Nälkäpäivä on Suomen Punaisen Ristin valtakunnallinen keräys, joka järjestetään vapaaehtoisten voimin joka vuosi syyskuussa. Nälkäpäivänä 25.–27. syyskuuta kerätään mahdollisimman paljon lahjoituksia, jotta Punainen Risti voisi huolehtia mahdollisimman monesta kriisin keskelle joutuneesta missä päin maailmaa tahansa tai täällä Suomessa.
Avun tarpeen voi aiheuttaa luonnonkatastrofi, onnettomuus, tulipalo, konflikti tai epidemia. Ihmisten perustarpeet hädän keskellä ovat samat: ensin tarvitaan vettä, ruokaa ja suojaa, usein myös terveydenhuoltoa ja henkistä tukea.
Jokainen lahjoitus katastrofirahastoon on tärkeä, jotta jatkossakin voidaan tarjota humanitaarista apua hädänalaisille ja vahvistaa paikallisten yhteisöjen valmiutta tuleviin avun tarpeisiin.
Katastrofirahastosta autetaan Suomessa äkillisen kriisin tai onnettomuuden, kuten tulipalon, kohdanneita keskimäärin kolmesti viikossa.
Kotimaassa autetaan kadonneiden etsinnöissä, annetaan henkistä tukea kriisin tai onnettomuuden kohdanneille, hankitaan välttämättömiä perustarvikkeita sekä toimitaan tarvittaessa suuronnettomuuksissa viranomaisten tukena. Apua tarvitaan kipeästi humanitaaristen kriisien keskellä myös kansainvälisesti.
–Nälkäpäivän lipaskeräys yhdistää kaikenikäisiä lapsista ikäihmisiin. Arvostamme suuresti jokaista tekoa inhimillisyyden puolesta, sanoo Suomen Punaisen Ristin varainhankintajohtaja Sirpa Solehmainen.
Lahjoittaa voi myös MobilePayn, tekstiviestin tai Nälkäpäivän verkkosivun kautta.
Päivi Kultalahti














