Kirjaudu

Etsikkoaika

Kaikella on etsikkoaikansa, kirjoittaa Tuula Palola Viikon sanassa.
Kaikella on etsikkoaikansa, kirjoittaa Tuula Palola Viikon sanassa.
Kaikella on etsikkoaikansa, kirjoittaa Tuula Palola Viikon sanassa.
Kaikella on etsikkoaikansa, kirjoittaa Tuula Palola Viikon sanassa.
Julkaistu:
Kategoria:
Aihe:
Lukuaika:
2–3 minuuttia

Kun Jeesus fyysisesti vaikutti maan päällä, suuret kansanjoukot seurasivat Häntä. He kuuntelivat Hänen opetuksiaan ja näkivät tunnustekoja, joita Jeesus teki. Sairaita parani, kuolleita heräsi, riivaajat lähtivät ulos. Toisia se ilahdutti, toiset vihastuivat. Kuitenkin Jeesus toimitti Isältä saamansa tehtävän välittämättä ihmisten sanomisista.

Jumala lähetti Jeesuksen taivaasta maan päälle ilmoittamaan meille Todellisen Isän, Jumalan. Se oli Jeesuksen ainutlaatuisen elämän tehtävä ja tarkoitus. Ja kuten sanottu, toiset suuttuivat, toiset muuttuivat. Ja näin asia vieläkin on. Jeesuksen joukkoihin ketään ei pakoteta. On tehtävä oma valinta.

Tämän kirjoitukseni nimeksi laitoin ”Etsikkoaika”. Erään kerran, kun Jeesus lähestyi ja näki Jerusalemin kaupungin, sanotaan, että ”Hän itki sitä”. Miksi Jeesus itki? Hän oli siellä toiminut, puhunut kaupungin asukkaille, kutsunut luokseen ja kehottanut heitä parannukseen. Kaupungilla oli silloin etsikkoaika. Jeesus joutui sanomaan Jerusalemille, että sinä et tuntenut etsikkoaikaasi. (Luuk. 19:41–44). Jerusalem antoi rukkaset Jeesukselle.

Jumala on säätänyt ihmisille määräajat ja asumisen rajat ”jotta he etsisivät Jumalaa”. Se on Jumalan fokus, mitä Hän on tarkoittanut kaikkia varten: että etsisimme Jumalaa.

Jokainen voi kysyä: ”Olenko minä etsinyt Jumalaa vai mitä olen etsinyt?” Sitäkö olen tehnyt, mikä kulloinkin sattuu huvittamaan? Ei meidän tarvitse niin paljon vaivata päätä sillä, mitä muut elämällään tekevät, vaan keskittyä ensiksi siihen, mitä minä teen omalla elämälläni. Jokaisen on vastattava ensisijaisesti siitä. Jos olen etsinyt Jumalaa, niin minä olen löytänyt Jumalan, sillä ”jokainen etsivä löytää Hänet”.

Nooan tehtävä pelasti

Nooan aikoina ihmisten pahuus maan päällä oli suuri. Jumala ilmoitti Nooalle, että ihmisten pahuuden tähden tulee vedenpaisumus. Nooan tehtävä oli saarnata ja varoittaa ihmisiä. Ihmiset eivät Nooan puheista piitanneet. Jumala käski Nooan rakentaa arkin perhekuntansa pelastukseksi. Kun arkki tuli valmiiksi, Nooa perheineen meni arkkiin Jumalan käskystä. Vedenpaisumus tuli. Arkki pelasti.

Arkki on esikuva Jeesuksesta. Jeesus on meille ainut pelastus. Mene arkkiin! Ota Jeesus vastaan, niin sinä pelastut! Tänne jäävät talot ja tavarat. Jumala varoittaa meitä kokoamasta aarteita maan päälle.

Vaikka kaikki elämämme unelmat ja odotukset eivät täyttyisikään, mutta jos olemme löytäneet elävän Jumalan, jos olemme vastaanottaneet Hänen Poikansa Jeesuksen, niin se on enemmän kuin lottovoitto! Jos näin on sinulle saanut tapahtua, niin onnittelen sinua! Kuolemakin on silloin voitto! Emme tiedä, paljonko meillä on päiviä edessäpäin. Siksi kehotan: ota ajastasi vaari! Jumala on antanut ihmisille määrätyt ajat ja asumiselle rajat. Niitä rajoja emme voi siirtää.

Katso Sananlaskut 1:20–33.

Tuula Palola

Luitko jo nämä?

Jaa Somessa

Jätä kommentti