Lukijan mielipideartikkeli:

Pankeilta odotetaan lainanantoa ja vastuuta 

Toimimaton rahoitusmarkkina on tietenkin iso ongelma nopealle talouskasvulle ja maan hallituksen täytyy tehdä oman osuutensa asian ratkaisemiseksi. 
Toimimaton rahoitusmarkkina on iso ongelma nopealle talouskasvulle, kirjoittaa Jukka-Pekka Finnilä mielipidekirjoituksessaan.
Julkaistu:
Kategoria:
Aihe:

Teknologiateollisuuden tilauskirjat alkavat täyttyä ja asuntomarkkinat ovat piristymään päin. Suunta Suomen taloudessa on selvästi kääntynyt ja on lupa odottaa myös kuluttajien luottamuksen kasvua. 

Yksityisillä asuntorakentajilla sekä kiinteistökaupassa ongelmana on toimimaton rahoitusmarkkina. Asuntorahoitusta on nykypäivänä vaikea saada, tämä pätee ympäri Suomen. 

Viime aikoina on tullut paljon samantapaista viestiä, vaikka perheessä olisi vakituiset työpaikat ja maksukykyä löytyisi, niin rahoitusta ei tule. 

Pankit ovat tällä hetkellä maan suurin jarru kiinteistökaupassa, asuntokaupat ovat useasti kariutuneet lainapäätöksiin. Sama ongelma pätee myös yrityspuolella, pienyritysten investointeja sekä kasvua jarruttaa rahoitusten saanti, ei auta hyvät liiketoimintasuunnitelmat eikä tilaussopimukset. 

Moninaiset sääntelyt ja raportointivelvollisuudet sekä keskuspankeilta tuleva ohjeistus tarkkaavaisuuteen lainanannossa ovat lisänneet pankkien työtaakkaa ja hidastaneet rahoitusneuvotteluita. 

Mennäänkö Suomessa jälleen ylitiukalle linjalle, kuten meille on yleensä tapana käydä? Tämä kaikki saattaa johtaa myös mielivaltaisiin päätöksiin, joissa ei edes käsitellä lainahakemuksia kuten kuuluisi tehdä, vaan blokataan hakemus heti kättelyssä. Olisiko pankkien syytä hiukan peruuttaa ja tulla takaisin lähemmäs asiakasta ja lisätä palveluita?

Mielestäni myös kuntien olisi hyvä käydä neuvottelu pankkikilpailutuksen yhteydessä pankin yleisestä toimintatavasta lainanannossa. Kunnilla on kuitenkin melkoinen rahaliikenne vuosittain ja miljoonat eurot pyörivät tileillä. 

Toimimaton rahoitusmarkkina on tietenkin iso ongelma nopealle talouskasvulle ja maan hallituksen täytyy tehdä oman osuutensa asian ratkaisemiseksi. 

Olin päähallituspuolueen kokoomuksen puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä ja käytin tilaisuutta hyväkseni ottaessani puheenvuoron rahoitusmarkkinoista paikalla, kun oli puoluejohtoa, niin viesti menee paremmin perille. 

Kävimme hyvä keskustelu asiasta ja samantyyppistä viestiä tuli muualtakin. Eri puheenvuorojen perusteella sama ongelma on ympäri Suomen, riippumatta paikkakunnan koosta, niin kasvukeskuksissa kun maaseudullakin. 

Jälkikäteen pääministeri Petteri Orpo oli vielä yhteydessä asian tiimoilta ja lupasi tehdä selvitystä ja paneutua tähän, toimiva yhteiskunta vaatii toimivan pankkisektorin, kasvua ei muuten saada aikaiseksi. 

En kirjoittanut tätä tietyn pankin ongelmana, vaan yleisesti Suomessa toimiviasta pankkisektorin vaivasta. 

Jukka-Pekka Finnilä 

Alajärvi 

Piirihallituksen jäsen, Pohjanmaan Kokoomus

Lue myös:

Jätä kommentti