Lappajärven kunnan uutena hallintojohtajana aloitti syyskuun alussa Maria Ahvenniemi. Hän siirtyi virkaan Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelusta, missä hän työskenteli yrityspalvelupäällikkönä.
–Olin heidän palveluksessaan viisi vuotta. Kun tuli tietoon, että hallintojohtaja Päivi Huhtala jää eläkkeelle, sain useampia pyyntöjä miettiä virkaan hakemista. Aikani asiaa pohdittuani päätin jättää hakemuksen.
Ahvenniemen päätös hakea virkaa sai lisäpontta lappajärveläisistä juurista.
–Olen syntynyt täällä, ja myös mieheni on lappajärveläinen. Kun aikanaan asuimme muualla, oli silloinkin suunnitelma palata jossain vaiheessa Lappajärvelle. Nyt olemme asuneet täällä yksitoista vuotta.
–Tunnen suurta kotiseuturakkautta. Koen merkitykselliseksi tehdä hallintojohtajana työtä synninkuntani parhaaksi.
Työnsä ensimmäisiä viikkoja Ahvenniemi kuvailee työntäyteisiksi ja uuden oppimisen ajaksi. Hän antaa samalla suuret kiitokset Päivi Huhtalalle.
–Hän on ollut syyskuun ajan perehdyttämässä minua hallintojohtajan laajaan tehtäväkenttään. Olen Päiville hyvin kiitollinen opastuksesta. Myös kaikki muut työtoverit ja luottamushenkilöt ovat ottaneet minut hyvin vastaan, mikä tuntuu tietenkin hyvältä.
Yksi tämän hetken kuumista puheenaiheista Lappajärvellä on Kivitippu Resortin tulevaisuus. Ahvenniemi sanoo neuvottelujen ulkopuolisten osapuolten kanssa olevan parhaillaan käynnissä.
–Asia saataneen valmiiksi lokakuun aikana. En ikävä kyllä voi valottaa neuvotteluja tarkemmin. Pyrkimyksenä on kuitenkin saada aikaan positiivinen lopputulos, sillä Kivitippu on valtavan tärkeä niin Lappajärvelle kuin naapurikunnillekin.
Väestönkehitys haastaa myös Lappajärveä
Yhdeksi Lappajärven suurimmista tulevaisuuden haasteista Ahvenniemi listaa väestönkehityksen.
–Nuoremman väen ja paluumuuttajien saaminen takaisin on todella tärkeää. Eri tekijöiden on kuitenkin osuttava yhteen ennen kuin päätös jäädä tai paluumuuttaa paikkakunnalle syntyy. Väestökehityksellä on myös suora vaikutus kuntatalouteen ja elinvoimaan.
Kuntatalouden näkymät ovat haastavat, ja ensivuoden talousarviota valmistellaan kustannuspaineiden alla. Yksi konkreettinen ja mielipiteitä nostava säästökohde ovat entiset kyläkoulut.
–Lappajärvellä on jo tehty päätös keskittää perusopetus yhteen yksikköön. Kouluverkko on karsittu, enempää ei voida enää virtaviivaistaa. Seuraavaksi tarkastellaan kriittisesti muun muassa kiinteistöjä, Rantakankaan koulun myyntiä valmistellaan kiinteistöstrategian mukaisesti. Jollakin aikavälillä sama asia tulee eteen myös Länsirannan koulun kohdalla.
Ahvenniemi painottaa yhteistyötä.
–Yhteistyö yrittäjien ja palvelujen tuottajien kanssa on ensiarvoisen tärkeää. On oleellista viedä asioita eteenpäin yhdessä. Tulevaisuudessa taas tarvitaan uusia malleja tehdä yhteistyötä palveluiden säilyttämiseksi.
Hallintojohtajan ovi on myös avoinna kuntalaisille.
–Asioista ja ajatuksista saa aina tulla juttelemaan.
Tomi Olli














