Lappajärven hyvinvointivaliokunta käsitteli kokouksessaan 30. syyskuuta nuorisotoiminnan tila-asiaa.
Lappajärven kunnan perusnuorisotyön nuorisotilatoiminta on tuotettu Kiinteistö Oy Liikemaneesin tiloissa. Tilat ovat toimineet kokoontumispaikkana myös eri eläkeläisryhmille (Aijjoos -toiminta ja Lappajärven eläkeyhdistys) sekä lasten ja nuorten toimintaa tuottaville tahoille (MLL sekä 4H). Tiloissa on lisäksi tuotettu kohdennetun nuorisotyön ryhmätoimintaa, elintapaohjauksen sekä työvalmennuksen yksilöohjausta.
Tiloja hallinnoiva yhtiö Kiinteistö Oy Liikemaneesi on ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin, joka voi johtaa yhtiön ajautumisen konkurssiin. Yhtiön ongelmana ovat maksamattomat yhtiövastikkeet sekä velka Lappajärven Lämpö Oy:lle. Lämpöyhtiö on ilmoittanut katkaisevansa lämmön toimituksen Kiinteistö Oy Liikemaneesin kiinteistöön lokakuusta alkaen. Siksi vapaa-aikatoimi on kartoittanut korvaavia tiloja. Toiminnalle asetettuja standardeja täyttäviä tiloja keskustan alueelta on erittäin vaikea löytää.
Vapaa-aikatoimi on käynyt keskusteluja Vanhan Osuuskaupan eli ”Osulan” tiloista Nissintiellä. Kiinteistön omistaa Hernesniemen Maanrakennus Oy.
Kyseisestä kiinteistöstä nuorisopalveluiden käyttöön vuokrataan apteekin puoleinen kiinteistön uusi osa, joka on kerrosalaltaan noin 275 neliötä. Tilat soveltuvat erittäin hyvin nuorisotiloiksi sekä tiloissa järjestettävän nykyisten ryhmätoimintojen kokoontumispaikaksi. Tilaa voidaan hyödyntää myös laajemmin kuntalaisten ja eri yhteisöjen kokoontumispaikkana tulevaisuudessa. Tiloista löytyy yleistilojen lisäksi vessatilat, keittiötilat sekä pienet toimistotilat.
Vapaa-aikatoimi keskusteli nuorisotilojen siirrosta uusiin toimitiloihin nuorten kanssa nuorisofoorumin kokouksessa 24.9.2025. Nuoret olivat tähän mahdolliseen korvaavaan tilaratkaisuun erittäin tyytyväisiä ja näkivät kyseisen tilan ainoana varteenotettavana vaihtoehtona. Nuoret ilmaisivat, että ovat valmiita myös itse osallistumaan mahdollisen muuton toteutuessa auttamaan muuttamisessa sekä tilojen sisustamisessa.
Mahdollinen siirtyminen uusiin tiloihin lisää nuorisotyön vuokratoiminnan kuluja vuositasolla 3 840 eurolla. Valmistavissa keskusteluissa Hernesniemen Maanrakennus Oy on sitoutunut remontoimaan tilaa tarpeisiin sopivaksi sekä järjestämään kiinteistön uudelle osalle oman ilmanvaihtojärjestelmän. Hernesniemen Maanrakennus Oy myy Osulan kiinteistön tiloja hallinnoivalle nykyiselle yhtiölle Laatukumi Oy:lle. Laatukumi Oy on lappajärveläinen yhtiö ja tuleva vuokrasopimus valmistellaan kyseisen yhtiön kanssa. Vuokrasopimuksen sisältö valmistellaan hyvinvointivaliokunnan kokoukseen mennessä ja se tuodaan kokoukseen tiedoksi oheismateriaalina. Vuokrasopimus kirjataan alkamaan marraskuusta 2025 alkaen ja se valmistellaan ehdollisena siihen saakka, kunnes Kiinteistö Oy Liikemaneesin tilanteeseen saadaan lopullinen päätös.
Kansallista kilpailutuksen kynnysarvoa ei sovelleta vuokrasopimuksiin, koska kiinteistöjen vuokraus on hankintalain ulkopuolella. Lappajärven kunnassa yleisenä käytäntönä on, että kiinteistöjen tai toimitilojen vuokrauksesta päättää Lappajärven kunnanhallitus. Näin ollen hyvinvointivaliokunta esittää kunnanhallitukselle, että se vuokraa tilat toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella Laatukumi Oy:ltä nuorisopalveluiden nuorisotilatoiminnan järjestämistä varten.
Hyvinvointivaliokunta edellyttää, että tilaan tehdään rakennetutkimus ennen vuokrasopimuksen allekirjoitusta.













