Alajärveläislähtöinen Vesa Humalajoki on kokenut omakohtaisesti, kuinka tärkeää on omasta hyvinvoinnista huolehtiminen, ja on yhdessä puolisonsa Paulan kanssa kehittänyt työkalun, joka tarjoaa eväitä parempaan arkeen.
Humalajoen elämässä on riittänyt vauhtia ja yrittäjyyttä. Hän on toiminut yrittäjänä vuodesta 2013; ura alkoi jo kauppaoppilaitoksessa opiskellessa. Työelämä vei Jyväskylään, missä hän teki siivousalan töitä veljensä kanssa.
–Matkan varrella minulla on ollut useampia erilaisia yrityksiä asuntoautovuokrauksesta verkkokauppaan. Tein kaikkea liikaa: urheilua ja töitä. Palautuminen unohtui. Selkä alkoi vaivata, ja lopulta jouduin sen vuoksi leikkaukseen. Ensimmäinen operaatio ei onnistunut, vaan pullistumat laajenivat ja toinen jalka halvaantui. Seurasi uusi leikkaus. Oli pakko pysähtyä.
–Jalka saatiin toimimaan, mutta vaati pitkän kuntoutuksen, että saatiin tunto ja lihakset takaisin, äkkiä ne sieltä hävisivät. Ihmiselle, joka on tottunut olemaan nopeasti joka paikassa, rauhassa paikoillaan oleminen oli rankkaa. Siinä lattialla makoillessa ja selkäjumppaa yrittäessä mietin, miten saan pidettyä pään kasassa. Siinä vieressä Paula pohdiskeli, mitä tehtäisiin ruuaksi.
Syntyi idea seinäkalenterista, josta löytyisi QR-koodilla vinkit niin ruokailuun, kehon huoltoon kuin mielen hyvinvointiinkin. Tietoa ja inspiraatiota olisi helposti saatavilla ja se auttaisi parantamaan ihmisten elämää.
–Liike, ruoka ja mieli kuntoon, nehän ovat ne tärkeimmät asiat, Humalajoki tiivistää.

Asiantuntijat ja koulutus tukena sisällön luomisessa
Laukaassa nykyisin asuva pariskunta ryhtyi toimeen ja käytti asiantuntijoita, kuten fysioterapeutteja ja cross fit -ohjaajia apuna kehonhuollon ohjeiden laatimisessa.
–Joka viikko keskitytään johonkin kehon osa-alueeseen, kuten alaselkä tai niska-hartiaseutu, harjoitteilla, jotka pitävät yllä hermostoa ja lihaksistoa. Kehitimme 12 viikon kiertävän ruokalistan, joka sisältää 84 kotiruokaohjetta sekä valmiit kauppalistat. Kalenterista löytyy myös mielen harjoitteita, joista saa apua stressin hallintaan ja rauhoittumiseen.
Paula Humalajoki opiskelee hyvinvointiliiketoiminnan johtamista, mistä oli apua kalenterin suunnittelussa.
–Saimme sitä kautta paljon dataa, koska oli mahdollisuus toteuttaa kyselyitä ja nopeasti palaute siitä, mitä ihmiset kaipaavat hyvinvoinnin tueksi. Sieltä tuli signaali, että tällaista kaivataan, vaikka vastaajat eivät olleet osanneet sitä niin pitkälle itse miettiä.
Monta rautaa tulessa, vieläkin
–Vaikka Paula oli sanonut, ettei halua lähteä yrittäjäksi, mieli muuttui tämän idean myötä. Itse olen saanut yrittämisen mallin lapsuudessa kotoani, Vesa Humalajoki kertoo.
–Toki tämä on erilaista tekemistä kuin aiemmin on ollut, eikä omilla kasvoilla esille tuleminen tunnu luonnolliselta, mutta toivotaan, että tämä idea ja tuote saa tietoisuutta. Uuteen lähteminen on ollut jännittävää. Yritys on perustettu viime kesänä. Olemme panostaneet markkinointiin. Jos saamme riittävästi myyntiä, että voimme jättää muita töitä pois, olemme kaavailleet laajentavamme kalenteria vuodelle 2027 uusilla ruokavalioilla kuten karnivore, gluteeniton ja ehkä myös vegaaninen.

Nykyihminen ulkoistaa vastuun hyvinvoinnistaan?
Vaikka nykyihmisellä on aikaa eri tavalla kuin koskaan aikaisemmin, ihmiset saattavat painiskella perusasioiden kanssa: kuinka pitää huolta omasta hyvinvoinnista. Humalajokien mukaan moni on ulkoistanut hyvinvoinnin ja ihmisen oman vastuun siitä.
–Jos kolottaa tai on ongelmia, mennään lääkärille tai hierojalle – toisaalta niin pitääkin tehdä, mutta omaa toimintaa tulisi voida arvioida ja tehdä muutoksia, joilla on positiivisia vaikutuksia hyvinvointiin.
Vesa Humalajoki kokee, että oman mielen rauhoittamisella on ollut hyvinvoinnille valtaisa merkitys.
–Kun saa mielen rauhoitettua, pysähdyttyä asioiden äärelle, laskeutuu rauha myös kroppaan ja tulee tehtyä asioita, joista on hyötyä hyvinvoinnille. Aiemmin sitä vain kävi lenkillä ja treenasi lujaa, ainoastaan uni oli lepoa, mutta sekin alkoi karata, kun kroppa kävi ylikierroksilla. Nykyisin osaa pysäyttää alkavan kierteen vauhdin noustessa, voi pysähtyä hengittelemään, tehdä läsnäoloharjoitusta ja saa itsensä rauhoittumaan ja sitten voi kuunnella omaa kehoa, mitä se kertoo; pitäisikö venytellä, levätä tai vaikka syödä paremmin.



