Kateudesta se lähti – nyt kunnanjohtaja asuu vuoden eteläpohjalaisessa kylässä

Heikki Peräaho (vas.), Hannu Särkinen ja Sam Leijonanmieli kohtasivat kyläjuhlassa.
Heikki Peräaho (vas.), Hannu Särkinen ja Sam Leijonanmieli kohtasivat kyläjuhlassa.
Heikki Peräaho (vas.), Hannu Särkinen ja Sam Leijonanmieli kohtasivat kyläjuhlassa.
Heikki Peräaho (vas.), Hannu Särkinen ja Sam Leijonanmieli kohtasivat kyläjuhlassa.

Kylät ry. valitsi Lakaniemi-Pokela-Pyhälahti-Viitaniemi kyläryhmän keväällä Etelä-Pohjanmaan vuoden 2025 kyläksi. Käytännössä tietysti kyläseura teki hakemuksen ja valinnan myötä sai 5 000 euron palkinnon. Ehtona oli järjestää kyläjuhla valinnan kunniaksi. Kesä oli kiireistä aikaa hankkeiden parissa, ja Lakis Areena oli myös varattuna häitten ja muitten tapahtumien juhlintaan lähes joka viikonloppu, joten juhla päätettiin pitää syksymmällä kuitenkin ennen joulukiireitä ja ilmojen kylmenemistä. Niinpä ajankohdaksi päätettiin lauantai 4. lokakuuta ja paikaksi tietysti oma kylätalo eli Lakis Areena. Juhlan suunnittelu alkoi jo elokuussa ja karkea luonnos juhlan sisällöstä lyötiin lukkoon.

Kunnanjohtaja Sam Leijonanmieli (oik.) iloitsi kotikylänsä saamasta huomionosoituksesta ja kiitti aktiivien tekemästä runsaasta talkootyöstä. Kannonkoskelainen Simo Mäkelä toimitti sian ja hoiti myös sen tarjoilun. Kuva: Eija Pippola.
Kunnanjohtaja Sam Leijonanmieli (oik.) iloitsi kotikylänsä saamasta huomionosoituksesta ja kiitti aktiivien tekemästä runsaasta talkootyöstä. Kannonkoskelainen Simo Mäkelä toimitti sian ja hoiti myös sen tarjoilun. Kuva: Eija Pippola.

Avauspuheen piti Vimpelin kunnanjohtaja Sam Leijonanmieli. Puheessaan hän muisteli kyläseuran hankkeiden alkuaikoja ja kertoi olleensa aika epäuskoinen varsinkin kylätalon siirrosta Karstulasta Vimpeliin ja yllättyneensä, kun talo nousi nopeasti Lakeaharjun rinteeseen. Hän sanoi olevansa myös ylpeä siitä, että asuu nyt vuoden 2025 eteläpohjalaisessa kylässä. Ja saihan kyläseura kovat kehut toiminnastaan.

Etelä-Pohjanmaan Kylät ry:n toiminnanjohtaja Heikki Peräaho oli juhlien kunniavieras. Hän kertoi puheessaan ensin kyläseuratoiminnasta ja talkootyöstä ja sen merkityksestä valtakunnan tasolla ja totesi talkootöiden arvon rahaksi muutettuna olevan noin 200 miljoonaa euroa. Peräaho kertoi myös, millä perusteilla kylämme valittiin vuoden kyläksi. Tärkeimpänä oli valtakunnallisestikin poikkeuksellinen hanketoiminta, sillä muutaman vuoden aikana hanketukia oli kyläseuralle maksettu lähes 470 000 euroa ja talkootöiden arvo on noin 200 000 euroa. Myös neljän kylän kyläryhmä hakijana oli muista hakemuksista poikkeava. Kylämme on myös automaattisesti mukana Suomen kylä 2025 -kilpailussa.

Kyläseuran sihteeri Heikki Salmela kertoi lyhyesti, mistä kaikki alkoi eli eräänlainen kateus sai tekemään hankehakemuksia, kun naapurikylätkin tekivät. Salmela kiitteli myös kaikkia yhteistyökumppaneita, kyläseuran väkeä ja erityisesti ahkeria talkoolaisia.

Possua ja kakkua juhlan kunniaksi

Puheiden jälkeen olikin ruokailun vuoro ja sehän olikin jännittävä kokemus, sillä tarjolla oli kokonainen savusaunassa kaksi vuorokautta palvattu sikapossu maittavien salaattien ja patongin kera. Olihan possun liha mureaa ja maukasta ja pakkohan sitä oli santsikierrokselle lähteä. Tukevan aterian jälkeen vielä kakkukahvit ja gourmet-ateria oli täydellinen.

Possu valmiina paloiteltavaksi
Possu valmiina paloiteltavaksi ja Simo Mäkelä ryhtymässä työhön.

Seuraavaksi musiikkiyhtye Sanna Säntti ja Pyramidihuijaus astui lavalle ja pian kaikui Areenan uusien kaiuttimien kautta mukaansa tempaava tanssimusiikki ja niin vain eläkeukonkin piti ängetä valssin pyörteisiin.

Juhlaväkeä oli paikalla parisen sataa henkilöä ja juhla oli ilmeisen onnistunut ihmisten tyytyväisistä ilmeistä ja iloisesta puheensorinasta päätellen.

Keskiviikkona on seuraava tapahtuma eli tupailta teemana tekoäly ja ensi lauantaina onkin käsityömessut. Tervetuloa vain Lakis Areenalle!

Heikki Salmela

Kahta kertaa ei tarvinnut käskeä syömään.
Kahta kertaa ei tarvinnut käskeä syömään.
Sanna säntti ja pyramidihuijaus tarjosivat mukaansatempaavaa tanssimusiikkia.
Sanna Säntti ja Pyramidihuijaus tarjosivat mukaansatempaavaa tanssimusiikkia.
Kyläjuhlan tunnelmaa. Kuva: Eija Pippola.
Kyläjuhlan tunnelmaa. Kuva: Eija Pippola.

Luitko jo nämä?

Jaa Somessa

Jätä kommentti