KAUHAVAN seurakunnan kirkkovaltuusto 27. toukokuuta alkoi valtuutettujen tutustumisella vainajien säilytystilaan Kortesjärven kirkon kirkkomaalla.
Seurakunnan toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2024 hyväksyttiin. Kauhavan seurakunnan vuoden 2024 tilikauden tulos osoittaa ylijäämää 258 729,20 euroa. Kokonaisverotulot nousivat vuonna 2024 noin 235 530 euroa. Kirkollisverotuloja kertyi noin 237 604 euroa enemmän ja valtionrahoitusosuutta 2 073,96 euroa vähemmän edelliseen vuoteen verrattuna. Talousarvioon verrattuna kokonaisverotulot olivat 267 002,83 euroa arvioitua suuremmat. Toimintatuotoissa oli laskua edelliseen vuoteen verrattuna 14 744 euroa ja kuluissa nousua 225 944 euroa. Seurakunnan tase päättyy kokonaissummaan 9 235 248 43 euroa, josta hautainhoitorahaston osuus on 66 043,09 euroa.
Muissa esille tulevissa asioissa keskusteltiin nuorten vaikuttajaryhmän toiminnasta. Anna-Maija Renko totesi, että nuorten tekemistä on ilo katsella ja sieltä löytyy ”tekemisen meininki.” Pauliina Palojärvi toi esille toiveita Palojärven leirikeskuksen käyttömukavuuden parantamisesta. Tiloihin tarvittaisiin sähkölukolliseen oveen katkaisin, jotta ovi pysyisi auki, sekä nettiyhteys tulisi saada paremmaksi.














