JEHOVAN todistajien Vimpelin seurakunta osallistui aluekonventtiin Tampereella viikonloppuna 27–29. kesäkuuta. Tapahtuma keräsi Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen tuhansia henkilöitä päivittäin.
Vuoden 2025 ”Miten palvoa Jumalaa?” -konventtiin sisältyi kaikkiaan 48 ohjelmanosaa, ja ne esitettiin yleisölle esimerkiksi lyhyinä puheina ja videoina. Videoiden avulla ohjelmassa tutustuttiin esimerkiksi siihen, minkälaista oli maassa, jossa Jeesus eli. Samalla havaittiin, miten siellä tehdyt arkeologiset löydökset tukevat Raamatun luotettavuutta.
Konventissa julkaistiin lisäksi kaksi uutta jaksoa kokonaan vapaaehtoisvoimin toteutetusta suurtuotannosta. ”Hyvä uutinen Jeesuksen mukaan” on 18 jaksoa sisältävä videosarja, joka kertoo Jeesuksen Kristuksen elämästä Raamatun kertomus ja historialliset tosiasiat tarkasti huomioon ottaen. Videosarjaa ei ole tarkoitettu kaupallisiin tarkoituksiin.
Aluekonventin lauantain aamupäivän ohjelmajakson yhteydessä esitettiin erityisesti uusille todistajille suunnattu kastepuhe. Kastetilaisuus järjestettiin myöhemmin väliajalla Hervannan uimahallissa. Tilaisuudessa kastettiin 25 uutta Jehovan todistajaa.
Konventteja järjestetään tänä kesänä kaikkiaan neljässä kaupungissa Suomessa. Niiden järjestämiseen liittyvään vapaehtoistyöhön on osallistuttu monin tavoin eri puolilta Suomea.
Ensi viikonloppuna (4–6.7.) on vuorossa Helsingin Messukeskuksessa pidettävä aluekonventti, johon odotetaan jopa 10 000 läsnäolijaa päivittäin. Ohjelmaa tullaan esittämään siellä kaikkiaan viidellä kielellä. Viikonlopun aluekonventti Tampereella oli osa maailmanlaajuista, noin 6 000 aluekonventin sarjaa.
Heikki Haarala














