Hankerahalla ja talkoilla uusi lattia Pirttisen nuorisoseuralle 

Reijo Kalijärven mukanaan Pirttisen nuorisoseuran toiminta kattaa nykyisin myös kyläyhdistyksille ominaiset tehtävät. Siksi erillistä kyläyhdistystä ei Pirttiseen ole perustettu.
Reijo Kalijärven mukanaan Pirttisen nuorisoseuran toiminta kattaa nykyisin myös kyläyhdistyksille ominaiset tehtävät. Siksi erillistä kyläyhdistystä ei Pirttiseen ole perustettu.
Reijo Kalijärven mukanaan Pirttisen nuorisoseuran toiminta kattaa nykyisin myös kyläyhdistyksille ominaiset tehtävät. Siksi erillistä kyläyhdistystä ei Pirttiseen ole perustettu.
Reijo Kalijärven mukanaan Pirttisen nuorisoseuran toiminta kattaa nykyisin myös kyläyhdistyksille ominaiset tehtävät. Siksi erillistä kyläyhdistystä ei Pirttiseen ole perustettu.

PIRTTISEN NUORISOSEURALLA rakennettiin talkoilla uutta lattiaa. Leader Aisapari ry myönsi hankkeelle EU:n maaseuturahoitusta ja ahkerat talkoolaiset olivat jo hyvässä vauhdissa. Entinen puheenjohtaja Reijo Kalijärvi kertoo hankkeita olleen vuosien varrella useita.  

–Suurin on ollut tuo keittiön laajennus vuonna 2018. Sen kustannusarvio oli yli 80 000 euroa. Lisäksi on hankittu lämmityslaite ja sitten oli myös Kalijärven kunnostushanke. Järvi muutettiin kosteikoksi. 

Kalijärvi antaa tunnustusta Aisaparille maaseutujen tukemisesta.  

–Me ollaan ainakin saatu Aisaparilta paljon. Mielestäni se on ainoa taho, joka näitä maaseutuja tuntuu nykypäivänä kehittävän. 

Salin vanha koivulattia olisi Kalijärven mukaan kestänyt loputtomiin, mutta 1960-luvun lopulla puretun näyttämön alta paljastunut lattia oli heikompaa tekoa.  

–Lattia alkoi sieltä sitten laskemaan, joten pakko oli jotain tehdä. Nyt sitä on tuettu alapuolelta. Tehtiin reikiä lattiaan ja kärrättiin sinne kuusi kuutiota leca-soraa. 

Kalijärvi kertoo olleensa mukana nuorisoseuran toiminnassa 1970- luvun lopulta asti. Hän on käynyt läpi kaikki mahdolliset toiminnan piiriin kuuluvat tehtävät. Vuodesta 1996 hän toimi puheenjohtajana aina vuoteen 2023.  

–Minä alan olla jo tällainen vanha parta. Koin että nyt on jo aika väistyä ja antaa tilaa nuoremmille. 

Nuorisoseuran pitkään historiaan mahtuu monenlaista

Entisellä puheenjohtajalla ja pitkäaikaisella jäsenellä on paljon arvokasta tietoa seuran historiasta. Pirttisen nuorisoseura perustettiin vuonna 1916 ja nuorisoseurantalo rakennettiin vuonna 1920. Historiaan mahtuu monenlaista tapahtumaa, kuten tansseja ja urheilukilpailuita ja näytelmiä.  

–Harrastajateatteritoimintaakin oli. Taisi alkaa 1930- luvulla ja aktiivista toimintaa oli myös 1950- ja 60 luvuilla. Silloin oli kiertäviä teattereita. Välillä meidän porukka oli esiintymässä Härmissä tai Lappajärvellä ja heidän porukkansa täällä meillä. 

Tansseja alettiin järjestää vuoden 1968 remontin jälkeen. Pirttisessä oli oma kyläorkesteri, joka soitti tanssikansalle humppaa. Orkesterin nimi oli Humppakisällit.  

–Orkesterissa soitti Severi Syrjälä, Antti Kalijärvi, Erkki Autio ja solistina oli Antti Aho. Heitä ennen taisi olla vielä vanhempi yhtye nimeltään Hanuri Trio. Siinä soitti ainakin Kalle Kalijärvi. 

Myöhemmin lavalla nähtiin myös lähialueen nimekkäämpiä yhtyeitä.  

–Kun Eino Luostari tai Kullervo Jylhä olivat yhtyeineen paikalla niin tiesi, että tupa on täynnä. Tanssien järjestämisessä rahakkainta aika oli 1970- luku. Enimmillään tuossa pienessä salissa on ollut 400 tanssijaa. Itse olin ensimmäisen kerran myymässä lippuja 1972. 

Tanssitoiminta alkoi hiipua 1980- luvulla. Talo on kuitenkin viikoittain käytössä, sillä erinäiset kerhot ja jumpat hyödyntävät tiloja. Myös sulkapalloa pelataan toisinaan.  

–Täällä on tällaista pientä harrastustoimintaa ja tiloja myös vuokrataan. Keittiö on nykyaikainen, siellä voi tehdä mitä vaan. Myös syyspäivälliset järjestetään joka syksy, jos vain ehditään. Joinakin vuosina saattaa toki jäädä väliin. 

Uudet tuulet puhaltavat

Uusi puheenjohtaja on Kalijärven mukaan tuonut seuraan uusia tuulia. Hän on myös tyytyväinen siihen, että uusia nuoria jäseniä on tullut mukaan toimintaan.  

–Meillä on nyt hyvä nuori naispuheenjohtaja, jolla on paljon uusia ideoita ja muutenkin nuoria jäseniä on tullut mukaan, myhäilee Kalijärvi tyytyväisenä. 

Jani Kielinen 

Talakoota (1)
Osa talkoolaisista paiski hommia jo perjantaina ennen puoltapäivää. 

Jaa Somessa

Jätä kommentti