokon piirimestaruuskisoissa, jotka seura järjesti Myllykankaan koululla 20. syyskuuta. Joukkueessa kisasivat Marianne Rantala, Katariina Podlineva, Eeva-Maija Savola ja Roosa Utanen. Seuran toinen joukkue jäi ilman tulosta.

Pronssijoukkuetta valmentanut Helena Isoniemi toimi itse kisoissa kirjurina, ja hienojen tulosten saavuttaminen nosti ilon kyyneleet niin hänen kuin kilpailijoidenkin silmäkulmiin.

–Nämä ovat tehneet kovasti töitä ja olen heistä tosi ylpeä, Isoniemi totesi.

–Kisa meni hyvin, totesi Roosa Utanen, joka osallistui siihen molempien koiriensa kanssa.

–Nelivuotias Nella siirtyi mestariluokkaan, häneltä tämä sujuu tosi hyvin, mutta kaksivuotiaalle Reinolle totteleminen ei ole niin itsestään selvää.

Evijärveläinen Podlineva houkuteltiin mukaan noin kuukautta ennen kisaa. Hänellä ja Sulo-koiralla on taustaa muista koiralajeista, joten ensimmäinen kisakin sujui kuin vanhoilta tekijöiltä. Tulos oli 97, eli vain kolme virhepistettä!

Kisa oli samalla myös Järviseudun Kennelkerhon mestaruuskoe. –Mestareiksi tulivat voittajaluokassa kultainennoutaja Nella Roosan kanssa ja alokkaassa ja avoimessa luokassa kaustislaisen Leila Lehtonen-Jukantuvan suomenlapinkoirat Lumes ja Mesta, kertoi Isoniemi.

Torstain harjoituksissa mitaleiden ja hienojen suoritusten kunniaksi juotiin kakkukahvit. Isoniemi oli tehnyt myös koirille soveltuvan kakun. Mitalistit puolestaan kiittivät Isoniemeä hyvästä valmennuksesta ja tsemppauksesta.

RALLY-TOKO on melko uusi laji. Järviseudulla sitä treenaa aktiivisesti parikymmentä koiran omistajaa. Se yhdistää elementtejä tokosta, agilitystä ja koiratanssista. Siinä tärkeintä on ohjaajan ja koiran iloinen yhteistyö. Radalla on erilaisia tehtäviä, kuten erilaisia suunnan ja vauhdin muutoksia, pujottelua, pyörähdyksiä ja peruuttamista. Radan pituus ja liikkeiden vaativuus kasvaa luokasta (neljä luokkaa ovat alokas, avoin, voittaja ja mestari) toiseen siirryttäessä. Pistevähennyksiä tuomitaan paitsi väärin suoritetuista liikkeistä myös esimerkiksi taluttimen kiristymisestä, haluttomuudesta, nuuskuttelusta ja haukkumisesta tai liian kovasta komentamisesta. Kannustaa saa ja pitääkin. Laji sopii kaiken ikäisille, kokoisille ja rotuisille koirille, ainoa vaatimus on se, että tulee toimeen muiden koirien ja ihmisten kanssa. Se kehittää koiran hallintaa ja yhteistyötä.

–Tämä on leppoisa laji, mutta hylkyjä tulee helposti! Yksi kilpailija hylättiin kisoissa, koska taluttimen pää pilkotti taskusta lähdössä.

Rally-tokoa treenataan viikoittain Hietojalla, Isoniemen pihassa olevalla kentällä, ja huonolla säällä navettaan tehdyssä hallissa. Harjoituksiin tullaan Lapualta, Kaustiselta ja Härmästä asti.

Vimpeliläinen Tiia Tuomaala on harrastanut koiransa Simon kanssa rally-tokoa pari vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti.

–Tämä on koiralle kiva aktiviteetti, ja tietysti itsellekin. Ihmiset täällä ovat iloisia, aktiivisia ja helposti lähestyttäviä, aina saa vinkkejä, jos kysyy. Parasta tässä harrastuksessa on yhdessä vietetty aika ja onnistumiset, sekä omat että muiden, sekä edistymisen seuraaminen.

TÄNÄ vuonna Rally-tokon SM-kisoja ei järjestetä. Järviseudun Kennelkerholla tavoite jatkon suhteen on selkeä: ylimpään luokkaan pitää saada lisää väkeä. Mestariluokassa alkaa jo olla koiria, totesi Isoniemi.

Kilpailuvietti voi kasvaa taitojen edetessä.

–On mahdollista, että lähdemme isompiinkin kisoihin, kertoi Roosa Utanen.

–Aloittaessa kilpaileminen ei ollut tähtäimessä. Nella on tehnyt tätä pennusta asti ja tykkää tästä tosi paljon. Tämä on hyvän mielen laji ja porukka on mukavaa!

Kennelkerhossa on noin 170 jäsentä. Toinen suosittu laji on agility, jota harrastaa noin 20 koirakkoa. Sitä harjoitellaan maanantaisin. Tottelevaisuuskoulutusta eli tokoa treenataan omatoimisesti, myös Aapiskujan kentällä Vimpelissä ja Toukolan kentällä Alajärvellä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.