Kunnanhallitus edellyttää toimia Liikemaneesin yhtiökokoukselta

Liikemaneesin kiinteistössä sijaitsevat muun muassa Lappajärven kunnan nuorisotilat.
Liikemaneesin kiinteistössä sijaitsevat muun muassa Lappajärven kunnan nuorisotilat. Kuva: Maija Perälä.
Liikemaneesin kiinteistössä sijaitsevat muun muassa Lappajärven kunnan nuorisotilat.
Liikemaneesin kiinteistössä sijaitsevat muun muassa Lappajärven kunnan nuorisotilat. Kuva: Maija Perälä.

Lappajärven kunnanhallitus käsitteli kokouksessaan 1. lokakuuta Liikemaneesin tilannetta. Järviseutu-Seura lähestyi kuntaa huolenaan mahdollisen konkurssin aiheuttama tilanne. Sekä seura että kunta ovat osakkeenomistajia kyseisessä liikekiinteistössä. Tekninen valiokunta käsitteli asiaa ja antoi sen edelleen kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Päätösesityksenä oli, että kunnanhallitus päättää kokouksessaan omistajaohjauksen antamisesta.

Lopputuloksenaan kunnanhallitus edellyttää, että yhtiökokous valitsee toimivan hallituksen ja etsii ratkaisut konkurssin välttämiseksi.

Marko Angervisto, Aku-Matti Juttuniemi, Maarit Ahola, Maarit Viitala ilmoittivat olevansa jäävejä (yhteisöjäävi) ja Mari Hernesniemi ja Maria Ahvenniemi ilmoittivat olevansa jäävejä (intressijäävi) ja kaikki poistuivat kokouksesta päätöksenteon ajaksi.

Pöytäkirjantarkastajana toimi tässä pykälässä Heikki Honkaniemi ja pöytäkirjanpitäjänä Sami Alasara.

Aiheesta aiemmin julkaistua

Sinua saattaisivat kiinnostaa myös nämä jutut

Jaa Somessa

Jätä kommentti