LIONS-CLUB Alajärvi-Järviseutu jakoi 6 000 eurolla stipendejä. 5 450 euroa summasta tuli alueen nuorille sekä harrastustoimintaa mahdollistaville yhdistyksille.
–Toimimme myös kansainvälisesti. Olemme mukana tukemassa nuorten vaihto-oppilastoimintaa ja nyt olemme osallistuneet kahteen Ukrainan hyväksi toteutettuun keräykseen: toisessa lahjoitettiin ambulansseja, toisessa kamiinoita, kertoi yhdistyksen puheenjohtaja Kai Ahola-Olli stipendinjakotilaisuudessa Alvariinissa perjantaina 23. toukokuuta.
Hänellä oli nuorille painava viesti: –Tämä ei ole vain taloudellinen tuki. Se on myös kannustus käyttää kykyjänne, olla inspiraationa ja toimia vieläkin isommalla innolla ja intohimolla siellä missä kuljettekin. Jakakaa osaamistanne, auttakaa muita ja olkaa rakentamassa parempaa maailmaa.
ENSIMMÄISTÄ vuotta JAMIn Lappajärven toimipisteessä opiskeleva Ronja Korkeasaari oli yksi stipendien saajista. –Kyllähän se tuntuu hyvältä. Tietää, että on tehnyt jotain oikein ja ollut reipas.
Korkeasaari on aiemmalta ammatiltaan luonto-ohjaaja ja ollut tyytyväinen alanvaihtoonsa.
–Meillä on tosi hyvät opettajat ja hyvät tilat koulussa. Jo ekana vuonna oli työharjoittelujakso ja pääsi sielläkin tekemään ja oppimaan lisää, veteliläislähtöinen Korkeasaari kertoi.
Lions Club Alajärvi-Järviseutu stipendien saajat: yläkoulu 7.lk Atte Keränen, 8. lk Saini Saarela, 9. lk Neea Hautakangas, lukio 1.lk Emilia Salo, 2. lk Jaakko Kanervikkoaho, 3. lk Roni-Matti Rantakangas, Musiikkiopisto; Viivi Viirumäki, lyömäsoittimet ja Elmeri Sillanpää, alakoulut; Alakylä Lumi Saarijärvi, HoiskoEetu Luoma-aho ja Leo Ohramaa, Paalijärvi Tikva Karjalainen, Myllykangas Sofia Muli, Paavola Saara Keisala, Linnea Piispanen, Tiitus Keltikangas, JAMI: Alajärvi Juha Koivisto, IT-Opiskelija, Kurejoki Emmi Laurila, puutarha-alan opiskelija, Lappajärvi, Ronja Korkeasaari, autoalan opiskelija, Ladyjen stipendit lukiolle; Emma Saukko, Tuuli Honkaniemi.
Liikunta/juniorijaostot AA juniorilentopallo, AA yleisurheilu, Järviseudun Rasti, AA tyttöjen Superpesis, AA hiihto, S.C. Alajärvi, JPK, Alavoli, 4H Alajärvi. Lisäksi Lionsit ovat tukeneet Lukion matkoja Japaniin ja Tukholmaan ja Luoma-ahon kyläyhdistystä.















