KORTESJÄRVELLÄ Saarijärven rannalla sijaitsevan Rantamajan tiistaitanssit pyörähtävät käyntiin 20. toukokuuta 2025. Tansseja järjestävän Huvipirtti Oy:n Jouko Pirttinen vakuuttaa, että mikään ei muutu, paitsi orkesterit.
–Kahvia tarjoillaan tanssiväelle edelleen ilmaiseksi ja rajattomasti. Samoin vettä. Toki uusia esiintyjiä on luvassa ja tanssikausi venyy viikon pidemmäksi. Syksyt ovat nykyään lämpimiä, joten päättäjäiset järjestetään 2. syyskuuta 2025.
Avajaisissa esiintyy järviseutulainen tanssiorkesteri Jarkko Yli-Sikkilä ja Soiva Orkesteri. Ilta alkaa kello kuudelta tanssikurssilla, joita järjestetään joka toinen viikko tanssien yhteydessä. Kesän aikana lavalla nähdään myös Komiat ja evijärveläinen Antti Ahopelto Etiketti orkesterinsa kanssa.
Tiistai-illat ovat vakiinnuttaneet suosionsa. Tanssijoita on saapunut jopa Oulusta ja Turusta asti. Pirttisen mukaan syitä suosioon on monia.
–Toki meillä on maan eturivin orkesterit ja aivan mahtava henkilökunta, mutta kyllähän tämä on myös kerrassaan kaunis ja perinteikäs tanssilava. Järven rannassa, mäntymetsän suojassa. Kun aurinko laskee ja järvi on tyyni, se on sellainen rauhoittava elementti.
Itsekin tanssilavoja muusikkona kiertänyt Pirttinen nostaa esiin myös Rantamajan erinomaisen akustiikan.
–Rantamajalla on kaikki kohdillaan. Se ei ole liian suuri eikä liian pieni ja akustiikaltaan aivan mahtava. Musiikki ei ota korviin. Kattorakennelmat on rakennettu hyvin taitavasti. Ne imevät äänen käsittämättömällä tavalla. Monet orkesterit ovat kehuneet sen olevan akustiikaltaan kolmen kärkeä Suomessa.
Pirttisen mukaan tanssijat kruunaavat onnistuneen tanssi-illan.
–Tunnelmastahan se kaikki on kiinni. Viime vuonna eräs yleisön edustaja totesi, että ”tämä on kuin kotiin tulisi.” Tällaista palautetta on aina mukava kuulla, toteaa Pirttinen.
Jani Kielinen














