Kerttu Maria Heiskanen, nykyisin Lahti, syntyi 22. syyskuuta 1923 Lappeenrannassa 11-lapsiseen perheeseen. 1930-luvulla perhe muutti Kemiin, jossa perheen isä ryhtyi myymälänhoitajaksi Keminseudun Osuuskauppaan. Kerttu opiskeli Kemin lyseossa talvisodan alkuun saakka.
1940-lukua varjostivat sotavuodet. Heli-sisar oli mennyt töihin Kemin sotilaspiiriin ja sinne 16-vuotias Kerttukin pääsi töihin. Ensin lottapäivärahalla ja sitten vakituiseen työsuhteeseen. Sisaruksilla oli yhteinen huone sotilaspiirin talossa.
Talo oli lähellä Kemin kaupungintaloa. Vihollisen pommi tuhosi kaupungintalon kulman, jolloin särkyivät myös ikkunat sisarusten huoneesta. Onneksi Heli ja Kerttu olivat tuolloin Ylivieskassa, jonne sotilaspiiri oli siirretty evakkoon.
Vuoden 1944 rauhansopimuksessa Suomi velvoitettiin häätämään välittömästi saksalaiset joukot pois Suomesta. Lapin sota alkoi ja siinä rytäkässä Kerttukin sai rintamatunnuksen.
Kerttu, jota myös Kekaksi kutsutaan, löysi puolison Lapin rajavartiolaitoksesta. Kerttu ja Pentti Mikael Lahti (s. 7.9.1928 Evijärvi, k. 29.8.1993 Evijärvi) vihittiin Muoniossa vuonna 1952. He saivat kolme lasta, Satu Hannelen, 1952, Sampo Tapion, 1957, molemmat syntyneet Muoniossa. Kuopus, Salla-Maarit, syntyi Sallassa 1963.
Kerttu valmistui liikunnanohjaajaksi Vierumäen Urheiluopistolta 1940-luvun loppupuolella. Kerttu on kovasti urheilullinen. Vielä reilun 80 vuoden iässä hän näytti, miten kuperkeikka tehdään. Trampoliini oli muutenkin mieluinen paikka hypellä lastenlasten kanssa. Suuri osa Kertun työurasta sujui kanslistina rajavartioasemilla eri puolilla Lappia puoliso Pentin komennustehtävien mukaan.
Kerttu ja Pentti eläköityivät 1980-luvulla Ivalon rajakomppaniasta ja muuttivat Pentin lapsuuden maisemiin Etelä-Pohjanmaalle Evijärven Lahdenkylään.
Sampo perheineen muutti myös samoihin aikoihin Evijärvelle viljelemään Pentin kotitilaa.
Nyt, vuonna 2025, Kerttu asuu edelleen Kertun ja Pentin 1980-luvulla rakentamassa viihtyisässä hirsitalossa Sampon ja Sinikan naapurissa. Myös Satu asuu samassa naapurustossa. Lapset ja lastenlapset huolehtivat 102-vuotiaan hyvinvoinnista. Kodinhoitajatkin käyvät säännöllisesti hoivakäynneillä Kertun luona.
Markus Kattilakoski














