Evijärven kunnantalolle kokoontui 18. elokuuta 23 innostunutta eläkeläistä kuulemaan ja suunnittelemaan uutta, heille tarkoitettua hanketta. Tilaisuudessa hanketta esittelivät hankekoordinaattori Outi Riihimäki, Evijärven kunnan liikunta- ja nuoriso-ohjaaja Satu Koski sekä personal trainer Paula Koski.
Kolmivuotinen Evijärven Ikiliikkujat -hanke käynnistyy 14 000 euron kustannusarviolla, josta puolet rahoittaa AVI. Hankkeen tavoitteena on innostaa kotona asuvia ikäihmisiä kokeilemaan erilaisia liikuntamuotoja, pitämään huolta kunnostaan ja tukemaan aivoterveyttä.
Liikunta ja aivojen hyvinvoinnista huolehtiminen kulkevat käsi kädessä. Haluamme rohkaista ikäihmisiä kokeilemaan uusia tapoja liikkua ja edistää terveyttä monipuolisesti, kertoi hankekoordinaattori Riihimäki, joka työskentelee Järvi-Lakeuden kansalaisopiston palveluksessa.
Tilaisuudessa sovittiin kahden Riihimäen vetämän Ahaa-aivojumpparyhmän käynnistämisestä viikolla 37. Ryhmät kokoontuvat kymmenen kerran ajan Kirkonkylässä ja Jokikylässä. Lisäksi Vasikka-aholla ja Särkikylässä alkavat liikuntaryhmät.
Fyysisen liikunnan järjestämisestä vastaa pääasiassa veteliläinen Paula Koski, joka on vetänyt erilaisia ryhmiä niin Vetelissä kuin aiemmin Evijärvelläkin. Hänellä on vahva tausta voimanostosta, jossa hän on kilpaillut jopa Euroopan ja maailmanmestaruustasolla.
Hankkeen toiminta ei rajoitu pelkkään liikuntaan. Syyskuussa se osallistuu valtakunnalliseen Vie vanhus ulos -kampanjaan (8.–21.9.) kannustamalla viemään naapureita ja läheisiä ulkoilemaan. Myös kesän suositusta Uittovisasta on suunnitteilla talviversio Mäntyhovin tiloissa, ja hanke tukee tapahtumaa lahjoittamalla palkinnot.
Hankkeen parissa tullaan järjestämään jatkossakin erilaisia ryhmiä ja tapahtumia, jotka on suunnattu kaikille 65 vuotta täyttäneille evijärveläisille.
Leevi Norrena

Lue myös:














