Veikoille kylmää kyytiä

Piritta Kärnä-Jantunen oli ottelun harvoja onnistujia. Kuva: Samuli Koivusalo
Julkaistu:
Aihe:

Kuukausi sitten pelattiin Jyväskylässä Kirittärien ja Lappajärven Veikkojen välinen Superpesis- ottelu. Silloin toinen jakso oli varsin yksipuolista tykitystä tasaisen avausjakson jälkeen. Voimasuhteissa ei ole kuukaudessa tapahtunut muutosta puoleen eikä toiseen. LaVe oli varsin aseeton keskiviikon pelissä. Hallitseva mestari Jyväskylä vyöryi laajalla rintamalla, eikä sen pysäyttämiseen löytynyt lääkkeitä.

Pelin alku näytti jo suuntaa, mitä tuleman pitää. Kirittärien nopea kärki Ella Korpela meni varmasti kentälle ja Virpi Hukka vaihtoi vastustamattomilla näpeillä hänet useasti kolmoselle saakka. Sitten astuivat vuoroon Emmat Körkkö ja Sallinen sekä kotiuttajajokeri Siri Eskola, jotka löivät yhteensä 19 juoksua.

Lavettaret muistelivat kevään peliä ja kunnioitti nimivahvaa porukkaa. Ottelun alun lepsuilulla vieraat päästettiin elementtiinsä. Muutamat ensimmäiset juoksut olisi ollut täysin torjuttavissa normaalilla asenteella ja voimakkailla vastaantuloilla. Lukuisat räpylävirheet edesauttoivat Kirittäriä juoksujen teossa, mutta tunnustusta täytyy antaa heidän varmoille ja vastustamattomille väli- ja jatkelyönneille.

Lavettarien ainoan lohdutusjuoksun iski jokeri Piritta Kärnä- Jantunen polttolinjan suunnatulla hermopallolla. Hän oli myös ainoa kotijoukkueen pelaaja, joka onnistui siirtämään etenijän kakkoselta kolmoselle. Tuo kuvaa myös vieraiden tiivistä ja liikkuvaa ulkopeliä.

Jutta Herrala palkittiin Veikkojen parhaana. Hän sai tunnustusta ulkopelistään palkintoraadin lisäksi myös Kirittärien viuhkavelho Nalle Viljaselta. Kärnä- Jantunen oli toinen kotijoukkueen palkittu.

Lavettarilla on ollut reilu viikko aikaa nuolla haavoja ja palauttaa usko omaan tekemiseensä. Vastus ei juuri helpotu, sillä tänään keskiviikkona isketään sitten Lapualla sarjajohtaja Virkiän vieraana.  Perjantaina Veikkolaan saapuu tällä kaudella toistamiseen Kempeleen Kiri. Ottelu alkaa klo 18, jolloin tarvitaan yleisön tukea saattamaan Lavettaria parempiin esityksiin.

Reijo Kärnä

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti