Savola selätti valtaisat haasteet ja ylsi mestaruuteen piste-ennätyksellään 

Tarmo Savola ylsi Kalevan kisoissa piste-ennätykseensä huolimatta todella haasteellisesta alkukaudesta.
Tarmo Savola ylsi Kalevan kisoissa piste-ennätykseensä huolimatta todella haasteellisesta alkukaudesta.
Tarmo Savola ylsi Kalevan kisoissa piste-ennätykseensä huolimatta todella haasteellisesta alkukaudesta.
Tarmo Savola ylsi Kalevan kisoissa piste-ennätykseensä huolimatta todella haasteellisesta alkukaudesta.

KAHDEN viime vuoden mestari, lappajärveläinen, nykyisin Vasa Idrottssällskapiä edustava Tarmo Savola sai vääntää Leppävaaran Kalevan kisoissa tiukan taiston viime vuoden hopeamitalistin, Oulun Pyrinnön Joni Heikkisen kanssa miesten kymmenottelun Suomen mestaruudesta. 

Savola voitti kamppailun äärimmäisen niukasti. Molemmat tekivät ennätyksensä, 7807 ja 7799 pistettä. Savola paransi ennätystään 204 pistettä ja Heikkinen 308 pistettä. Edellisen kerran Kalevan kisojen voittotulos on viimeksi ollut parempi 19 vuotta sitten. 

Ottelu päättyi hurjaan 1500 metrin juoksuun. Savolalla oli yhdeksän lajin jälkeen 114 pisteen etumatka, mutta Heikkinen juoksi ennätyksensä ja lajivoiton ja pakotti Savolankin uuteen ennätykseensä. Heikkinen onnistui kuromaan Savolan 114 pisteen etumatkan vain 8 pisteeseen. Kaikki annettiin, mitä löytyi.  

–Päällimmäisenä tunteena on kiitollisuus, että sain tehtyä ottelun läpi lähtökohtiin nähden ja myös innostunut olo, että jos tällä kunnolla voi otella 7800 pistettä, mitä sitten, kun saa oikein pöljän päivän, Savola kertaa tunnelmiaan kisojen jälkeen. 

Kevään harjoituskausi oli onnistunut ja ennen kauden alkua hänellä oli isot odotukset sen suhteen. Kuitenkin ennen kisakauden käynnistymistä sattui keihästreenissä lähentäjän repeämä. Sitten Savola sai koronatartunnan, jota seurasivat jälkivaivat. Vielä ennen Kalevan Kisoja tuli kantakalvoon tulehdus, eikä hän saanut käveltyä 50 metriä siinä kohtaa, kun kisoihin oli viikko aikaa.  

–Haasteet on tehty voitettavaksi.  

Mistä sitten löytyi eväät tehdä ennätystulos tällaisista lähtökohdista?  

–Riisinjyvän verran kun on toivoa ja siihen tarraa kuin herhiläinen. Uskon siihen, että olen lahjakas urheilija ja tiedän, mihin pystyn. Sekin antoi voimia, että minulla on ympärillä hieno tukitiimi ja paljon ihmisiä, jotka uskovat minuun ja tekevät töitä menestykseni eteen.  

Nyt Savolalla on ohjelmassa hetken puhallus. –Motonet GP olisi Oulussa viikon päästä ja Lappajärvellä Erkki Ahvenniemen muistokisat, sinne olisi hienoa päästä heittämään. Katson myös, olisiko maailmalla kovia kisoja, jonne voisi mennä tekemään tulosta. Ja tietysti Suomi-Ruotsi -juhlamaaottelu kiinnostaa.  

Helmikuussa kauppatieteiden maisteriksi valmistunut Savola työskentelee parhaillaan oman huippu-urheilijasta ammattiurheilijuuteen -projektinsa parissa. Siihen liittyen hän kerää yhteistyökumppaneita ja jakaa matkaansa somessa: tähtäimenä ovat vuoden 2028 olympialaiset. 

Screenshot 2025 08 05 at 13 02 13 poppi kisojen osallistujamäärä kohosi ennätyslukemiin – järviseudun sanomat
Kolminkertainen Kalevan kisojen kymmenottelun mestari Tarmo Savola on tärkeä esikuva yleisurheilijanuorille. Arkistokuva.

Yli-Mannilalle pistesija, Kuusela karsiutui finaalista

MUISSAKIN lajeissa nähtiin järviseutulaisedustusta. Ankkureiden Aleksi Yli-Mannila oli kuudes miesten keihäässä tuloksella 75,27. Vimpelin Vetoa edustava Toni Kuusela heitti karsinnassa 69,47 ja karsiutui finaalista. 5000 metrillä Alajärven Ankkureiden Antti Ihamäki oli yhdeksäs ajalla 14.09,69. Miesten moukarissa Ankkureiden Juhana Karjanlahti kiskaisi kahdeksanneksi tuloksella 65,45. Kisan yhdeksäs oli Lappajärven Veikkojen Jaakko Tenhunen, jonka kaari kantoi 62,99 metriä. 

Lue myös nämä jutut

Jaa Somessa

Jätä kommentti