Haapajärven kunnostuksen viimeinen vaihe käynnistyy Vetelissä

Haapajärven vedenpinta on vielä tänä kesänä alhaalla, mutta ensi kesänä pinta on arviolta noin metrin nykyistä korkeammalla. Kaarle Kaistila
Haapajärven vedenpinta on vielä tänä kesänä alhaalla, mutta ensi kesänä pinta on arviolta noin metrin nykyistä korkeammalla. Kuva: Kaarle Kaistila.
Haapajärven vedenpinta on vielä tänä kesänä alhaalla, mutta ensi kesänä pinta on arviolta noin metrin nykyistä korkeammalla. Kaarle Kaistila
Haapajärven vedenpinta on vielä tänä kesänä alhaalla, mutta ensi kesänä pinta on arviolta noin metrin nykyistä korkeammalla. Kuva: Kaarle Kaistila.
Julkaistu:
Kategoria:

Räyringissä sijaitsevan Haapajärven kunnostus on edennyt loppusuoralle. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen johdolla toteutetun kunnostushankkeen viimeisessä vaiheessa rakennetaan pohjapato ja poistetaan veden alle jäävät puut sekä pensaat.

Umpeenkasvaneen Haapajärven kunnostushanke on edennyt päätösvaiheeseen, kun kolmannen ja viimeisen vaiheen eli pohjapadon rakentamisen urakkakilpailutus on saatu valmiiksi. Kilpailutuksen voitti Tuhkasaari Oy Kortesjärveltä.

Pohjapadon avulla järven vedenpintaa nostetaan suunnitellusti noin metrillä, minkä ansiosta järveen muodostuu pysyvä vedenpinta. Tämä tukee muun muassa luonnon monimuotoisuutta ja parantaa maisemaa.

– Pohjapato rakennetaan järven luusuaan siten, että se mahdollistaa kalojen liikkumisen. Vedenpinta nousee nykyisestä noin metrin, lukuun ottamatta tulva-aikoja, jolloin se voi tilapäisesti olla hieman korkeammalla. Rakennustöiden on määrä alkaa syyskuussa 2025, kertoo Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen vesitalousasiantuntija Marko Aalto.

Samaan aikaan järvestä poistetaan veden alle jäävät puut ja pensaat. Työ teetetään urakkana, jonka kilpailutus on vielä kesken.

– Aluehallintoviraston (AVI) myöntämän vedenpinnan noston lupaehtoihin kuuluu puuston ja pensaikon poisto, joka toteutetaan valitun urakoitsijan menetelmin, Aalto sanoo.

Viime vuoden keväällä päättyneen ruoppausurakan viimeistelytyöt alkavat kesän jälkeen, kun läjitysalueet ovat riittävästi kuivuneet. Työt sisältävät muun muassa massojen tasoituksen ja muokkauksen viljelykäyttöön sopiviksi.

Vetelin kunta kehittää järven virkistyskäyttöä

Valtion kunnostushankkeen rinnalla Vetelin kunta on edistänyt Haapajärven maiseman, virkistyskäytön ja riistatalouden kehittämistä.

– Suunnitteilla on esimerkiksi uimarannan ja veneluiskan rakentaminen. Lisäksi kunta osallistuu uuden, talkoovoimin rakennettavan lintutornin materiaalikustannuksiin. Tavoitteena on lisätä alueen virkistysarvoa ja mahdollistaa monipuolinen luonto- ja vapaa-ajan käyttö myös tulevaisuudessa, kertoo kunnan tekninen johtaja Tero Uusitalo.

Etelä-Pohjanmaan Ely-keskus

Jaa Somessa

Jätä kommentti