Aaltojen kaupunki -tapahtuma avattiin valolla ja väreillä
Sirkusryhmä Blind Gut Company:n esitys Phosphorus toi valoa iltaan. Kuvassa Tuomas Vuorinen. Kuvat: Paavo Matintupa.Sirkusryhmä Blind Gut Company:n esitys Phosphorus toi valoa iltaan. Kuvassa Tuomas Vuorinen. Kuvat: Paavo Matintupa.
Odotettu Aaltojen kaupunki -tapahtumakokonaisuus elokuun viimeisellä viikolla jatkaa viime vuonna aloitettua Alvar Aalto -viikon teemaa.
Tapahtuma avattiin virallisesti Aalto-puistossa torstai-iltana. Viikon ohjelmassa on perjantaina muun muassa luentoja, opastettuja Aalto-keskuksen kierroksia, Aalto-elokuva Alareksissä, naiskuorojen konsertti ja koko perheen elämystapahtuma Kirkkorannassa. Lauantaina Palotorin pidoissa on tarjolla ruokaa ja musiikkia sekä Aaltojen kaupunki -konsertti soi neljän esiityjän voimin monitoimihallilla koko illan ajan. Sunnuntaina musiikkiopiston opiskelijat konsertoivat kirkossa ja Siina ja Taikaradio -yhtye ilahduttaa lapsia monitoimihallilla. Ohjelmaan kuuluu myös useita näyttelyitä.
Kesätaiteilija Minttu Saarisen rakkauskioski houkutteli hehkuvin värein ja liehuvin lipuin. Sen ympärille rakentuu kesän aikana syntyneistä rakkauskirjeistä ja sanoista yhteinen teos Rakkauden aalloilla. Teos pohtii rakkautta sen kaikissa muodoissa: kaipuuta, ystävyyttä, arjen tekoja, rakkautta toiseen elolliseen, luontoon ja lempeyttä, joka syntyy, kun kohdataan toinen olevainen. Avajaisissa pääsi maalaamaan rakkautta brasilialaisen residenssitaiteilijan Kelyne Reisin kanssa.Sateen uhkasta huolimatta avajaiset keräsivät runsaasti yleisöä Aalto-puistoon.Paavolan koulun neljäsluokkalaiset pitivät kahvilaa valtuustosalissa. Avauspuheen piti Vesa Koivunen, Alajärven kaupunginjohtaja.Avajaiset huipensi Showlaserin toteuttama uniikki, animoitu laserteos, joka heijastui kaupungintalon seinään musiikin tahdissa.