Alajärven Ankkureiden pelinjohtajana viime vuodet toiminut Santeri Särkinen, 28, siirtyy vuoden sopimuksella Koskenkorvan Urheilijoiden pelinjohtajaksi. Pelaajaurallaan Särkinen pelasi Ankkureissa 68 Superpesisottelua kausilla 2015–2019 ja johti 2019 kakkospelinjohtajana B-pojat SM-pronssille. 2020 ja 2021 hän johti Ankkureita Ykköspesiksessä ja viimeiset neljän kautta hän on toiminut poikien Superpesiksen pelinjohtajana vieden joukkueen kolmena vuonna puolivälieriin. Hänet on valittu myös kolmena peräkkäisenä vuonna poikien Itä-Länsi-ottelun pelinjohtajaksi.
Vedon C-Pojille kultaa
Vimpelin Vedon C-pojat ottivat lauantaina aluemestaruuden kaatamalla finaalissa Koskenkorvan Urheilijat 2–0 k (9–11, 7–0, 0–0, 2–1). KossUa kurittivat erityisesti kotiutuksillaan erityisesti Santeri Kellokoski (4), Jere Pitkänen (3) ja Jooa Tuomela (2). Joukkuetta luotsasivat kauden aikana Janika Herrala ja Joona Rannanpää.
JPK taisteli pisteen
JPK lähti Kurikan Ryhdin vieraaksi vajaalla kokoonpanolla; mukana oli vain kolme puolustajaa. Ottelusta muodostui tiukka. Tuukka Sironen ja Lassi Rintala vastasivat maaleista. Jatkoajalle mentiin 2–2 tilanteessa JPK:n alivoimalla. KuRy onnistui viimeistelemään riistosta. JPK:n parhaana palkittiin maalivahti Oskari Koskenmäki, erityismaininta puolustajadebyytin tehneelle Santeri Karille. Perjantaina OmaSp Areenalle saapuu APV.














