Harri Jokiranta oli Lappajärvellä kouluvuosinaan aktiivinen nuori, joka päätyi kouluneuvostoon ja oli mukana järjestämässä muille nuorille toimintaa Karvalan nuorisoseuralla. Tämän hän arvelee johtaneen nuorisotyöntekijän opintoihin ja sitä kautta sosiaali- ja terveydenhuollon pitkälle työuralle.
Tampereen ja Lapin yliopistolla Jokiranta on sekä opiskellut että työskennellyt. Väitöskirjansa hän teki Tampereelle otsikolla Se on miehen elämää – Maaseudulla asuvia miehiä elämäänsä kertomassa.
Sosiaalialan töiden ja yliopistouran jatkoksi tuli Seinäjoen apulaiskaupunginjohtajan työ vuosina 2005–2018. Kymmenkunta vuotta ennen eläköitymistä Jokiranta on työskennellyt sote-uudistuksen parissa.
Sotea on kovin arvosteltu. Miten näet sen onnistuneen?
–Olosuhteisiin nähden tyydyttävästi. Haasteena oli myös se, että samanaikaisesti suuren kansallisen uudistuksen kanssa käynnistyivät maailmantalouden isot myllerrykset. Ukrainan kriisin seurannaisvaikutukset osuivat Suomen talouteen ja kansantalouteen voimakkaasti. Samaan aikaan vahvistui väestörakenteen radikaali muuttuminen. Kyse ei ole pelkästään väestön ikääntymisestä, joka lisää sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia. Myös väestön määrän olennainen väheneminen vaikuttaa tilanteeseen kielteisesti.
Jokirannan sanoin sote-uudistuksen yhteydessä kaikki mahdollinen tehtiin, eikä oikein mitään niissä olosuhteissa olisi voinut tehdä toisin. Uudistuksen ideana oli luoda yhtenäinen alue, jossa tehdään yhteisiä päätöksiä. Yhtä seikkaa olisi voinut painottaa enemmän.
–Suuren uudistuksen jälkeen pitäisi löytää yhteinen tahtotila ja sitä pitäisi ryhtyä vahvistamaan. Asukkaiden ja päättäjien pitäisi oppia kokemaan alue omaksi ilman, että koetaan vastakkainasetteluja me vastaan muut. Tästä ei ehkä ole puhuttu riittävästi.
Hyvinvointialue osa kuntien kokonaisuutta
Jokiranta muistuttaa, että hyvinvointialue ei ole tyhjiössä. Se on osa kuntien toiminnan kokonaisuutta, työikäisten palveluita, varhaiskasvatusta, koulujen toimintaa, vapaa-aikatoimintaa, asunto- ja elinvoimapolitiikkaa. Näistä koostuu väestön hyvinvointi ja se, millaisena arkipäivä kunnissa koetaan.
Tämän hetken ankeuteen Jokiranta ei lupaa nopeaa helpotusta, vaan vertaa hyvinvointialueiden toiminnan käynnistymistä kuntaliitosten jälkeiseen tilanteen kokemiseen. Vasta pitkän ajan kuluttua aletaan kokea asiat yhteisinä.
Jokiranta muistuttaa, että sote-alueen toiminnan toteutumiseen ja palvelutarpeen kehittymiseen vaikuttaa myös se, miten hyvinvointialueella ja erityisesti kunnissa panostetaan ennaltaehkäisevään työhön. Se vähentää palvelutarpeen realisoitumista.
Näkemys Suomesta pohjoismaisena hyvinvointivaltiona sisältää ajatuksen siitä, että yhteiskunta huolehtii heikommassa asemassa olevista ja tarvittaessa itse kukin saa apua. Nämä periaatteet ovat edelleen tärkeitä taloudellisista haasteista huolimatta.
Keskusteluun on otettava mukaan myös teknologian tuomat mahdollisuudet ja tekoälyn tarjoamat ratkaisut. Jokiranta näkeekin, että nyt ollaan transitiovaiheessa, jossa monet muutokset ovat ovella ja nopeasti toteutumassa. Hän näkee, että suunta on hyvä, mutta uudistus ei suinkaan ole vielä valmis.
Eläkkeeltä aluepolitiikan ytimeen
Vuosi sitten eläkkeelle siirryttyään Jokiranta ei ryhtynyt lepäämään laakereillaan, vaan asettui ehdolle Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustoon, jonne tuli valituksi jäseneksi ja toiseksi varapuheenjohtajaksi.
–Varmaan syynä oli halu olla mukana vaikuttamassa. Ja jos kokemuksella ja osaamisella on vielä käyttöä, niin miksipä en olisi lähtenyt mukaan.
Koti on Seinäjoella ja Riitta-puolison kanssa on jaettu arki yli 40 vuoden ajan. Perheeseen kuuluu kolme lasta ja kahdeksan lastenlasta, joista vanhin on neljätoistavuotias ja nuorin kahden kuukauden ikäinen.
Musiikki ja valokuvaus ovat mieluisia harrastuksia. Jazzia perheessä harrastetaan myös kotikonsertteja järjestämällä. Jokirannan valokuvanäyttely päättyi juuri Seinäjoen Varikko-Galleriassa. Mitä ihmettä -näyttely oli tekijän mukaan humanismin, ihmisyyden ja luonnon hätähuuto. Se kysyy, mitä ihmettä me teemme ihmiselle ja luonnolle.
Mistäkö löytyy ytyä tällaiseen tekemisen laatuun ja laajuuteen? Jokiranta kertoo 93-vuotiaan äitinsä asuvan edelleen omatoimisesti Karvalan kodissa. Olisiko jotenkin päättäväisyys ja tekemisen tahto periytynyt.
Aino Alppinen
