Viikon sana: Pitääkö olla huolissaan? 

Kortesjärven kappalainen Nina Eskoli.
Jumalanpalveluksen toimitti kortesjärven kappalainen Nina Eskoli.
Kortesjärven kappalainen Nina Eskoli.
Jumalanpalveluksen toimitti kortesjärven kappalainen Nina Eskoli.
Julkaistu:
Aihe:

Jeesus sanoo, että ei tarvitse: ”Älkää siis murehtiko: ’Mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mistä me saamme vaatteet?’ Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.” 

Joku jo pitkään elänyt ihminen saattaa hyvin todeta: ”Jumala on aina pitänyt minusta huolen.” Siltä elämä saattaa näyttääkin, kun sitä katselee taaksepäin. Pienet huolet ovat tasoittuneet muistoissa niin, että niitä ei enää oikein huomaakaan. 

Mutta moni elämän vastoinkäymisissä kamppaileva ei voi olla olematta huolissaan. Vaikka olemme kääntyneet Jumalan puoleen, niin huolemme eivät ole kadonneet. Silloin tulee mieleen: ”Miksi Jumala ei olekaan pitänyt minun tarpeistani huolta?” 

Välillä Jumalan huolenpito toteutuu toisten ihmisten kautta. Meidän jokaisen tehtävänä on pitää silmiä auki sen varalta, mitä toinen tarvitsee. Kun sen näemme, meidän tulee toimia mahdollisuuksien mukaan. Joskus toimiminen voi olla vaikka sitä, että puolustamme toista, kun huomaamme jonkun kohtelevan häntä väärin. Joskus se voi olla välipalan tarjoamista toiselle. 

Joskus Jumalan huolenpito elämässä näkyy selvemmin, toisinaan sitä joutuu katseellaan etsimään. Joitakin asioita elämässämme pidämme itsestäänselvyytenä, vaikka juuri niissä asioissa voisimme nähdä, että minusta on pidetty huolta.  

Jumala tietää, että emme lakkaa huolehtimasta. Kyllä meidän ihmisten kannattaa nähdä vaivaa esimerkiksi oman terveytemme eteen. Jumala antoi meille elämän lahjaksi. Tätä lahjaa meidän tulisi itsekin arvostaa. Erityisesti Jeesus opettaa, että emme murehtisi liikaa. Liika murehtiminen estää elämästä.   

Omasta pelastumisestamme hyvän Jumalan luo meidän ei tarvitsi huolehtia. Jumala teki paljon, että me pelastuisimme. Hän antoi äärettömän paljon omasta itsestään, oman Poikansa. Jumala on varustanut meille maanpäällisen elämän jälkeen toisen kodin. Sinne pääsemme, jos vain luotamme ja uskomme. 

Nina Eskoli 

kappalainen, Kortesjärven kirkkopiiri 

Sinua saattaisivat kiinnostaa nämä jutut

Jaa Somessa

Jätä kommentti