Joulupäivänä 1921 tuhoutui tulipalossa Antti Hakolan vuonna 1756 suunnittelema ja rakentama Kauhavan seurakunnan neljäs kirkko. Uuden kirkon rakentamista ryhdyttiin suunnittelemaan pian palon jälkeen. Kirkon suunnittelijaksi kutsuttiin arkkitehti Josef Stenbäck.
Kirkon rakentamista toteuttamaan perustettiin rakennustoimikunta, joka sai vastuunalaisen, vaativan ja erittäin paljon työtä kysyvän tehtävän. Toimikunnalle annettiin suuri valta. Sen tehtävät olivat:
1. Ottaa lainoja
2. Allekirjoittaa asiakirjat
3. Tilata tarvittavat kirkon pää-ja työpiirustukset
4. Käyttää asiantuntevaa palkattua väkeä
5. Tehdä urakkasopimukset sekä ryhtyä kaikkiin kirkon rakennustyötä johtuviin toimiin ja työn päätyttyä ja kirkon tultua tarkoitukseen vihityksi tehdä seurakunnalle tiliä toiminnastaan
Toimikunnan kokoonkutsujaksi valittiin pastori Martti Rantanen, joka näin kantoi erityisen suuren työpaineen. On sanottava, että rakentamisen työpainetta kantoi myös pappilan Aune-emäntä, joka majoitti pappilaan neljän rakennusvuoden aikana lukuisia kertoja Kauhavalle tulleita rakennusalan asiantuntijoita.
Kauhavan kirkkovaltuusto päätti rakentaa uuden kirkon palaneen paikalle. Arkkitehdiksi kutsuttiin monen kirkon suunnittelija Josef Stenbäck. Rakennuspaikasta käytiin kuitenkin seurakuntalaisten keskuudessa paljon keskustelua. Paikka joen rannalla tiedettiin olevan pehmeää savea, jolle rakentaminen tulisi kalliiksi. Siksi ehdotettiin Kosolan mäkeä, Ruotsalaa ja pappilan maalla Jylhässä olevaa Jussilanmäkeä. Kirkon paikasta valitettiinkin Turun tuomiokapituliin.
Kirkkovaltuusto ei kuitenkaan peräytynyt asiassa, vaan päätti kirkon rakennuspaikaksi entisen kirkon paikan.
Kevään 1922 aikana Martti Rantanen kävi vilkasta kirjeenvaihtoa arkkitehti Stenbäckin kanssa. Kirjeissä pohdittiin, minkälainen perustus pitää uudessa kirkkorakennuksessa olla. Ydinkysymys oli se, pitääkö perusta paaluttaa. Se todettiin kuitenkin hyvin kalliiksi ratkaisuksi. Stenbäck kävi Kauhavalla useaan kertaan ja lopputulos oli se, että kirkon koko alusta kaivetaan noin 2 metrin syvyydeltä ja kuopasta saatava maa-aines käytetään kirkon ympärillä olevan maan korottamiseen. Kirkon alakertaan voidaan siten rakentaa avara kellari.
Näin kirkon perustus tuli ratkaistuksi.
Vielä oli saatava piirustuksille hyväksyminen rakennusylihallitukselta. Se oli työlästä, sillä piirustuksia vastaan tehtiin monia muistutuksia. Kirkon uusgoottilaista tyyliä ja ulkonäköä pidettiin vanhanaikaisena, urkujen paikkaa kirkon etuosassa huonona ja valaistusta riittämättömänä. Stenbäck kehotti Martti Rantasta käymään Ylihallituksessa neuvottelemassa asiasta. Ei ole varmaa, kävikö Rantanen ”herrojen Lieka ja Loimaranta” luona, mutta piirustukset lopulta hyväksyttiin marraskuussa 1923.
Kirkon rakentaminen annettiin rakennusmestari J.E. Niemisen tehtäväksi, jota arkkitehti Stenbäck lämpimästi suositteli.
Näin päästiin kirkon rakennustyöhön täydellä tarmolla. Rakennustoimikunta oli toki ottanut ”varaslähdön” muutama kuukausi etuajassa, ja sokkelikivet hakattiin syksyn aikana. Siitä huolimatta kirkon rakentaminen toteutettiin noin kahdessa vuodessa, mikä on kunnioitettava suoritus.
Arkkitehti J. Stenbäckin laatima kustannusarvio oli aluksi 1,8 miljoonaa markkaa. Loppujen lopuksi kirkko tuli maksamaan yli 3 miljoonaa markkaa.
Kaatuuko Kauhavan kirkko
Kirkon juhlallista vihkiäisjuhlaa vietettiin Mikkelinpäivänä 1925. Jo tuolloin nähtiin kirkossa vaarallisia halkeamia. Kirkkojen tuntija professori Heikki Klemetti hädissään kirjoitti: ”Kaatuuko Kauhavan kirkko?” Ei kaatunut, vaikka halkeamat kirkon seinissä ja katossa uhkaavasti lisääntyivät. Suurin syy oli torniosan paino, jonka johdosta se vajosi n. 20 senttimetriä. Ennen talvisotaa oli valmiina suunnitelmat perustusten vahvistamiseksi, mutta työ jäi kesken sotien vuoksi.
Työ saatiin tehtyä vasta v. 1962. Kirkon kantavien seinien alle painettiin metrin mittaisia betonipaaluja. Kantava aines löytyi monissa kohdin vasta 14 metrin syvyydestä.
Kirkon perustuksen pettäminen heti valmistumisen jälkeen oli melkoinen pettymys koko seurakunnalle ja varsinkin rakennustoimikunnalle. Kenen on vastuu, lienee ollut monen ajatuksissa. Mitä rakennustoimikunnan vetäjä pastori Rantanen mielessään ajatteli? Siihen kysymykseen ei saada vastausta, mutta varmuudella voi sanoa, että helppoa ei ollut.
Kirkon rakentamisen seuraukset
Kuten edellä oli puhetta, kirkon rakentamiskustannukset kohosivat yli kolmen miljoonan markan. Käytännössä se merkitsi kirkollisveron huomattavaa korotusta. Lisäverotuksesta kärsivät eniten maanomistajat, sillä verotus pantiin toimeen manttaalin mukaan. Ei ihme, että kirkollismaksun suuruus aiheutti paljon maksuvaikeuksia.
Jos kauhavalaiset vielä tähän asti olivat olleet jokseenkin yksimielisiä kirkon rakentamisesta, muuttuivat nyt monen mielet. Alettiin puhua yhä voimakkaammin kirkosta eroamisesta.
Ajatus sai kannatusta erityisesti hengellisen liikehdinnän keskuudessa, jossa oli syntynyt halu perustaa niinsanottu pyhien seurakunta. Kauhavalla kulki 1920-luvulla Vaasaan perustetun Todistajain Seuran saarnamiehiä, joista osa oli kirkosta eroamisen kannalla. Tähän joukkoon liittyivät myös kauhavalaiset Iivari Porkkala, L.W. Partanen ja Johan Lamminen. Kirkosta eroamista oltiin yhä enemmän valmiita käyttämään. Mutta tämä ryhmä ei halunnut liittyä mihinkään jo olemassa olevaan seurakuntaan, vaan halusivat perustaa oman seurakunnan. Niinpä ryhdyttiin laatimaan uudelle seurakunnalle sääntöjä. Kun säännöt olivat valmistuneet, kutsuttiin yleinen kokous Kauhavan Nuorisoseuralle 10.3.1923. Kokous päätti perustaa Evankelis-luterilaisen Kansallisseurakunnan.
Kauhavan kansallisseurakunnan perustaminen merkitsi joukkoeroamisen ev.lut. seurakunnasta. Kesäkuun 1923 alkuun mennessä kirkosta oli eronnut 240 ja vuoteen 1928 mennessä jo 460 henkeä. Se oli melko suuri määrä, koska Kauhavan koko väkiluku oli tuolloin runsaat 9000 henkeä.
On aivan selvää, että suurimman paineen alla olivat seurakunnan papit. Kansallisseurakunnan taholta tullut väheksyvä ja henkilökohtaista uskonelämää alentava puhe pahensi tilannetta. On jotenkin koskettavaa, että kirkkoherra Kangas ja kappalainen Rantanen kuolivat peräkkäisinä vuosina 1934 ja 1935. Kangas oli 68 vuoden ja Rantanen 50 vuoden ikäinen.
Elämä jatkuu
Kirkko ei kaatunut. Kansallisseurakunnan toiminta hiipui ja päätös sen lopettamisesta tehtii vuonna 1946. Kirkollisveroäyrin hinta laski 1930-luvun alkupuolella huomattavasti.
Rakennustoimikunta tilasi kirkon torniin kellon Saksasta. Todennäköisesti pastori Rantanen suunnitteli kellotaulun 12 numeron paikalle kirjaimia, joista muodostuisi lause AIKA ON KALLIS. Suunnitelmaa ei kuitenkaan toteutettu, koska kirjaimet eivät tarpeeksi selvästi näkyneet korkeasta tornista.
Voimme kuitenkin kuvitella, että kirkkotornin neljä kelloa ovat sadan vuoden aikana lukemattomia kertoja muistuttaneet meille ”AIKA ON KALLIS”. Meidän aikamme on kallis, kirkon aika on kallis, Jumalan antama aika on kallis, koska se on armon aikaa.
Seppo Ruotsala, rovasti
Kauhavan kirkon 100-vuotisjuhlaa vietetään 28.9.-5.10.2025 yleisaiheena ”Meidän kirkko”. Päätapahtuma on Mikkelinpäivänä 5. lokakuuta, jolloin on kirkossa kello 10 Piispanmessu ja sen jälkeen lähetys/diakonialounas seurakuntakodilla.
Juhlaviikko alkaa sunnuntaina 28. syyskuuta kirkkomusiikkipiirin Kuorot kohtaavat -konsertilla ja jatkuu koko viikon lapsista vanhuksiin suunnitelluilla tilaisuuksilla ja tapahtumilla kirkossa.
Tarkka ohjelma julkaistaan myöhemmin.
