Lappajärvi Invest Oy, Hotelli Kivitippu ja Forenom Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka myötä Forenom aloittaa Hotelli Kivitipun operatiivisena toimijana tammikuussa 2026. Yhteistyön myötä käynnistyy myös alueellinen matkailun kehitysohjelma, jonka tavoitteena on vahvistaa Lappajärven asemaa kansallisena ja kansainvälisenä matkailukohteena.
Hotelli Kivitippu on Lappajärven ja koko järviseudun matkailun keskipiste. Forenomin mukaantulo tuo hotelliin, sekä laajemmin alueelle, uudenlaista kaupallista osaamista, digitaalisia palveluratkaisuja ja valtakunnallista näkyvyyttä sekä myyntiresursseja. Aloitetulla yhteistyöllä luodaan vahva ja tehokas alueellinen myyntialusta, joka osaltaan tukee vahvasti matkailun kasvua.
–Yhteistyö Forenomin kanssa on merkittävä askel Lappajärvelle sekä laajemmin koko järviseudun matkailulle. Tavoitteena on kehittää Kivitipusta entistä vetovoimaisempi kohde ja samalla rakentaa alueelle vahvempaa matkailubrändiä, sanoo Lappajärvi Invest Oy:n toimitusjohtaja Juha-Matti Näykki.
Forenom Oy on yksi Pohjoismaiden johtavista majoitusoperaattoreista ja sen kokemus erilaisten kohteiden hallinnoinnista tukee Kivitipun kehittämistä. Jatkossa Hotelli Kivitippu pyritään pitämään avoinna vuoden ympäri.
–Kivitippu on ainutlaatuinen kohde ja näemme siinä valtavan potentiaalin. Haluamme tuoda hotellin palveluihin modernia majoitusosaamista ja samalla osallistua koko Lappajärven matkailun kehittämiseen yhdessä Lappajärvi Investin kanssa, toteaa Forenomin maajohtaja Johannes Kangas.
Lappajärven kunnalla hotelliliiketoiminnan projektipäällikkönä toiminut Teemu Moisio siirtyy Lappajärvi Invest Oy:n palvelukseen ja ottaa vastuulleen Hotelli Kivitipun kehittämisen. Moisio on ollut keskeisessä roolissa Kivitipun uudelleenorganisoinnissa.
–Kivitipun tulevaisuus on koko Järviseudun matkailun kannalta ratkaiseva. On hienoa päästä jatkamaan työtä Lappajärvi Investin kautta ja rakentamaan uutta vaihetta yhdessä Forenomin ja alueen toimijoiden kanssa, Moisio toteaa.














