Faktaa vai mutua? -matkailuillassa tarkasteltiin alueen vetovoimaa lomailijan näkökulmasta – ”Pohjalaista hulluutta ei ole vielä osattu valjastaa matkailuun” 

Illan aikana matkailua pohdittiin monesta näkökulmasta.
Illan aikana matkailua pohdittiin monesta näkökulmasta.
Illan aikana matkailua pohdittiin monesta näkökulmasta.
Illan aikana matkailua pohdittiin monesta näkökulmasta.

ALAJÄRVELLÄ Alvariinissa 28. tammikuuta järjestettyyn Faktaa vai mutua? -matkailuiltaan saapui paikalle alueen eri toimijoita kuulemaan tuoreita Etelä-Pohjanmaan matkailijaselvityksen 2024 tuloksia. Raportti on julkaistu 16. tammikuuta. Tilaisuuden toteutti Matkailun kestävä siirtymä -hanke, jonka puitteissa matkailijaselvityksen tuloksia esittelivät Elina Järvinen ja Maarit Liikala Seinäjoen ammattikorkeakoulusta.  

–Olemme täällä ennen kaikkea sen takia, että meillä on tahtotilana edistää matkailutoimialan valmiuksia ja tuoda oma kokemuksemme ja hankkeen tuotokset tähän hyödynnettäväksi, sanoi Järvinen. 

Illan alkuun kysyttiin teemaan liittyen osallistujien näkemyksiä alueen nykytilasta ja tulevaisuudesta. Yleinen mielipide oli, että alueella on matkailuun liittyen paljon hyödyntämätöntä potentiaalia ja toisaalta taas paljon on myös jo olemassa olevia asioita, josta on hyvä lähteä liikkeelle. Osallistujat korostivat yhteistyön merkitystä matkailun edistämisessä ja todettiin, että pitkäjänteistä työtä on tehtävä paljon.   

–Geopark on vielä monelle paikallisellekin aivan vieras käsite, todettiin yhteisesti. 

Matkailijaselvityksen tuloksista ilmeni, että 2/3 alueelle saapuvista lomailijoista on perheellisiä ja että lähimatkailijoita on paljon. Kauempaa tulleilla suurella osalla oli jokin kytkös paikkakuntaan, kuten sukulaisia, joiden luona myös yövyttiin.  

Annetuissa palautteissa kiiteltiin muun muassa ystävällistä asiakaspalvelua ja paikkakuntalaisia. Matkailijalle tärkeintä oli paikallisuuden kokeminen eri muodoissaan.  

–Paikallisuutta haluttiin nähdä, haistaa, maistaa, kokea. Paikallisia ruokia ja kulttuurin esille tuomista kaivattiin enemmän, sanoo Järvinen.  

MATKAILIJAT saivat kyselyssä omin sanoin kertoa, mitä he kaipaisivat Etelä-Pohjanmaalla matkaillessaan. Eniten kaivattiin lisää yksilöllisiä kahviloita ja ravintoloita, ilta-aukioloaikoja ja enemmän paikallisen ruoan, terveellisen ruoan ja vegaaniruoan huomiointia. Lisäksi kaivattiin parempaa viestimistä matkailukohteista ja tapahtumista, enemmän kylttejä ja mainontaa (myös isojen teiden varsille) ja mahdollisuuksia ostaa matkamuistoja. 

”Pohjalaista hulluutta ei ole vielä osattu valjastaa matkailuun”, kirjoitti eräs palautteen antaja. 

Yli puolet matkailijoista suosittelisi Etelä-Pohjanmaan matkailukohteita myös muille.  

Kraatterijärvi Geoparkin toiminnanjohtaja Sari Hyttinen kertoi näkevänsä alueen hienona aarreaittana.  

–Tuotteita ja palveluita tarvitaan ja niihin on meillä olemassa jo hienoja edellytyksiä.  

Etelä-Pohjanmaan matkailijaselvitys 2024 tehtiin osana Matkailun kestävä siirtymä -hanketta, joka on Euroopan Unionin osarahoittama. Linkki raporttiin: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202501164008 

Jaa Somessa

Jätä kommentti