Tilaa uutiskirje Tilaa lukuaikaa Osta irtonumero Vaihda salasana Kirjaudu

Onko yhdistystoiminta aliarvostettua?

Lakis Areena taipuu monenlaiseen tapahtumaan.
Lakis Areena taipuu monenlaiseen tapahtumaan.
Lakis Areena taipuu monenlaiseen tapahtumaan.
Lakis Areena taipuu monenlaiseen tapahtumaan.
Julkaistu:
Aihe:
Lukuaika:
1–2 minuuttia

Suomi on kuulemma yhdistysten luvattu maa ja se varmaan pitää paikkansa, sillä yhdistyksiä maassamme on yli 100 000. Uusia syntyy parin tuhannen vuosivauhdilla. Etelä-Pohjanmaalla on PRH:n tilastojen mukaan yli 4000 yhdistystä ja laskin samoilta PRH:n sivuilta, että Järviseudulla on lähes 500 yhdistystä.

Selasin Järviseudun yhdistykset pikaisesti läpi ja listassa vanhimmat olivat 1920-luvulta, pääasiassa nuorisoseuroja. Seuraavilla vuosikymmenillä 1950-luvulle asti perustettiin paljon maa- ja kotitalousseuroja, metsästysseuroja, urheiluseuroja, pienviljelijäyhdistyksiä ja ensimmäisiä kyläyhdistyksiä muiden ohessa. 1960-luvulla ja 70-luvun alussa korostui poliittisten yhdistysten ja ammattiyhdistysten runsaslukuinen perustaminen. Mukana oli myös muutamia sukuyhdistyksiä ja kyläseurojakin.

Vapaa-aikaan ja harrastuksiin liittyviä yhdistyksiä alettiin perustaa enenevässä määrin 70-luvulta lähtien ja se on jatkunut näihin päiviin asti. Kyläyhdistysten perustamisbuumi oli 90-luvun lopulla, kun tukien saamiseen tuli edellytykseksi rekisteröity yhdistys. Kaikkia yhdistyksiä ei tässä ole mahdollista käydä läpi, mutta jos asia kiinnostaa, käy Patentti- ja rekisterihallituksen sivuilla penkomassa oman alueesi yhdistyksiä.

Yhdistysten toimintaa ohjaa yhdistyslaki. Yhdistys perustetaan aina aatteellista, tai muuta voittoa tavoittelematonta tarkoitusta varten. Se voi kuitenkin harjoittaa elinkeinotoimintaa toimintansa rahoittamiseksi. Yhdistys on itsenäinen oikeushenkilö ja se voi tehdä sopimuksia ja omistaa omaisuutta.

Olen itse perustanut yhden yhdistyksen ja ollut useamman yhdistyksen toiminnassa mukana. Viimeiset vuodet Lakaniemi-Pokela-Pyhälahti Kyläseura ry on ollut ”työnantajana”, ja töitä onkin riittänyt laidasta laitaan. Ihmiset arkailevat tulla mukaan yhdistystoimintaan, mutta pelko on kertakaikkisen turha ja väärä. Missä muualla olisin voinut toteuttaa itseäni mielin määrin kuin olemalla mukana kyläseuran toiminnassa? Hankkeissa on rahaa käytetty noin 830 000 euroa, uusia hankkeita on suunnitteilla ja on järjestetty jos jonkinlaisia tapahtumia, mitä mieleen vain on juolahtanut. Ennen kaikkea homma on hauskaa.

Kylätalo on nyt valmiina ja soveltuu melkeinpä mihin tapahtumaan tahansa. Tulkaahan siis mukaan toimintaan pitämään hauskaa ja järjestämään huikeita tapahtumia loistavissa puitteissa. Eritoten nuoret! Yhteistyössä kyläseuran kanssa voitte pitää Lakis Areenalla vaikka minkälaisia festivaaleja tai muita tapahtumia.

Heikki Salmela

Lue myös nämä:

Jaa Somessa

Jätä kommentti