Vimpelin kunnanhallitus päätti 20. lokakuuta pidetyssä kokouksessa myöntää 8 921,50 euron omarahoitusosuuden Lappajärvi Invest Oy:n hallinnoimalle Lappajärven ja Vimpelin energia- ja infraomavaraisuus -hankkeelle. Sen sijaan SaunaRoute Järviseutu -hankkeeseen Vimpeli ei lähde mukaan.
Kunta osallistuu lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen professuurihankkeeseen, mikäli muut Etelä-Pohjanmaan kunnat ovat mukana. Tukiryhmään nimettiin vapaa-aikasihteeri Ari Takala sekä nuorisovaltuuston edustaja Jasmin Karhu.
Kraatterijärvi Geoparkin lisämäärärahahakemus jätettiin pöydälle lisäselvityksiä varten.
Kunnanhallitus antoi lausunnon Etelä-Pohjanmaan liiton talousarvioehdotuksesta ja toimintasuunnitelmasta vuosille 2026–2028. Lausunnossaan kunta kiittää liittoa hyvästä yhteistyöstä ja aktiivisesta jalkautumisesta kuntiin.
Vimpeli esittää, että liiton strategisiin painopistealueisiin lisättäisiin alueellisen vaikuttamisen vahvistaminen, erityisesti korkeakoulupaikkojen lisäämisessä, teollisten investointien houkuttelemisessa ja matkailun kehittämisessä.
Kunnanhallitus hyväksyi myös lausunnon Etelä-Pohjanmaan maakuntastrategialuonnoksesta 2050, jossa Vimpeli korostaa kahden Geoparkin valtiorahoituksen turvaamista ja maakunnallisen teollisuusklusterin kehittämistä.
Kunnanjohtaja Sam Leijonanmieli kertoi, että liikuntahallin vakuutuskorvausasia on vielä vakuutusyhtiön käsittelyssä. Lisäksi kiinteistötyöryhmä aloittaa toimintansa ja hyvinvointialueen vuokraneuvottelut jatkuvat 28. lokakuuta.














