Vimpelin Aapiskujan oppilaat tarttuivat haasteeseen, joka ei ole kaikille aikuisillekaan helppo nakki 

Toimituksen ryhmärämä. Kuva: Riikka Jaatinen.
Toimituksen ryhmärämä. Kuva: Riikka Jaatinen.
Toimituksen ryhmärämä. Kuva: Riikka Jaatinen.
Toimituksen ryhmärämä. Kuva: Riikka Jaatinen.
Julkaistu:
Kategoria:

TORSTAINA 16. tammikuuta vietimme Järviseudun Sanomilla hieman erilaista työpäivää ja kävimme toimituksen voimin tervehtimässä Vimpelin Aapiskujan kolmos- ja nelosluokkalaisia. Paikalla olivat oppilaiden ja allekirjoittaneen lisäksi toimittaja Suvi Hosionaho, päätoimittaja Hannu Takala sekä opettajat Riikka Jaatinen, Tarja Sova ja Henna Myyry. 

Meidät otettiin vastaan kuin vanhat tutut ja moni oppilaista muistikin meidät hyvin vuodelta 2023, kun vierailimme koululla työpajan merkeissä. Silloin oppilaat pääsivät kokeilemaan uutisten viikon kunniaksi toimittajan työtä koulun ympäristössä. (Julkaisu löytyy kotisivuilta 1.2.2023). Tälläkin kerralla heitimme oppilaille tulevaa uutisten viikkoa ajatellen haasteen, johon myös ennakkoluulottomasti tartuttiin: uutistekstin kirjoittamiseen. 

Aihe ei ole aikuisellekaan helppo, mutta se ei tuntunut olevan oppilaille ongelmana. Annettu tehtävä sai lapset pohtimaan uutisaiheita monesta näkökulmasta: mikä on uutinen, mitä uutisen kirjoittamisessa tulee ottaa huomioon, tuleeko uutisia luettua ja minkälainen uutinen on luotettava.  

Oppilaat jäivät pohtimaan omia uutisaiheitaan ja tekstejään, ja palautteen mukaan niistä on virinnyt mielenkiintoisia keskusteluja. Uutisten viikolla pääsemme kurkistamaan lasten tekemiä uutisia, mutta mikä tärkeintä, aiheeseen uutinen tuntui syttyvän oppilailla aivan uudenlainen mielenkiinto käynnin ja annetun tehtävän myötä. 

 

Jaa Somessa

Jätä kommentti