JUURI Italiasta Bel canto -laulukurssilta kotiutunut monipaikkainen Kirsi Ahvenniemi asuu isoisänsä metsässä Nurmijärvellä ja Kärnänsaaren Ahvenniemessä miehensä Antin kanssa.
–Ollaan molemmat eläkkeellä ja noin puolet vuodesta täällä. Jos saisin valita, niin maksaisin veroni ehdottomasti tänne.
Opettajan työn ohessa Ahvenniemi on myynyt alusvaatteita 30 vuoden ajan.
–Olen aina tykännyt myyntityöstä, se on tasapainottanut hyvin erityisopettajan työtä. Pääasiassa olen myynyt kotikutsuilla. Pandemian aikana piti keksiä jotain muuta, ja aloin pitää pop-up-liikettä täällä Lappajärvellä 3–4 kertaa vuodessa. Ensin alkuun olin vanhan osuuskaupan tiloissa ja viime aikoina olen ollut virastotalon alakerrassa. Siellä on hyvä, iso tila valikoimalle ja erillinen sovitushuone, jossa asiakas saa kokeilla rauhassa.
Ahvenniemen mukaan pukeutuminen alkaa alusvaatteista. Oikeankokoiset ja malliset alusvaatteet tuntuvat niin miellyttäviltä, että ne voi unohtaa.
–Joskus ihmiset ajattelevat, ettei sillä ole väliä mitä vaatteiden alla on, mutta kyllä sillä on. Hyvät alusvaatteet antavat itsevarmuutta ja vaatteet näyttävät hyvältä päällä.
Ahvenniemi toimii tällä hetkellä kotimaisen Evelacen jälleenmyyjänä ja Evelacen omien tuotteiden lisäksi valikoimasta löytyy muun muassa ruotsalaisen PXC:n liivejä.
–Viime syksynä vierailin Portugalissa liivitehtaalla ja pääsin seuraamaan liivin valmistusta. Liiveissä voi olla 40 eri osaa. Yksi ompelee yhden osan ja siirtää liivit seuraavalle. Ompelukoneet on viritetty sen mukaan mitä osaa ommellaan ja mitä neulaa tarvitaan. Kankaat ja pitsit tarkistetaan ennen valmistusta ja valmistuksen jälkeen uudestaan. Todella tarkkaa ja hienoa käsityötä tekevät tehtaalla.
”Kotona kasvoin musiikkiin”
MUSIIKIN parissa kasvanut Ahvenniemi on opiskellut laulua 16-vuotiaasta asti eikä loppua näy. Klassista ja oopperaa laulava Ahvenniemi esiintyy ooppera- ja yksinlaulukonserteissa. Lappajärvellä häntä kuullaan elokuun 3. päivänä Bel canton ystävät -yhdistyksen laulajien konsertissa.
–Kotona kasvoin musiikkiin, isä lauloi kuorossa ja soitti viulua. Musiikkiopiston jälkeen jatkoin opiskelua kaksi vuotta Italiassa, jossa käyn yhä vuosittain laulukursseilla. Laulamisessa ja laulun opiskelussa on mielenkiintoista se, että ääni kehittyy ja muuttuu koko ajan. Ikä tuo syvyyttä, koska kroppa toimii eri lailla. Koko ajan voi valmistautua uuteen.
Koulutusta Ahvenniemi on saanut myös alusvaatemyyntiin ja palveluun kuuluu asiakkaan auttaminen.
–Meillä on hirveän hyvät koulutukset koko ajan ja tiedän liiveistä paljon. On tärkeää sovittaa liivejä. Autan asiakasta löytämään oikean malliset ja kokoiset liivit. Asiakkaan pitää olla tyytyväinen. En myy, jos en itse ole tyytyväinen, sillä haluan pitkäaikaisia asiakassuhteita. Pop-up-kaupassani on laaja koko- ja mallivalikoima liivejä arkeen, juhlaan ja urheiluun.














