Lappajärven hallintojohtajan virasta eläkkeelle jäämässä oleva Päivi Huhtala aloitti hallintosihteerinä vuonna 2009. Kuudentoista vuoden ajan auton nokka on kääntynyt aamuisin Kauhavalta kohti Lappajärveä.
Kun kysyn Lappajärven vuosilta mieleen jääneitä työkokonaisuuksia, Huhtala mainitsee ensimmäisenä rakentamisen toimialan monet isot hankkeet.
Näiden vuosien aikana kuntaan on rakennettu Lintukoti ja Joelinkoti, samoin kaukolämpölaitos ja paloasema. Tuoreimpia hankkeita ovat koulu ja liikuntahalli. Kuusi isoa rakennusprojektia kuudessatoista vuodessa.
–Luottamushenkilöt näkivät, että vanhusten ja erityisryhmien asuinolosuhteet eivät vastanneet enää nykypäivän vaatimuksia, ja heillä oli halu panna asiat kuntoon. Näiden hankkeiden toteuttaminen oli konkreettista kuntalaisten hyvinvoinnista huolehtimista peruspalveluihin panostamalla. Myös koulun henkilökunnalle ja oppilaille haluttiin turvata terveelliset toimitilat ja harrastajille monitoimihalli eli Lappis-areena.
Lappajärvelle tullessaan Huhtala sanoo hämmästyneensä myönteisesti, miten paljon kunnassa on kulttuuri- ja liikuntatapahtumia, erityisesti kesäisin. Kuntalaiset eivät ehkä itse huomaa, miten runsasta tapahtumatarjonta on. Lappajärveläiset ovat myös aktiivisia yhdistys- ja seuratoimijoita.
–Unescon Geopark-statuksen saaminen on ollut hyvin merkittävä saavutus Lappajärvelle ja sitä ympäröivälle alueelle. Siihen sisältyy valtavia mahdollisuuksia kehittää matkailuun liittyviä aktiviteetteja. Palvelut ovat yhtäläisesti niin matkailijoiden kuin paikallistenkin käytettävissä. Mitä enemmän on käyttäjiä, sitä enemmän syntyy tarjontaa, joka rikastaa koko aluetta. Eikä mikään ole miltään ryhmältä poissa, Huhtala muistuttaa.
Kunnan mahdollisuuksista tulevina vuosina hallintojohtaja lausuu hänelle tyypillisen harkitsevasti.
–Hyviä investointisuunnitelmia on monia, mutta taloudelliset näkymät kuntapuolella ovat tällä hetkellä haastavat. Rahaa ei liikene, ja rakentaminen on hiljaista tässä maailmantilanteessa.
Kuudentoista vuoden kokemuksella Huhtala kiittää lappajärveläisiä sopuisasta asioiden käsittelystä.
–Vaikka kyseessä olisi millainen asia niin täällä keskustellaan ensin ja etsitään kompromissia, jonka kaikki voivat hyväksyä. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, miten vähän oikaisuvaatimuksia ja valituksia päätöksistä syntyy. Täällä ei harrasteta tingintekoa.
Lappajärveläiset saavat hallintojohtajalta kehuja myös sen suhteen, että ovat varovaisia sanomisissaan. Täällä ei haluta loukata. Huhtala sanoo tykänneensä lappajärveläisistä luottamushenkilöistä. Mukavat työkaverit saavat erityiskiitoksen.
Huhtala sanoo pitäneensä työstään todella paljon ja se on ollut hänelle sopivaa. Hän on saanut tehdä hyvin monenlaisia asioita, hallinnollisia, talous- ja henkilöstöasioita sekä työsuojeluasioita. On ollut hienoa saada oppia niin monelta alalta koko ajan uutta. Työsarka on ollut monipuolinen.
Erikoisista tehtävistä Huhtala mainitsee avaruuspuvun tullaamisen, joka tuli eteen eräänä vuonna. Asiaa puitiin puhelimessa tullivirkailijan kanssa, joka lopulta ihmetteli ääneen, minkä vuoksi kuntaan oli tilattu Yhdysvalloista avaruuspuku ja -kypärä.
Eläkepäivien suunnitelmista hallintojohtaja korjaa sanomisiani.
–Eläkepäivien sijaan haluaisin eläkevuosia. Jos saisi pysyä terveenä. Nyt alkuajoiksi riittää siivoushommissa tekemistä. Kansalaisopiston kursseille pitää mennä ja aloittaa liikuntaharrastus.
Tuomo Lehtiniemi: Päivi näki toisen ihmisen ja tarjosi apua, kun sitä tarvittiin
Soitin Lappajärven kunnanjohtajan virasta eläkkeelle jääneelle Tuomo Lehtiniemelle, joka oli Päivi Huhtalan työkaverina myös Kauhavan kaupungilla eli heillä on takana pitkä yhteistyö. Lehtiniemi ei tarvinnut harkinta-aikaa, kun kyselin, millainen työkaveri Huhtala oli.
–Tarkka ja tunnollinen moniosaaja, luotettava ja kunnan edusta kiinnostunut, äärimmäisen hyvä työntekijä. Päivi oli hyvin varovainen puhumaan muista ihmisistä, korrekti ja hienotunteinen. Hän ei yleensä lausunut poikkipuolista sanaa. Henkilönä tosi mukava ja miellyttävä.
Vielä Lehtiniemi kiittää Huhtalaa erittäin ahkeraksi – joskus vähän liiankin ahkeraksi, kun iltamyöhään valot paloivat työhuoneessa.
Sitten tulee naurahdus ja loppukaneetti: –Hyvä puoli oli myös, että Päivi osasi antaa tunnustusta, jopa minulle, Lehtiniemi lopettaa puhelun.
Aino Alppinen














