Lappajärven kunnanhallitus käytti otto-oikeuttaan tuulivoimakaava-asiassa 

JS digi papru24
JS digi papru24
Julkaistu:
Kategoria:

LAPPAJÄRVEN kunnanhallituksen puheenjohtaja Ville Ala-aho ilmoitti jo 10. huhtikuuta, että kunnanhallitus käyttää otto-oikeuttaan teknisen valiokunnan 8. huhtikuuta pykälässä 19 olleeseen asiaan koskien Iso-Saapasnevan tuulivoimapuiston osayleiskaavaa. Tekninen valiokunta päätti Sari Karlströmin esityksestä, että tekninen valiokunta toimii varovaisuusperiaatteen mukaan eikä hyväksy tuulivoimapuiston osayleiskaavan kaavaehdotuksen asiakirjoja ja niihin liittyviä vastineita, ja lopettaa kaavavalmistelun ja kumoaa alueelle asetetun rakennuskiellon.   

Käytettyään otto-oikeuttaan kunnanhallituksen päätösehdotus 28. huhtikuuta pidetyssä kokouksessa oli, että se hyväksyy ehdotusvaiheen lausunnot ja muistutukset kaavanlaatijan vastineessaan esittämillä tavoilla ja hyväksyy Iso Saapasnevan osayleiskaavan ja esittää sitä edelleen hyväksyttäväksi Lappajärven kunnanvaltuustolle. Asian käsittelyn yhteydessä Jari Hernesniemi, Jari Ollila ja Petri Kuoppala ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Aku-Matti Juttuniemi esitti, että mennään teknisen valiokunnan päätöksen mukaisesti. Juttuniemen esitystä ei kannatettu, joten se raukesi kannattamattomana. Juttuniemi esitti kirjallisen eriävän mielipiteen. Näin ollen Iso Saapasnevan osayleiskaava hyväksyttiin kunnanhallituksessa ja se esitetään edelleen hyväksyttäväksi kunnanvaltuustolle.  

Iso Saapasnevan tuulivoimakaavoitusta on käsitelty ensimmäisen kerran teknisessä valiokunnassa keväällä 2023, ja sen jälkeen useamman kerran valiokunnassa ja kunnanhallituksessa. 

HAASTATTELURYHMÄN yksimielisen esityksen mukaisesti kunnanvaltuustolle esitetään, että hallintojohtajan virkaan valitaan YTM Maria Ahvenniemi, joka koulutuksen, työkokemuksen ja haastattelussa saadun kokonaisarvioinnin perusteella on hallintojohtajan virkaan soveltuvin. Ahvenniemen lisäksi haastateltiin Laura Rajala. Kolmas haastatteluun valittu, Niko Vuorinen ilmoitti, ettei ole käytettävissä virkavalinnassa. Myös Laura Rajala oli haastattelun jälkeen ilmoittanut, ettei ole käytettävissä virkaan.  

KUNNANHALLITUS myönsi 20 000 euron korottaman tilapäisluoton Lappajärvi Invest Osakeyhtiölle. Laina koskee Rediscover Blue Wayta, jonka päätavoitteena on aktivoida uudelleen Suomen ja Ruotsin välinen Sininen ti/ Blå Vägen -verkosto. Heikki Honkaniemi, Aku-Matti Juttuniemi ja Ville Väkeväinen ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. 

 Sininen tie kulkee valtatietä reitillä Niirala-Siilinjärvi-Kyyjärvi-Alajärvi-Lapua-Vaasa. 

Jaa Somessa

Jätä kommentti