EVIJÄRVEN kunnan hankintainfossa 5. maaliskuuta kuultiin tulevista investoinneista ja hankinnoista, joista merkittävin investointi on uuden koulurakennuksen suunnittelu, rakentaminen ja alueen vanhan rakennuskannan purku. Kuluvan vuoden budjettiin hankkeeseen on varattu 250 000 euroa.
–Suunnittelu on jo hyvässä käynnissä. Koulukeskushanke on sen verran iso, että siitä saattaa poikia useammallekin paikalliselle toimijalle jotain, sanoo kunnanjohtaja Mikko Huhtala.
Huhtala ja kunnaninsinööri Tuomo Saari kertovat, että kouluhankkeen kustannukset jakaantuvat useammalle vuodelle. Rakentamiseen on varattu 5 000 000 vuosille 2026 ja 2027, mutta kuluihin ei sisälly vanhan keskikoulun, lukion ja kirjastorakennuksen purkua, eikä koulukeskuksen paikoitusalueiden ja leikkialueiden rakentamista.
–Purkaminen ja alueen muutostyöt ovat vuoden 2028 juttuja, sanoo Huhtala.
–Kesällä koulurakennuksen suunnittelun pitäisi olla siinä vaiheessa, että voidaan hakea rakennuslupa ja aloittaa kilpailutukset. Uuden koulun pitäisi olla valmis vuoden 2028 mennessä.
Saari muistuttaa, että kymmenen miljoonan kustannusarvio on vasta arvio, lopullinen summa nähdään, kun urakkatarjous on saatu.
Evijärven kunnan kuluvan vuoden investointien kokonaisbudjetti on 1 227 000 euroa. Vuoden 2026 investointien kokonaisbudjetin arvio on 6 005 000 euroa ja vuoden 2027 5 205 000 euroa.
–Sitten täytyykin tiukentaa nyöriä kovasti, vaikkei tähänkään mennessä olla tuhlailua harrastettu, pohtii Huhtala.
Budjetin toiseksi isoksi investointieräksi on merkitty kantateiden 63/68 risteyksen kiertoliittymän suunnittelu ja rakentaminen.
–Kuntaosuudeksi on varattu 350 000, mutta summasta puuttuu noin 800 000–1 000 000, joten tällä tietoa hanke ei ole toteutumassa. Olemme tähän yrittäneet saada valtion rahoitusta, mutta sitä ei toistaiseksi olla myönnetty, sanoo Saari.
Kärritien tasoliittymän väistötilan rakentamiseen kantatie 68:lle on varattu 150 000 euroa. Lisäksi teiden kunnostustöihin on varattu 50 000 euroa Hovilantielle, Kirkkorinteentielle ja Jokitielle. Haapajärvenkyläntien ja kantatien risteysalueen kevyenliikenteen väylän rakentamiseen on varattu 50 000 euroa.
Järven kunnostustöihin Saari kertoo varatun 50 000 euroa.
–Järven kunnostushankkeeseen kunta varaa joka vuosi 50 000, talkootöinä tehdään 5 000 euron edestä ja 55 000 euroa tulee ELY: ltä, sanoo Saari.
–Vuosittaisilla kasviniitoilla ja ruoppauksilla on tehty virtauksiin parannuksia, mutta tässä vaiheessa ei vielä pysty sanoa mitä kunnostustöitä tänä vuonna tehdään, ja missä osassa järveä.
Geopark -kohteiden yhtenäisen ilmeen kehittämiseen on varauduttu
GEOPARKIN investointeihin (opasteisiin ja infotauluihin) kunta on varannut kuluvalle vuodelle 12 000 euroa.
–Geoparkin näkyvyyttä ja konkreettista opastusta alueella on tarve parantaa yhteneväisin toimenpitein. Geopark -kohteiden saavutettavuuden ja yhtenäisen ilmeen kehittäminen ovat osa UNESCO:n kehittämissuosituksia. Opastusten toteutuksen pääpaino on vuonna 2026, ennen seuraavaa UNESCO:n väliarviointia, kertoo JPYP:n yrityspalvelupäällikkö Maria Ahvenniemi.
Ahvenniemi muistutti, että JPYP sparrailee yrittäjiä myös hankintapuolen asioissa.
–Myös Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät tarjoavat jäsenyrittäjille maksutonta hankintaneuvontaa. Hankintaneuvonnan tavoitteena on lisätä yritysten osaamista tarjouspyyntöihin vastaamiseen ja toisaalta saada hankintayksiköt valmistelemaan hankintoja niin, että ne yritykset ja yhteisöt voisivat helpommin osallistua kilpailutuksiin. Palvelu on sekä yrittäjien että hankintayksiköiden hyödynnettävissä. Hankintaan liittyvät kiemurat kun eivät ole ihan yksinkertaisia, sen on tässä itsekin saanut huomata.
Eteläpohjanmaan Yrittäjien Hanki diili -webinaarisarjalla halutaan madaltaa yrittäjienkynnystä osallistua hankintoihin
HANKI DIILI -webinaarisarjan tavoitteena on lisätä eteläpohjalaisten yrittäjien tietoutta julkisista hankinnoista, kannustaa yrittäjiä tarjoamaan tuotteitaan tai palveluitaan julkisiin hankintoihin sekä avata Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen ja Seinäjoen kaupungin tulevia hankintoja.
–Julkisissa hankinnoissa bisnesmahdollisuuksia paikallisille yrittäjille, tiivistää Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Jani Takamaa.
–Julkisia hankintoja tehdään meidän kaikkien verorahoilla, sen takia hankintoja ohjaa tarkat säännöt ja prosessit. Näillä pyritään varmistamaan, että julkiset rahat käytetään järkevästi ja hankinnat tehdään luotettavilta toimijoilta.
Hanki diili -webinaarisarja käynnistyy Teamsissa torstaina 13. maaliskuuta kello 8.15–9.15. Aiheena on ”Lähtölaukaus – johdatus julkisiin hankintoihin”. Webinaarit jatkuvat toimialakohtaisemmin, lisätietoa webinaarien ajankohdista löytyy Yrittäjien kotisivuilta.














