POHJALAISEN TAITEILIJALIITON 16 taiteilijaa esittäytyy Lappajärven Onnintuvalla heinäkuun ajan Syvyys-teemalla. Näyttelyn lisäksi tarjolla on maksuttomia taidetyöpajoja kolmena sunnuntaina. Näyttelyn järjestelyistä vastaa Ritva Lindberg ja kuratoinnista Lindberg Marjaana Hinkan kanssa.
Sunnuntain avajaisissa kirjastonjohtaja Joona Hakalahti toivotti avajaisvieraat tervetulleiksi Eino Leinon runon sanoin – osuihan avajaispäivä runon ja suven päiväksi, joka on Leinon syntymäpäivä. Taiteilijaliiton puheenjohtaja Eeva Huotari avasi näyttelyn. Karikon taiteilijat Kaisa Perälä ja Maija Perälä esittivät Maijan säveltämän Leinon runon ja muuta musiikkia.
Onnintuvan tilaan on koottu ilahduttavan erilaisia töitä. Pohjalaistaiteilijoiden vahvasta luontosuhteesta ehkä kertoo se, että kuvattuina ovat niin varikset, sorsat kuin lampaatkin. Tummaseinäinen eteistila oli otettu onnistuneesti käyttöön ja luo vaikuttavan taustan Rosa Pisilän värikylläisille linnuille.
Tekniikoita esitellään monipuolisesti. Esimerkiksi Ville Hautaluoman Rationaalisuudesta Rakkauteen III on maalattu öljyvärillä puulevylle ja käsitelty valuepoksilla, joka antaa työlle jännittävän pinnan. Minna Tuohisto-Kokon Titityy-nimiset lasimosaiikkiteokset taas ovat väritykseltään ja materiaalin käsittelyltään viehättäviä.
Näyttely on avoinna tiistaista lauantaihin kello 12–18. Taidetyöpajojen aikataulu ja muut tiedot löytyvät Lappajärven kunnan nettisivulta. Näyttelyä voi suositella kaikenlaisille katsojille, niin monenlaista katsottavaa siellä on niin tyylien, tekniikoiden kuin aiheidenkin ansiosta.
Näyttelyn toteutumista ovat tukeneet Lappajärven kunta ja Lappajärven POP Pankki. Lindberg kiittikin kunnan Anssi Kuuselaa myötämielisestä suhtautumisesta ja avusta näyttelyn toteuttamisessa.
Aino Alppinen



INFO:
Pohjalainen taiteilijaliitto Ammattitaiteilijoiden yhdistys, perustettu 1943. Ottaa uusia jäseniä ”ammatillisen koulutuksen, tapahtuneen näyttelytoiminnan ja taiteellisten ansioiden sekä johtokunnalle esitettävien teosnäytteiden perusteella.”
Jäsenenä yli 100 taiteilijaa.
Lue myös:














