Seuraava tapahtuma:

Viikon sana: Ota taikka jätä 

Kahdesta saamme valita. Toinen on otettava. Toinen jätettävä, kirjoittaa Tuula Palola Viikon sanassa.
Kahdesta saamme valita. Toinen on otettava. Toinen jätettävä, kirjoittaa Tuula Palola Viikon sanassa.
Kahdesta saamme valita. Toinen on otettava. Toinen jätettävä, kirjoittaa Tuula Palola Viikon sanassa.
Kahdesta saamme valita. Toinen on otettava. Toinen jätettävä, kirjoittaa Tuula Palola Viikon sanassa.
Julkaistu:
Aihe:

BAABELIN kuningas valloitti Jerusalemin ja Juudan kuninkaan, Joojakimin. Baabelin kuningas käski hoviherransa tuomaan komeita ja älykkäitä israelilaispoikia opiskelemaan kuninkaan hoviin kirjoitusta ja kieltä, palvellakseen sitten kuninkaan hovissa. Poikia. jotka kuuluivat kuninkaalliseen sukuun tai ylimysperheisiin. Heidän joukossaan olivat Daniel ja hänen kolme toveriaan. 

Kuningas määräsi heille ruokaa kuninkaan pöydästä, ja viiniä, jota hän itsekin joi. Mutta, – se oli jotain, mitä Daniel juutalaisena ei ollut tottunut syömään. Se oli hänelle ”saastaista ruokaa” 

Daniel päätti lujasti olla syömättä sitä ja anoi lupaa, ettei hänen tarvitsi kuninkaan pöydän ruualla itseään saastuttaa. Ja – hän tuli kuulluksi. Daniel ei mennyt joukon mukana. Hän totteli enemmän Jumalaa kuin ihmisiä. Ja oli esimerkkinä myös tovereilleen. Rohkeudessaan. Tämmöisiä kavereita tarvitaan! 

Baabelin kuninkaan palveluksessa tuli uskovaisille pojille kiperiä tilanteita. He tarvitsivat Elävän Jumalan apua. Jopa heidän henkensä oli vaakalaudalla. Baabelin kuningas määräsi kaikki Baabelin viisaat tapettavaksi tappolistalle. 

Muuten, jos kaikki viisaat olisi tapettu, keitä olisi jäänyt henkiin! Tyhmät! No, kukaan ei voinut unta Tappolistalla olivat myös Daniel ja hänen toverinsa. 

Kun määräys oli annettu, Daniel meni kuninkaan palatsiin ja pyysi kuningasta antamaan aikaa, että hän voisi ilmoittaa kuninkaalle selityksen. Sitten Daniel meni ja kertoi asian tovereilleen, uskonystävilleen. Ja nuo neljä miestä käyttivät voimallista asettaan, sopimusrukousta. (Ks. Matt.18:19–20)! Jumala paljasti unen Danielille! Daniel meni ja kertoi sen kuninkaalle. 

Daniel tiesi, että taivaassa on Jumala, jolla kaikki on tiedossaan! Danielin kirja kertoo erään ihmisen mielenkiintoisen elämän.  

Kaukana kotoaan Daniel piti huolen suhteestaan Jumalaan. Hän ei lipsunut siitä. Danielin elämä oli ollut kovaa, nuoruudesta saakka. Hänet oli viety vieraaseen maahan. Onneksi hänellä oli siellä tovereita, he saivat tukea toinen toisestaan. He tunsivat Jumalan! 

Mistä ihminen voi nähdä Jumalan? Raamatusta! Jos ei milloinkaan avaa Jumalan kirjaa, mistä tiedän, millainen Hän on! 

Jumala puhui Danielille asioita, joita vaikka kuuli, muttei ei ymmärtänyt. Hänen tehtävänsä oli vain ilmoittaa mitä Jumala oli hänelle näyttänyt. 

Danielin kirjan lopussa hän kysyi Herralta ”Miten tämä kaikki päättyy?” Hänelle vastattiin: ”Mutta sinä, kulje sinä tiesi loppuun saakka! Lepää sitten ja nouse osaasi päivien lopulla.” 

Päivät loppuvat. Aika on rajallista. Sitten tulee ikuisuus. Sitten ei ole enää aikaa. Sitä on vaikea ymmärtää. 

Kulje oma tiesi. Ei ole olemassa monta tietä, ei ole monta osaa. On vain kaksi. Tietä, kaksi osaa. Toinen tie on leveä, toinen kapea. Saamme valita tiemme, saamme valita osamme, oman osamme. 

Kahdesta saamme valita. Toinen on otettava. Toinen jätettävä. Jumala ei ole diktaattori. Hän on antanut meille tahdon. Menkää ahtaasta portista sisälle. Toisin sanoen ”älkää laveasta”.  Mitä se tarkoittaa? Portista mennään tielle. Tien risteyksessä on viitat. Kun puhutaan ihmisen elämästä, on vain kaksi tietä ja kaksi päämäärää. Toinen vie taivaaseen. Toinen helvettiin. Jumala ei pakota ketään. Jokainen valitsee tiensä ja päämääränsä. 

Mutta Jumala ei luonut ihmiselle mitään turhaa. Hän teki ihmiselle jalat, kädet. Keuhkot silmät, suun Hän teki myös aivot. Miksi? Ajattelemista varten! Hän on sanonut: ”Minä olen pannut sinun eteesi elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitse siis elämä, että sinä ja sinun jälkeläisesi saisitte elää.” (Moos.30:19.). Käytä järkeäsi. Ajattele omilla aivoillasi. 

Tuula Palola 

Jaa Somessa

Jätä kommentti