Seuraava tapahtuma:

Valo voitti Ruurikkalassa – iloista vastapainoa pimeydelle

Valon ja toivon sanoman toi Toni Kivistö räppääämällä innostuneelle yleisölle.
Valon ja toivon sanoman toi Toni Kivistö räppääämällä innostuneelle yleisölle.
Valon ja toivon sanoman toi Toni Kivistö räppääämällä innostuneelle yleisölle.
Valon ja toivon sanoman toi Toni Kivistö räppääämällä innostuneelle yleisölle.

Evijärven Ruurikkalassa ei lähdetty tänäkään syksynä pelottelemaan kummituksilla. Kun halloweenin aikaan maailma täyttyy kurpitsoista, noidista ja pimeistä koristeista, Ruurikkalassa juhlittin jälleen valoa ja toivoa.

Perjantai-iltana 31. lokakuuta Ruurikkalan piha alkoi hiljalleen täyttyä, kun taskulamppujen valot välkkyivät pimeässä ja juhlavasti koristellut lyhdyt johdattivat kulkijat kohti Majakka-rakennusta.

Puoli kuuden aikaan sali oli jo lähes täynnä. Arviolta 80 osallistujaa, joista lapsia noin viitisenkymmentä, hiljentyi kuuntelemaan, kun Sanna-Maria Laukkonen toivotti kaikki tervetulleiksi. Tunnelma valaistussa salissa oli lämmin ja ystävällinen.

–Tämä on ilta, jossa ei tarvitse pelätä. Haluamme tuoda valoa, iloa ja toivoa pimeän vuodenajan keskelle, Laukkonen kertoi hymyillen.

Räppiä, iloa ja valon sanomaa

Yleisö sai vauhdikkaan aloituksen, kun Toni Kivistö, helluntaiseurakuntien koulutyöntekijä Seinäjoelta, nousi lavalle. Hän räppäsi valosta, ystävyydestä ja hyvästä mielestä niin mukaansatempaavasti, että lapset yhtyivät kertosäkeeseen innolla.

Valo voittaa oli 0–6-luokkalaisille suunnattu lastentapahtuma, joka järjestetään yhteistyössä YWAM Ruurikkalan ja paikallisen helluntaiseurakunnan kanssa. Se on syntynyt halusta tarjota lapsille ja perheille vaihtoehto pimeille teemoille.

–Kaikki eivät koe halloweenin kuolemaa ja pelkoa korostavia asioita omakseen. Me haluamme tarjota valon ja ilon juhlan. Lapsilla on jo muutenkin paljon kuormittavia asioita arjessa, joten emme halua lisätä ahdistusta, vaan päinvastoin vahvistaa turvallisuuden ja toivon kokemusta Laukkonen kertoi.

Essi Kujala on ollut mukana suunnittelussa alusta asti. Hän näkee tapahtuman tärkeänä vastapainona kristillisen sanoman unohtamalle kulttuurille

–Tämä on meidän oma konsepti, mikä ollaan luotu. Täällä lapset saavat kokea yhteisöllisyyttä ja iloa ilman pelkoa tai pimeyttä, Kujala sanoi.

Valoa myös naapurikunnista

Ruurikkalaan saapui väkeä myös lähiseuduilta: ainakin Kortesjärveltä, Alajärveltä, Vimpelistä, Lappajärveltä ja Teerijärveltä tultiin viettämään iltaa valon merkeissä. Tapahtuma on hiljalleen kasvanut pienestä ideasta seudun yhteiseksi perinteeksi.

Kun alkupuheiden jälkeen ovi avautui ulos, syksyinen pimeys täyttyi kymmenistä taskulampuista. Pihapiiriin rakennettu polku johdatti perheitä tehtäväpisteille, joissa sai liikkua, leikkiä ja pohtia yhdessä elämän valoisia puolia. Kukaan ei kulkenut yksin – jokainen lapsi sai parin, jonka kanssa matka tuntui turvalliselta ja hauskalta. Tunnelma oli iloinen, vähän jännittynytkin, kun vanhemmat ja lapset lähtivät taskulamppujen valossa kohti pimeää pihapiiriä.

Illan aikana oli myöhemmin luvassa vielä musiikkia, toimintapisteitä, kisailua, yli sata vuotta vanha Fortunapeli ja tietenkin herkkupöytä. Tapahtuman päättää oma tunnuslaulu Valo voittaa, jonka sanat ja sävel kokoavat lapset ja aikuiset yhteen.

Leevi Norrena

Kasvomaalaus
Kasvomaalausta Romeo Laukkoselle tekemässä Susanne Holma.
Pallonheitto
Benjamin Laukkonen pallonheittovuorossa. Vieressä Roope Laukkonen pisteitä laskemassa.
Järjestäjät
Sanna-Maria Laukkonen (vas) ja Essi Kujala kantoivat päävastuun tapahtuman suunnittelusta ja järjestelyistä.

Lue myös:

Jaa Somessa

Jätä kommentti