Yhdistyksille toiminta-avustuksia POP pankki Lappajärveltä

jälkeen Minna Iso-Pellinen (oik.) ja Heikki Kuoppala jakoivat yhteensä 10 000 euron edestä toiminta-avustuksia 25 yhdistykselle.

POP PANKKI LAPPAJÄRVI jakoi jälleen toiminta-avustuksia yhteensä 10 000 euron edestä. Tiistaina 4. maaliskuuta pankin kokoustilassa järjestetyssä tilaisuudessa avustuksia vastaanottamassa oli 25 yhdistyksen edustajat.

–Hakijoita ja saajia oli enemmän kuin aikaisempina vuosina. Hakemusten perusteella jaettiin avustus 25 pankin toiminta-alueella toimivalle yhdistykselle. Pankki tukee mielellään nuorten toimintaa, mutta avustuksia jaettiin myös kulttuuriin ja liikuntaan. Avustuksia on jaettu lähes 20 vuotta. Se on odotettu juttu, yhdistykset ovat löytäneet meidät hyvin. Pari vuotta hakemus on tehty nettilomakkeella, se ei ole karsinut hakijoita, kertoo pankin toimitusjohtaja Antti Haapoja.

Avustuksia jakamassa olivat hallintoneuvoston puheenjohtaja Heikki Kuoppala sekä pankinjohtaja Minna Iso-Pellinen.

–On ilo ja kunnia saada jakaa avustuksia, auttaa yhdistyksiä ja tehdä yleistä hyvää alueelle. Avustukset jaetaan suoraan pankin tuloksesta. Pankki on tehnyt hyvää tulosta parikin vuotta ja jos sama meno jatkuu tulevaisuudessa, voitaisiin jakaa enemmänkin, Kuoppala visioi.

Tilaisuuden päätteeksi Karvalan nuorisoseuran sihteeri Maarit Ahola kiitti pankkia kaikkien yhdistysten puolesta.

Vuonna 2025 avustusta saivat Lappajärvi-seura, Eläkeliitto Lappajärvi, SPR Lappajärvi, Vimpelin palomiehet, Lappajärven Veikottaret, Evijärven urheilijat yleisurheilujaosto, Karvalan nuorisoseura, Lappajärven urheiluautoilijat, Pohjalainen taiteilijaliitto, Kulttuuriyhdistys Karikko, Tarvolan kyläyhdistys, Kärnän maa- ja kotitalousseura, Lappajärven ampujat, Rovastilan kyläyhdistys, Länsirannan kyläyhdistys, Järviseudun omaishoitajat, Kiharusi, Evijärven Taivastelijat, Lappajärven Veikot, Evijärven yrittäjät, MLL Lappajärvi, 4H Lappajärvi, 4H Evijärvi, Lappajärven palomiehet, palokuntanuoret ja Lappajärven Keskimaan maa- ja kotitalousseura.

Luitko jo nämä jutut?

Jaa Somessa

Jätä kommentti