Ivalon ortodoksikirkon kupeessa 4-vuotiaaksi asti asunut Seija Övermark (os. Peltokangas) on ylpeä kolttasaamelaisista sukujuuristaan.
–Äitini, Agnia Sverloff, oli kolttasaamelainen. Äidin puolen suku tulee Koltanmaalta, Petsamon Suonikylästä. Äidin vanhemmat kuolivat hänen ollessa pieni, ja hän eli tätinsä kanssa. Äiti ei niistä ajoista juurikaan puhunut. Sen verran tiedän, että äidin suku oli sodan aikana evakossa Kalajoella.
Seijan Perhosta kotoisin oleva isä oli nuorena miehenä rajajääkärinä Ivalossa, missä hän tapasi Seijan äidin. Heidät vihittiin ortodoksisin menoin, sillä kolttasaamelaiset ovat kääntyneet ortodoksisuuteen jo 1500-luvulla.
–Vanhemmat asuivat kasarmilla, ortodoksikirkon päädyssä. Ortodoksisuus on ollut vahvasti perheessämme, vaikka siskoni ja minut kastettiin isän toiveesta evankelisluterilaisuuteen.
Seijan ollessa 4-vuotias perhe muutti isän synnyinseudulle Perhoon, mutta kesälomat vietettiin pohjoisessa.
–Oltiin paljon pohjoisessa sukulaisissa: Nellimössä äidin toisen siskon luona ja Sevettijärvellä kolttamökissä sekä kummisetä Matti Serloffin luona. Vaikka olin niin nuori, kun muutimme, kolttasaamelainen identiteetti on säilynyt. Se auttoi, kun vietimme niin paljon aikaa pohjoisessa. Musiikki, erityisesti laulu, kirkkaat värit, ruokakulttuuri ja käsityöt ovat juurtuneet syvään. Äiti oli valtavan taitava käsitöissä.
Musiikki on tullut Seijalle verenperintönä, ja sitä hän vaalii kaikista eniten.
–Isän puolelta tulee pelimanneja, isä soitti viulua ja haitaria, ja isän veli oli musiikinopettaja, joka opetti minullekin laulua. Äidin puolelta tulee myös musiikki, laulu eritoten. Äiti lauloi ja hyräili meille lapsena koltansaamelaisia lauluja. Koltansaamea en kuitenkaan puhu, sillä äiti varoi puhumasta sitä, kun Suomen valtio kielsi sen puhumisen aikanaan. Ja kun muutettiin Ruotsiin, ruotsin kielen opettelu oli tärkeämpää. Minulla on koltansaamen oppikirja, ja ajatuksena on, että joskus vielä opettelen kieltä. Ja laulan äidin lempilaulun Lapinäidin kehtolaulu koltansaameksi.
Pohjoisen luonto tuo muistoja mieleen
Seija käy pohjoisessa niin usein kuin mahdollista, sillä kotiseutukaipuu ei häviä.
–Äidillä oli sellainen pohjoisen kaipuu, nyt vanhemmiten ymmärrän sen. Minullakin on kotiseutuikävä, kaipuu pohjoiseen. Pohjoisen reissuilla tukikohta on Saariselällä, ja kun siitä lähdetään laskeutumaan koti Ivaloa, niin ai että! Tunturin tuoksu, tunturipurot, Inarijärven kirkkaus! Pohjoisen luonto tuo voimakkaasti muistoja mieleen.
Saamelaisuus kuuluu voimakkaasti Seijan elämään ja yhteyttä pidetään saamelaisiin sukulaisiin ja ystäviin.
–Facebookin kautta lähinnä ollaan yhteydessä, kun kaikki asuvat niin kaukana. Fuengirolassa ollessa tapasin siellä asuvaa serkkua.
Seijan mielestä saamelaisten asema Suomessa on parantunut, mutta parantamisen varaa on yhä.
–Kummisetä ja äidin serkku ovat kertoneet saamelaisten historiasta, minkälaista on ollut saamelaisvainot. Nykyään saamelaisten asema on parempi, ja on hyvä, että saamelaisten elämää ja kulttuuria tuodaan enemmän esiin. Kaikkien maiden erilaisia kulttuureita pitäisi tuoda enemmän esiin. Itse olen aina tuonut esille, mistä olen kotoisin. Olen ylpeä juuristani, enkä häpeä kolttasaamelaisuuttani. Kenenkään ei pitäisi unohtaa omia juuriaan.
Kurkistus saamelaisuuteen
Euroopan ainoan alkuperäiskansan saamelaisten kansallispäivää vietetään 6. helmikuuta. Päivämäärä valittiin vuonna 1917 Trondheimissa pidetyn ensimmäisen yleissaamelaisen kokouksen vuoksi, jolloin Pohjoismaiden saamelaiset päättivät aloittaa valtionrajat ylittävän keskinäisen yhteistyön.
Saamelaisten historia ulottuu jopa noin 1750 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, joten koko kulttuurihistorian läpikäyminen lehtiartikkelissa on mahdotonta. Saamelaisten juurien katsotaan olevan tekstiilikeramiikkaa valmistaneissa ihmisissä, jotka alkoivat liikkua uralilaisten kielten alkukodissa, Volgan keski- ja yläjuoksun alueelta, kohti pohjoista. Historialliselta, uudelta ajalta (noin 1400–1500 luvun taite) olevien tietojen ja paikannimistöjen perusteella on voitu päätellä, että saamea puhuvaa väestöä on asunut lähes koko Suomessa, jopa Uudellamaalla. Etelä-Pohjanmaallakin saamea puhuttiin vielä 1400-luvulla. Lappajärvi-nimen epäillään olevan alueella eläneiden saamelaisten (lappalaisten) peruja. Lappalainen on ulkopuolisten nimitys saamelaisille ja sitä pidetään nykyään halventavana. Lappilainen puolestaan tarkoittaa Lapissa asuvaa ihmistä etnisyydestä riippumatta.
Kuten monet alkuperäiskansat, myös saamelaiset joutuivat väistymään asuinalueiltaan pohjoisemmaksi uudisasutuksen ja viljelyn levitessä. Venäjän ja Ruotsin valtioiden väliset aluekiistat 1500-luvulta alkaen, kristinuskon leviäminen ja sodat ovat jättäneet omat jälkensä saamelaisten historiaan. Nykyään Saamenmaa eli Sápmi kattaa pitkän kapean kaistaleen Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän pohjoisosia. Suomessa asuvista saamelaisista yli puolet asuvat saamelaisten kotiseutualueella, Suomen pohjoisimmissa kunnissa Enontekiöllä, Inarissa, Utsjoella ja Sodankylän pohjoisosassa.
Saamelaisten lihatuotantoon keskittyvä suurporonhoito yleistyi vasta 1800-luvulla. Siihen asti saamelaiset elivät pitkälti metsästyksellä ja kalastuksella, keräilyllä ja kaupalla. Villipeuroja oli kesytetty kuljetusavuksi sekä maidon- ja nahantuotantoon, mutta puoliksi kesytettyjen peurojen, eli porojen hoitoon siirryttiin vähitellen1500-luvulla villipeurakantojen ehtymisen vuoksi.
Luonto näkyy ja kuuluu saamelaisten kulttuurissa
Saamelaisen aineellisen ja henkisen kulttuurin lähtökohta on aina ollut luonto, mikä kuuluu ja näkyy saamen kielien luontoon liittyvän sanaston runsaudessa. Saamelaisten perinteinen maailmankuva perustui ihmisen ja luonnon väliseen suhteeseen, ja alkuperäisessä uskomusmaailmassa kaikella elollisella oli sielu. Seidat, usein suuret kivet ja kalliot, olivat saamelaisten tärkeimpiä palvonta- ja uhripaikkoja. Saamelaisten maailma jakautui kolmeen osaan: aliseen, maanpäälliseen ja maan yläpuoliseen. Uskonnollisissa menoissa samaani saattoi langeta loveen, luoda noitarummun avulla yhteyksiä tuonpuoleiseen esimerkiksi avun ja neuvojen pyyntöä varten. Kristillinen käännytystyö muutti saamelaista henkistä kulttuuria ja mursi vanhan maailmankuvan.
Saamelaisten identiteetin symbolina pidetään moniosaista, värikästä ja koristeltua saamenpukua, johon kuuluu päähine, vyö, säpikkäät, kengät ja huivi. Puvussa vihreä väri symboloi luontoa, sininen vettä, punainen tulta ja keltainen aurinkoa. Eri kielialueiden asut eroavat toisistaan, kuten myös kerronnallinen laulu joiku ja joikaaminen. Joikaaminen on yhä tärkeä muistamisen ja sosiaalisen kanssakäymisen muoto, sillä joiuissa käsitellään esimerkiksi paikkoja, henkilöitä ja tapahtumia.
Saamelaisten virallinen edustaja on vuonna 1996 perustettu saamelaiskäräjät, joka muodostaa saamelaisten virallisen kannan ja joka neuvottelee viranomaisten kanssa. Saamelaiskäräjien mukaan Suomessa asuu noin 10 000 saamelaista, joista noin 3 000 puhuu saamelaiskieliä äidinkielenään. Saamen kieliä on yhdeksän, jotka jaetaan länsi- ja itäsaamelaisiin kieliin. Pohjoissaamen kieli on saamelaisten valtakieli, sitä puhuu noin 20 700 ihmistä. Suomessa puhutaan uhanalaisia pohjois-, inarin- ja koltansaamea. Saamelaiskäräjät ylläpitää ja edistää kaikkia kolmea Suomessa elävää saamen kieltä, kaikkia saamelaisten perinteisiä elinkeinoja sekä saamelaista kulttuuria ja elämäntapaa.
Lähteet: Wikipedia, Yle, Saamelaiskäräjät
Tarinoiden jäljillä
En missään tapauksessa ole historioitsija enkä historian tutkija, mutta olen enenevissä määrin kiinnostunut eri kulttuureista, suomen kansan alkuvaiheista ja omista juuristani.
Oheiseen artikkeliin eri aineistoista koottu tieto on oma tulkintani luetun ymmärtämisestä, joten se voi sisältää virheitä. Mitä syvemmälle aiheeseen paneuduin, sitä enemmän materiaalia tuli vastaan, ja moni kysymys jäi vastausta vaille. Koen, että tässä tietotekniikan, robotiikan ja tekoälyn ajassa on äärimmäisen tärkeää muistaa ihmisen perimmäinen olemus: olemme luontokappaleita, eläimiä, jotka on luotu liikkumaan, tekemään, tutkimaan, oppimaan ja kehittämään. Koen, että on tärkeä säilyttää ja siirtää tuleville polville kulttuuriperinteitä, muistuttaa kulttuurihistoriasta ja siitä, miten olemme tulleet tähän hetkeen.
Onko sinulla kulttuuriperinteitä ja/tai -historiallisia tarinoita, joita haluaisit jakaa? Onko suvussasi kertomatta jääneitä tarinoita saamelaisuudesta? Mikäli haluat kertoa tarinasi tai välittää kulttuuriperinteitä ja -historiaa, ota yhteyttä [email protected] tai 0405069962. Tarinasi voidaan halutessasi julkaista tai olla julkaisematta.
