VIMPELIN VETO aloittaa taistelun naisten Korisliigassa keskiviikkona 1. lokakuuta. Joukkueen harjoituskaudelle on tuonut haasteita Vimpelin liikuntahallin tuhoutuminen tulipalossa kesäkuussa, minkä vuoksi treenisali on ollut etsittävä muualta. Vedon päävalmentaja Jukka-Pekka Kujala sanoo asioiden järjestyneen kuitenkin sujuvasti.
–Harjoittelimme kesällä ensin Lappajärvellä. Sen jälkeen siirryimme Kuortaneen urheiluopistolle, missä treenaamme jatkossakin. Kuortaneella on huippuolosuhteet, eli asiat ovat siinä mielessä kunnossa.
Kotiottelut Veto pelaa Lapuan urheilutalolla. Kujala uskoo kotiedun säilyvän silti.
–Uskon, että katsomosta tulee sielläkin tukea, sillä Lapualla on vahva koripalloperinne. Tulemme myös järjestämään kotiotteluihin Vimpelistä lähtevän bussikuljetuksen.
Veto lähtee sarjaan Kujalan mukaan mitaliajatuksin.
–Se on tavoite, näen sen realistisena. Kovimmat vastustajat lienevät Kotkan Peli-Karhut, Espoo Basket Team, Espoon Honka sekä Kouvolan Kouvottaret. Ennen kauden alkua on kuitenkin hieman hankala ennakoida muita, sillä heidän amerikkalaisvahvistuksensa ovat vielä osittaisia kysymysmerkkejä.
SINIVALKOISET starttaavat alkavaan kauteen viime kautta laajemmalla kokoonpanolla.
–Viime kaudella kokoonpanomme kävi liian kapeaksi eri syistä. Nyt meillä on kaksitoista sopimuspelaaja, eli laajuutta on selkeästi viime kautta enemmän.
Vedon riveissä nähdään kolme yhdysvaltalaispelaajaa. Heistä kaksi aloittaa Euroopassa ensimmäisen kautensa.
–188-senttinen Sara Puckett ja 182-senttinen Sahara Jones ovat uudet tulokkaat. Kolmas jenkkivahvistus on viime kaudella Kosovon liigan parhaaksi valittu 180-senttinen Jeanae Terry.
Vedon suomalaiset alkavaan kauteen: Pihla Jaatinen, 170 cm, Riikka Kujala, 165 cm, Carolina Kert, 176 cm, Olivia Koivukangas, 166 cm, Laura Luokkanen, 165 cm, Minttu Isoranta, 175 cm, Silja Viita, 185 cm, Silja Kangas, 172 cm sekä Heta Thil, 172 cm. Valmennus Jukka-Pekka Kujala ja Marko Makkonen.
Vedon toimintaa voi myös tukea ostamalla viidenkymmenen euron kausikortin Vedon toimistosta.
Tomi Olli














