Lappajärven kirjastossa avautui 1. lokakuuta maalaustaiteen ja installaation yhdistävä näyttely He jotka näkevät. Näyttely esittelee lappajärveläisen Maija Perälän öljyvärimaalauksia sekä kantaaottavan luontoinstallaation Mitä ME otamme, mitä ME jätämme.
Näyttelyn nimi viittaa sekä niihin, jotka näkevät sielunsa silmin, että taiteen kokijaan itseensä. Jokainen katsoja näkee ja kokee teokset omalla tavallaan.
–Minulle tässä kokonaisuudessa näyttäytyy oma kasvutarinani – tutustumismatka itseeni, tunteisiini ja mieleni syövereihin. Olen maalaamisen avulla kohdannut niitä kaikkein vaikeimpiakin tunteita, kuten syyllisyys ja häpeä. Taustalla on myös oman riippuvuuden käsittelyä. Kun tunteet tulevat nähdyksi, ne eivät enää estä kasvua, Perälä avaa näyttelyn tarinaa.
–Maalaukseni ovat syntyneet intuitiivisesti, ja olen oppinut, että intuitiivisesti syntynyttä kuvaa ei pidä mennä viimeistelemään liikaa. Kaikkea voisi aina hioa loputtomiin, mutta iso opetus on ollut hyväksyä se, että kaikki on aina keskeneräistä.
Perälän mukaan taiteen parhaimpia puolia on, että se koskettaa aina jokaista katsojaa, tiedosti sen tai ei.
–Taide on mielenkiintoista. Se näyttäytyy aina vähän eri tavalla riippuen siitä, katsotko läheltä vai kaukaa, eri kulmasta tai eri valossa. Se on kuin metsä tai tuttu maisema, joka muuttuu päivän ja vuodenajan mukaan, hän kuvailee.
Perälä innostui öljyväreistä muutettuaan Lappajärvelle. Vuonna 2021 kansalaisopiston kurssilla hän syventyi tekniikkaan Ritva Lindbergin opastuksella.
–Ritva oli tärkeä innostaja ja antoi hyviä vinkkejä, kiittelee Perälä.
Luonnon kauneus ja roskat vuoropuhelussa
Näyttelyn yhteydessä esillä olevaan installaation syntyyn vaikutti kirjaston henkilökunnan toive saada vitriineihin sisältöä.
–Alun perin näyttelyyn piti tulla vain tauluja, mutta vitriinien myötä tajusin, että tässä olisi mahtava mahdollisuus yhdistää kaksi intohimoni kohdetta: luonnon kauneus ja roskien kerääminen. Pidän itseäni luontovaikuttajana. Ihmisten välinpitämättömyys luontoa kohtaan kiukuttaa, joten keksin kasata installaation, jossa roskat ja luonto käyvät vuoropuhelua keskenään, Perälä sanoo.
Hän toivoo installaation herättävän ajatuksia roskaamisen syvemmästä merkityksestä.
–Roskaaminen on ennen kaikkea välinpitämättömyyttä luontoa kohtaan, mutta samalla se kertoo, ettet arvosta itseäsi etkä myöskään muita.
He jotka näkevät on esillä Lappajärven kirjastossa loka- ja marraskuun ajan, installaatio lokakuun ajan.
















