Tammelan kulttuuripalkinnon 2025 saanut evijärveläislähtöinen kirjailija Sirpa Sironen-Hänninen on viettänyt eläkevuosiaan viimeksi tonttutarinoiden merkeissä. Suosittu satu- ja satuhierontakirja Sormenpäissä joulu sai hiljattain jatko-osan Sormenpäissä talven taika. Siinä kerrotaan, mitä tapahtuu, kun joulu on ohi ja lahjatohina tonttulassa tauonnut. Tontut nauttivat talvesta kukin tavallaan. Hiihdellään, kiivetään kuuseen, kehitellään huolituoli. Kaikkein hauskinta tontuilla on pihan villasukkajuhlassa!
Osin runomuotoiset tarinat piirretään kerrottaessa lapsen selkään ohjeiden mukaan tai niitä soveltaen. Iltasatuina tarinat rentouttavat ja rauhoittavat unille. Jokaiseen tarinaan liittyy oma teemansa ja joihinkin pieni tehtävä tai ajatus pohdittavaksi yhdessä lapsen kanssa.
Huhtikuussa ilmestyvä Sormenpäissä yötön yö päättää tonttutarinat. Ensimmäinen kirja kertoi alkusyksystä ja joulusta, toinen tonttujen talviriemuista, Yötön yö kesästä, joten vuodenkierto täyttyy.
Kuinka päädyit tonttujen maailmaan? –Joulu on lapsuudesta lähtien ollut minulle mieluisa juhla. Lapsuudenkoti muuttui jouluna lapsen mielestä niin kauniiksi, kun seinille ilmestyi ihania paperitauluja tonttujen puuhista ja talvimaisemista. Aattoillan odottaminen tuntui kestävän ikuisuuden ja aika kului nopeammin taulujen kuvia tutkien. Kansakoulun Aapisessa oli tarina Tiina Tonttutytöstä ja Timo Tonttupojasta sekä noita-akka Pomperipossasta. Muistan kuvat ja noita-akan pitkän nenän. Kertomus Sampo Lappalaisesta herätti kiinnostukseni Lappia kohtaan.
Sironen-Hännisen tonttutarinat jalostuivat päiväkodin lasten runotoiveista ja runoista, jotka hän kirjoitti heille.
–Työssäni kouluttauduin satuhierontaohjaajaksi ja se oli mieluisa työmenetelmä, läsnäoloa lapselle. Selkään piirtely on tuttua lapsuudesta, kun veljeni kanssa piirreltiin toistemme selkään ja arvailtiin, mitä toinen piirsi.
Nyt on aika leipoa joulupipareita
Tällä hetkellä Sironen-Hännisellä on pieni hengähdystauko kirjoittamisesta ja joulupiparien leipomiselle on nyt aikaa.
–Kuvittaja Anita Polkutie piirtää kesäkirjan viimeisiä kuvia ja kuvittaja, graafikko Anna Polkutie suunnittelee taittoa. Keväällä luultavasti ilmestyy myös hengellisiä runoja lapsiperheille ja seurakuntien varhaiskasvatukseen. Kristillinen vakaumus on elämäni peruspilari, joka ei sulje pois luovuutta ja satujen maailmaa.
Yllättävä löytö vei lapsuuden tunnelmiin
Hiljattain Sirpa Sironen-Hänninen teki löydön, joka vei hänet lapsuuden tunnelmiin: kirjaston poistokirjakorista löytyi Arto Mellerin runoteos.
–Vietin lapsena kesälomaviikkoja Lappajärven Itäkylän mummulassa ja sieltä on paljon muistoja. Mellerin kirja toi mieleeni äidin kertomia tarinoita. Hän työskenteli nuoruudessaan Mellerin sekatavarakaupassa. Itäkylän kylätie, Esterin kauppa, Nuorisoseura ja monet muistot nuoruudesta nousevat mieleen. Eniten tunnistan Rubiinisilmäinen pääkallosormus kirjasta tuttuja henkilöitä, taloja sekä maisemia. Arton muistan hyvin kesälomaviikoilta, joita vietin mummun seurassa. Itäkylän pojat pyöräilivät iltaisin mummulan ohi urheilukentälle. Esterin kaupassa köpötteli myös Arton mummu Adolfiina sukkasiineissaan. Toki Arto herätti huomiota myös nuoruudessaan yllään afgaaniturkki ja lierihattu.
Vaikka elämää on mennyt pitkä sivu eteläisessä Suomessa, kokee Sironen-Hänninen, että pohjalaisuus on hänelle tapa olla olemassa, lapsuuden lahja, joka pulpahtaa esiin, kun sinne suunnistan.
–Lasteni ollessa pieniä, he aina tunnistivat, milloin puhuin puhelimessa äidin tai sukulaisten kanssa. Kysyin, mistä he sen päättelivät. ”No, kun puhut niin kuin mummukin puhuu.” Järviseudulla tapa, jolla ihmiset kohtaavat toisensa kaupassa tai kylätiellä kuulumisia vaihtaen on niin tuttua ja turvallista. Siellä tartutaan reippaasti toimeen ja tehdään asioita yhdessä.
